Puutarhaa ja pihaa, Rakentamista

Lumimarja hävitetään – ”välikauden” kukkapenkki tilalle

Valkolumimarja on ”jokapaikan” pensas, joka on vaatimaton kasvupaikan suhteen. Lumimarja on kestävyydeltään kurttulehtiruusun luokkaa. Kuivuus, märkyys, varjoisuus, paahde tai maantiesuola eivät haittaa sen kasvua lainkaan.  Talvisuojaus on turhaa puuhaa, sillä pakkanenkaan ei tehoa siihen.

Kaunis se toki on. Kesällä kukkivat kukat ovat vaatimattomia mutta viehättäviä. Valkoiset marjat ovat kuitenkin lumimarjan ” se juttu”. Valkoiset pallukat loistavat kauniina pensaan sinertäviä lehtiä vasten syksystä alkutalveen.

Lumimarjan sinertäviä lehtiä

Lisätietoa lumimarjasta löytyy esim. Wikipediasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Lumimarjat.

Lumimarjasta riesa

Mikä sitten oli pulmana? Miksi ihmeessä näin nätti pensas piti hävittää?

Lumimarjasta oli tullut meille todellinen pensasongelma. Louhikko-mökkimme lumimarjapensas oli valloittanut sekä perennapenkin, parkkipaikan että naapurin lammaslaitumen. Lumimarja nimittäin tekee juurivesoja hurjaa vauhtia. Pensaan leviämistä on vaikea tai jopa mahdotonta kontrolloida. Meidän lumimarja (edellisen asukkaan istuttama) oli muuttunut parissa kymmenessä vuodessa yksittäisestä pensaasta läpitunkemattomaksi pensasalueeksi.

Ruma pensaikko on ollut niin luotaantyöntävä, että iPadini yli 7000 kuvasta ei löytynyt yhtään kuvaa siitä. Pensaikon kohdalla laitoimme yleensä silmät kiinni ja kuljimme sen ohitse hiljaa. Lumimarjan repimisestä olen sen sijaan taltioitunut kuvamuistoja.

Eroon Lumimarjasta ja sen kavereista kieloista

Lumimarjapensaikkomme sijaitsi parkkipaikan kupeessa perennapenkin yhteydessä. Perennapenkissä oli aikoinaan kasvanut kevätesikkoja ja nauhuksia. Nyt niitä ei juurikaan näkynyt pensaikon keskeltä. Meillä siis kasvoi pensaita kukkapenkissä.

Lisäksi toinen vihoviimeinen teholeviäjä, kielo, peitti perennapenkin jokaisen vapaan senttimetrin. Meillä oli siten lumimarjaongelma yhdistettynä kielo-ongelmaan.

Tämä epäsiisti ja ryteikköinen maisema avautui kylätiellä kulkevien ohikulkijoiden suuntaan.

Lumimarjan juurivesoja kaivamaan

Lumimarjapensas piti aluksi leikata alas. Oksasaksien kanssa etenimme sentti sentiltä syvemmälle pensaikkoon.

Lumimarjan varret katkotaan oksasaksilla. Tässä kuvassa raivaus tapahtuu kesällä.

Lumimarjan hävittäminen ei onnistu pelkästään pensaan oksiston katkaisulla. Pensaan juuret pitää kiskoa maasta huolella. Lumimarjan juuret olivat tiukasti kiinni maassa ja avuksi tarvittiin lapiota, sahaa sekä oksasaksia. Juurien poistaminen oli niin hidasta ja raskasta puuhaa, että sitä tehtiin pienissä erissä, muutamana kesänä.

Lapiotyötä ja lumimarjan juurakon kaivamista riitti kaikille vuodenajoille. Lähes yhtä vaikea poistettava on kielo, jonka siimamaiset juuret tukkivat koko multa-alan. Kieloa ei todellakaan pidä istuttaa kukkapenkin läheisyyteen.
Lumimarjapensaikko on ”melkein” poissa ja tilalla karu alkukevään maisema.
Lumimarjapensaikko on saatu kitkettyä (kierros numero yksi).

Lumimarja ei luovuta, ei edes parissa vuodessa

Lumimarja on varmasti sitkein kasvi maapallolla. Vuosi sitten aloittamamme hävitystyö jatkui tänä kesänä. Pensasalue alkoi nimittäin taas epäilyttävästi vihertää. Uudet juurivesat piti kaivaa maasta, sillä pensaan juurakko oli sitkeästi hengissä repimisestä ja raastamisesta huolimatta. Lumimarjan hävittäminen on meillä ainakin kaksivuotinen projekti. Olen varma, että puuhaa riittää vielä ensi kesälle.

Lumimarjasta on vaikea päästä eroon
Toisena kesänä lumimarja oli lähtenyt uudella innolla kasvamaan alueella, jossa juurivesoja oli jäänyt maahan.

