Yleistä blogista

Kylätien molemmin puolin – blogin esittelyä

Blogi kertoo mökki- ja vähän maalaiselämäänkin hurahtaneiden kaupunkilaisten vapaa-ajanvietosta puutarhanhoidon, mökkiremontin, sisustamisen, tuunauksen ja kaiken maailman laittelun parissa. Amatöörit kokeilevat ja kunnostavat. Välillä maalataan turhankin lavealla pensselillä. Moni asia opitaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Mökkitouhut ovat kivoja mutta tärkeintä on kuitenkin osata rentoutua, nauttia olemisesta ja viihtyä yhdessä – ja välillä myös yksin.

Blogin kirjoittajista

Me sisarukset pidämme yhdessä Kylätie-blogia. Toinen meistä (Vihertäjä) on harrasteleva kokeilija puutarhanhoidon ja tuunaamisen suhteen. ”Tuunaaja” taas on rakentamisen alan suunnittelija ja hänen kädenjälkensä näkyy remontointiin ja korjaamiseen liittyvissä bloggauksissa.

Meidän kylä

Vapaa-ajan asuntomme sijaitsee pienessä kylässä parin sadan kilometrin päässä kaupunkikodeistamme. Kylä on lapsuudesta tuttu: olemme viettäneet siellä kesät maalaistalossa mummolassa. Kylän halki virtaa jatkuvasti kapeneva vesistö, joka muuttuu kohdallamme joeksi. Kylä edustaa perinteistä maanviljely- ja kulttuurimaisemaa viljapeltoineen ja vanhoine kiviaitoineen. Omaleimaista on se, että samaisessa joenmutkassa on jo rautakaudella ollut asutusta. Kylä ja sen yhteisö ovat erottamaton osa mökkielämäämme, sen suola.

Mökit ja puutarhat

Olemme kahden mökin mieluisassa koukussa. Mökit sijaitsevat näköetäisyyden päästä toisistaan kylätien molemmin puolin. Ne on alun perin rakennettu 60-luvulla omakotitaloiksi. Ne edustavat oman aikansa laatikkomaista arkkitehtuuria ja eivät ole taivuteltavissa mihinkään söpöilyyn. Pikemminkin ne ovat suoraviivaisen retro-henkisiä. Talviasuttavuus mahdollistaa jatkuvan käytön, mitä hyödynnämme aktiivisesti.

Suurempi punainen mökki sijaitsee kylätien rannan puolella ja on nimeltään Louhikko. Tontti on louhikkoinen kiviröykkiö sanan varsinaisessa merkityksessä. Louhikko on ollut perheellämme jo 25 vuotta. Sitä on pikkuhiljaa remontoitu toimivammaksi.

Louhikon terassilla heinäkuun lämmössä
Louhikon terassilla heinäkuun lämmössä

Louhikon puutarhanhoito oli ennen äitimme intohimoinen harrastus. Pihalla kukki toista sataa eri perennaa ja nurmikenttä oli laaja. Pistokkaiden vaihtaminen tuttujen kesken oli vilkasta. Näitä aarteita vaalittiin ja vaivaa nähtiin. Äitimme matkusti junalla mökkimatkaa kuljettaen perennantaimia käsilaukussaan. Meidän kylällä muuten yhä vaihdetaan pistokkaita ja tarjotaan naapureille kasvinalkuja, mikä tuo oman viehätyksenä tähän lajiin.

Ai me vai puutarhureiksi?

Äitimme ikääntyessä pihan- ja puutarhanhoito siirtyi (tai kaatui) vähitellen meille, kahdelle tyttärelle. Alku oli hankalaa. Emme nimittäin tunnistaneet rikkaruohoja perennoista. Sana ”kasvuvyöhyke” ei tarkoittanut meille mitään (kuulemma 3). Ennen niin kaunis puutarha alkoi rehottaa vuosi vuodelta pahemmin. Se kerta kaikkiaan villiintyi käsistä.

Ymmärsimme, että meidän on pakko selkeyttää pihaa, tehdä sinne kestäviä perusratkaisuja, vähentää kitkettäviä kukkapenkkejä ja supistaa nurmikkoa. Muuten kaikki vapaa-aikamme menisi rikkaruohotaisteluun ja silti ryöppyävää luontoa ei saataisi ruotuun. Tästä meillä oli kokemusta kuten alla olevasta kuvasta näkyy.