Juurivesojen kaivamisvaiheessa päästiin kuitenkin jo muotoilemaan aluetta uuteen uskoon!

Tilalle syys- ja keväthenkinen kukkapenkki – eli ”välikaudenpenkki”

Lumimarjaryteikön paikalle oli toiveissa saada kukkapenkki tai pensasalue, jossa olisi keväällä ja syksyllä kukkivia kasveja. Eli välikauden kukkapenkki. Alue sijaitsee kylätien puolella, joten ajatuksena oli luoda nätti näkymä kylätielle. Varsinkin, kun emme itse kesäasukkaina alkukesän ja syksyn kukkijoista pääsisi muuta kuin satunnaisesti nauttimaan. Olisi siten edes ohikulkijoilla jotain kaunista katseltavaa.

Kevätesikkoa ja kallionauhusta kaivettiin ylös ja istutettiin uudelleen

Perennapenkin kääntämisen ja perkaamisen yhteydessä löytyi kevätesikkoja ja kallionauhuksia. Maan parantamisen jälkeen niitä jaettiin ja istutettiin uudelleen samoille sijoille. (Kohtiin, joihin äitimme ne aikanaan oli istuttanut.) Perennapenkin eteen tehtiin kivireunus, jota sitomaan istutettiin mehitähtiä.

Kevätesikkoa, kallionauhusta ja salkoruusun taimia niiden takana. Kukkapenkin edessä on mehitähtiä kivenkoloissa.

Syyshohdekukkaa, syysasteria ja kultapalloa

Syyskukkijat ovat olleet haaveissani pitkään. Suuri suosikkini on syyshohdekukka, jonka ruosteenpunaiset ja oranssit kukinnot kuuluvat syksyyn. Syyshohdekukan kaveriksi istutin tädiltä tuotua syysasteria, jonka sinililat kukinnot ovat uljaita korkeiden varsien päissä.

Syyshohdekukka kasvaa pensasmaisena rykelmänä
Syyshohdekukkaa ja syysasteria

Kultapallo on välikaudenpenkin pitkänhuiskea keltainen kaunotar. Rykelmä kultapalloja näkyy kauas, kun lumimarjapensaikko on poistettu näkökentästä.

Syyshortensia ja ensimmäistä kertaa kukkivat kultapallot. Syyshortensian kituva pensas oli lumimarjapuskan joukossa. Päästyään eroon lumimarjan juurivesoista, se yltyi rehvakkaaseen kasvuun ja kukintaan.
Kultapallo kukkii keltaisin puolipallomaisin kukinnoin.

Tässä yhteydessä on pakko laittaa kuva naapurin kauniisti villiintyneestä perinnepuutarhasta, jossa kultapallot kurkottelevat kiviaidan ylitse. Ihana keltainen katseenvangitsija! Ehkäpä meidänkin pieni kultapallorykelmä saavuttaa nämä mittasuhteet joskus!

Naapurin ihana kultapalloröykkiö kiviaidan takana. Nyt ollaan perinnemaiseman ja -kukkien ytimessä.

Salkoruusuja loppukesän iloksi sekä vähän muitakin kesäkukkia tilan täytteeksi

Loppukesän kaksivuotisina kukkijoina istutin jo viime kesänä salkoruusun taimia syyspenkkiin. Salkoruusun kasvupaikka pitää meillä miettiä huolella, sillä komeasti kukkiva parimetrinen kasvi tarvitsee tukea ja sitomista. Salkoruusun komeus menee hukkaan ”tontin perällä”.  Välikaudenpenkki oli siten oiva paraatipaikka tälle yltiöpäiselle kukkijalle.

Viime kesän salkoruusut kukkivat punaisina ja vaaleina.
Rohtosalkoruusun yksinkertainen kukinto pilkahtelee kukkapenkin varjoissa.
Maurinmalvaa istutettiin viime kesänä kukkapenkin täytteeksi.
Maurinmalva kukki koko kesän ja hoiti kunnialla kukkapenkin täyttämistehtävän. Seuraavana eli tänä kesänä sitä ei enää tarvittu.
Kallionauhusten ja kevätesikoiden sekaan on putkahtanut siperianunikkoja.
Välikaudenpenkkiin on eksynyt tietenkin myös sormustinkukkia. Kuvassa näkyy kaide, joka asennettiin kukkapenkin ja parkkipaikan väliin. Lumisena talvena kaide toimii rajaajana ja esteenä, jottei autoa peruuteta alas notkelmaan. Pienempi pulma on kolhia auto kaiteeseen.
Matala puukaide parkkipaikan suunnasta katsottuna.

Koristeomenapuita kylätien laitamille

Koristeomenapuiden vaaleanpunainen kukinta on meille merkki keväästä ja tulevasta kesästä. Koristeomenapuu on yksi kauneimmista kukkivista puista. Myös sen lehdet ja punaiset koristeomenat ovat syksyllä kauniita. Alun perin emmimme niiden istuttamista. Mitä järkeä on istuttaa omenapuu, josta ei saa satoa? Nyt olemme sitä mieltä, että niiden kauneusarvo voittaa epävarman omenasadon mennen tullen.

Nykyään meillä on koristeomenapuita nuorina taimina kylätien reunamilla. Viime syksynä yksi koristeomenapuu istutettiin uuteen välikaudenpenkkiin. Se saa olla siellä ”kevään vastaanottokomiteassa” kevätesikoiden kanssa.

Kylätien varrelle istuttamamme koristeomenapuu keväisessä kukinnassaan.
Koristeomenapuun kauniit koristehedelmät syksyllä. Tämä puu on kasvanut kolmisen vuotta pihallamme.

Lumimarjan juurivesojen kasvua hillitään katteilla

Kesällä kitkin vaihteeksi lumimarjan juurivesoja välikauden kukkapenkistä. Homma alkoi tuntua toivottamalta. Vaikka lumimarjan kasvu oli hillitympää, se oli jatkuvaa. Tiesin, että pienikin herpaantuminen kitkennässä tuhoaisi koko kukkapenkkityöni. Lumimarja voittaisi minut.

Kaivoin siten halkovajasta löytämäni paperirullan esiin. Rullassa oli metrikaupalla pahvimaista paperia, jota oli ilmeisesti käytetty Esikko-mökin rakentamisessa tai remontissa.

Levitin vahvan paperikatteen lumimarja-alueen päälle. Pahvin reunat laitoin kunnolla limittäin. Pahvikatteen päälle kärräsimme paksun kerroksen puuhaketta. Eiköhän tällä toimenpiteellä saada lumimarjan kasvua ainakin hidastettua!

Pahvikate asennettiin lumimarjavesakon päälle.
Pahvikatteen päälle kipattiin paksu kerros puuhaketta. Koristeomenapuu lannoitettiin samalla ja suojattiin jänisverkolla.
Lumimarjan tilalla on puuhaketta ja kasveja. Kuusen alta kurkistamalla näkee kylätien.

Onko tilanne hallussa?

Loppukesällä välikaudenpenkistämme ei enää pilkistänyt pensaan alkuja. Yksittäisiä kieloja piti yhä kiskoa maasta. Sen sijaan salkoruusun ja eksyneiden sormustinkukan pieniä alkuja oli ilahduttavan paljon. Nyt niillä on tilaa levitä, kun kiusanhenki-lumimarja on saatu aisoihin.

Maisemaa keskellä kesää. Sillä aikaa, kun painimme lumimarjan kanssa, vuorenkilpi oli ehtinyt levitä kulkutielle. Seuraavaksi pitääkin käydä sen kimppuun…
Välikaudenpenkki loppukesästä

Kaikille kasveille on kuitenkin oma paikkansa

En missään taapuksessa pidä lumimarjaa inhokkikasvina. Meillä se vain sattui kasvamaan väärässä paikassa. Jos istuttaisin lumimarjaa, sijoittaisin sen paikkaan, jossa se saisi vapaasti kasvaa ja levitä. Paikkaan, jossa se toimisi näkösuojana. Paikkaan, josta lapset eivät napsisi suuhunsa sen lievästi myrkyllisiä marjoja. Paikkaan, josta fasaanit ja muut linnut löytäisivät sen valkoisia marjoa ravinnoksi.

Puutarhan ”hitaasti etenevät” työt 

Puutarhassa on mukavaa työstää nopeasti eteneviä töitä. Sellaisia, jotka aloitetaan ennen lounasta ja jotka päättyvät viimeistään iltasaunaan mennessä. Kukkaruukut pestään ja pinotaan varastoon, kukkasipulit tujautetaan maahan tai kitketään yksi kukkapenkki. Ta-daa! Taas on pullakahvien aika!

Jotkut istutus- tai raivaustyöt etenevät hitaasti ja niitä jatketaan vuodesta toiseen. Näitä töitä tehdään vähitellen kaiken muun ohessa. Meidän mökeillä näitä hitaasti eteneviä töitä on paljon. Rinteitä työstetään pikkuhiljaa – joka kesä joltain syrjältä. Puutarhan ns. hankalia paikkoja riittää. Joskus pelkkä asian miettiminen vie aikaa: Miten tuon heinittyneen pihajasmikkeen ympäristön saisi helppohoitoiseksi?

Hitaasti etenevien töiden palkintona saattaa olla onnistunut lopputulos tai kunnon takapakki. Eli onko tilanne lumimarjan suhteen hallussa? Vastaus on, että saas nähdä, aika näyttää.

Salkoruusut kukkivat tänä kesänä tummanpuhuvina. Syyshortensia valtaa alaa, mikä sopii meille mainiosti.
Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.