Provencelaistyyliä vai viidakkoa?
Provencelaistyyliä vai viidakkoa? Polku rantasaunalle oli niittynä parisen vuotta sitten.

Piha helppohoitoiseksi -projektin edetessä kävi kuitenkin ”perinteisesti”. Puutarhanhoito ja vanhat perennat alkoivat kuin varkain kiinnostaa meitä.  Tällä hetkellä selkeytämme, rajaamme ja karsimme mutta myös perustamme kukkapenkkejä uudestaan. Siemenkokeilut viilipurkeissa täyttävät keväisin ikkunalaudat.

Emme aina etene järkevän tekemisen tai hyödyllisten kasvattamisen periaatteiden mukaan. Joskus mennään kauneus ja turhamaisuus edellä – puutarhanhoidon pitää tuottaa tekijöilleen iloa!

Puutarhatonttu ratsastaa koiralla - tuliainen englannista
Puutarhatonttu ratsastaa koiralla. Tuotu tuliaisena englannin puutarhatonttujen ihmemaasta. Jokakeväinen rituaali on nostaa taideteos pensaan juurelle.

Pienempi keltainen mökki ”Esikko” hankittiin kesällä 2017. Tarvitsimme lisää tilaa. Esikko sijaitsee kylätien ”toisella puolen” metsänreunassa vanhan kiviaidan kupeessa. Esikko sai nimensä siitä, että rakennus on keltainen ja sen pihalla kasvaa kevätesikoita.

Esikon ja sen pihapiirin kunnostaminen ovat työllistäneet meitä jo parisen vuotta. Ostohetkellä mökki oli vanhojen omenapuiden ja vapaasti kasvaneen risukon saartama. Suurin raivaustyö on nyt tehty ja pihapiiri alkaa pikkuhiljaa piirtyä kauniimmaksi. Esikon 50-60 -henkinen sisustaminen on erityisesti Tuunaajan sydämen asia.

Esikko kesällä kylätien yli
Esikko pilkottaa kylätien ”toisella” puolella

Meidän väki

Mökkeilymme on sukupolvenvaihdoksen rajapinnassa. Me tyttäret vietämme perheinemme vapaa-aikaa mökillä, yleensä isoäiti matkassa. ”Meidän väki” käyttää mökkejä yhteisesti ja yhdessä.

Ajatus omasta blogista lähti liikkeelle

Ajatus omasta blogista lähti liikkeelle pikkuhiljaa. Jatkuvilla tiedonhakuretkillä luimme kiinnostavia piha- ja mökkiblogeja. Varsinkin ne blogit kiinnostivat, joissa kerrottiin, miten joku asia tehdään. Olimme kiitollinen kaikista vinkeistä, joita ajankohtaisiin ongelmiimme löytyi.

Mietimme, että ehkä meidän mökkitouhujen onnistumisista ja epäonnistumisista voisi olla jollekin toiselle hyötyä tai iloa. Sille tielle sitten lähdettiin.

Parin vuoden bloggaamisen jälkeen voimme todeta, että tämä on ollut hyvin rentouttavaa vastapainoa arjelle ja työelämän haasteille. On ollut myös hauskaa opetella (nollapisteestä) bloggaamisen tekninen puoli: aluksi webbihotellin valinta ja sen jälkeen WordPress.org -blogialustan käyttö. Alustan käyttöä ja muuta vimpain-osaamista voisikin parantaa rajattomiin…

Miten blogijutut syntyvät?

Teemme blogia melkoisen suunnittelemattomalla systeemillä. Meillä ei ole bloggaajille suositeltua aihe- tai julkaisusuunnitelmaa. Kirjoitamme niistä asioista, jotka ovat juuri sillä hetkellä mielessä tai työn alla.

Joskus naputtelemme mökin pöydän ääressä tekstiä yhdessä. Tuunaaja on erikoistunut kirjoittamaan blogijuttuja yhden sormen tekniikalla puhelimeensa työmatkojen aikana bussissa. Vihertäjä taas istuu alas ja uppoutuu kirjoittamiseen niin, ettei muista aina mennä ajoissa nukkumaan. Välillä toisen julkaisema blogijuttu on toiselle yllätys.

Mukavaa, että olet löytänyt salaiseen puutarhaamme!

Lämpimästi tervetuloa kylätien molemmille puolille!

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.