Puutarhaa ja pihaa, Tuunaamista ja laittelua

Valeampiaispesä – ampparit vähän loitommalle

Ampiaisilla on tärkeä rooli ekosysteemissämme. Puutarhassa ne pölyttävät kasveja ja popsivat tuhohyönteisiä. Erityisesti kirvojen ja toukkien hävittämisessä ne ovat tehokkaita. Ne eivät kuitenkaan pörräile pelkästään kukkien kimpussa vaan myös kahvipöytien, grillien ja meidän mökkiläisten ympärillä.

Ampiaisia jättikurpitsan kukan kimpussa
Ampiaisia jättikurpitsan kukassa

Tulevan kesän ampiaispesät perustetaan pian. Kevään koittaessa talvehtineet kuningatarampiaiset heräävät ja lähtevät etsimään sopivia pesäpaikkoja.

Ampiaiset perustavat pesän mielellään suojaisaan paikkaan, kuten räystään alle tai katonrajaan. Juuri tällaiseen paikkaan kannattaa ripustaa valeampiaispesä.

Valeampiaispesän idea

Valepesän tarkoitus on kertoa ampiaisille, että kyseinen pesäpaikka on jo varattu ja hämätä ampiaiset asettumaan muualle.

Valepesät saattavat siis hyvinkin toimia. Ainakin, mikäli naistenlehtiin, asiantuntijoihin tai Marttaliittoon on uskominen.

Ampiaispesiä oli viime kesänä häiriöksi asti

Ampaispesästä on tukkinut ilmastointiventtiilin
Ampiaispesästä on tukkinut ilmastointiventtiilin.
Ampiaiset tekivät pesän pesuhuoneen ilmanvaihtoaukkoon
Ampiaiset tekivät pesän pesuhuoneen ilmanvaihtoaukkoon.

Kesä 2018 oli poikkeuksellisen raju ampiaiskesä. Ampiaiset saattoivat tehdä pesänsä mitä yllättävimpiin paikkoihin. Ne piirittivät mökkiämme, rakensivat pesiään ahkerasti ja valtasivat mökkimme räystäiden alustat. Pesuhuoneen ilmanvaihtoaukkokin asutettiin kevätpörriäisten toimesta. Maapesiä oli riesaksi asti.

Jokainen meistä mökkiasukkaista sai ampiaisenpistoja kiukkuisilta pörriäisiltä. Niitä sitten parantelimme Ampikyy-tablettien ja kylmäkääreiden avulla.

Ampiaispesä seinän ja lautapinon välissä.
Ampiaispesä seinän ja lautapinon välissä. Tästäkin pesästä lennähti ampiaisia kimppuumme ja saatiin kesän ensimmäiset pistot.

Tänä keväänä olemme liikkeellä ennen ampiaisia. Tässäkin sodassa hyökkäys on paras puolustus.

Valeampiaispesä – voit tehdä sellaisen monella tapaa

Ohjeita valepesän rakentamiseen on monia. Lehdet ja netti pursuavat erilaisia ratkaisuja.

Valepesiä voidaan esimerkiksi virkata villalangasta. Näitä eri kokoisia, pääsääntöisesti harmaan värisiä pyöreitä pesiä voidaan lisäksi elävöittää kirjailemalla keltamustaraidallisia ampiaisia pesän ulkopintaan.

Valepesiä voidaan tehdä myös pienistä puhalletuista ilmapalloista, joiden pintaan liimataan liisterillä sanomalehtisuikaleita. Liisterin kuivuttua pinta voidaan maalata oman maun ja taidon mukaan.

Pikakonsteina ampiaisten häätämiseksi ovat ruskeista suodatinpusseista tehdyt valepesät. Suodatinpussien sisään laitaan rypistetystä sanomalehdestä tehdyt paperimöykyt. Lopuksi suodatinpussien suut sidotaan narulla suppuun ja pesät ovat valmiita ripustettavaksi paikoilleen.

Näillä ohjeilla saadaan varmasti tehtyä toinen toistaan näyttävämmän näköisiä valepesiä.

Niksi-Pirkan sukkahousuvinkillä tehtiin meidän valeampiaispesä

Itse turvauduin käyttämään ampiaisten karkottamiseen sattumalta löytämiäni valepesiä. Ne löytyivät ”valmiina” kuljettajan penkin alta autoa imuroidessani.

Viime syksynä tein Niksi-Pirkan sukkahousuohjeiden mukaisesti näppäriä kosteuden poistajia. Niksillä luvattiin auton ikkunoiden pysyvän sisäpuolelta kirkkaina ja kuivina sateisina syyspäivinä. Kosteuden oli tarkoitus imeytyä paakkuuntumattomaan kissanhiekalla täytettyyn sukkahousuun.

Jokainen voi itse kokeilla seuraavien sadesäiden sattuessa tällaisia ”imutyynyjä” ja tehdä niiden toimivuudesta ihan omat johtopäätöksensä.

Itse otan kuitenkin nämä kosteussiepparit uusiokäyttöön ampiaisten valepesinä. Toivottavasti kesästä tulee kuiva. Minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka paljon nämä nyytit oikeasti imevät itseensä ilmasta kosteutta ja kuinka painaviksi ne tulevat…

Näin tehtiin valeampiaispesä sukkahousuista

Nylonsukat on täytetty paakkuuntumattomalla kissanhiekalla
Nylonsukat on täytetty paakkuuntumattomalla kissanhiekalla.
Täytettyyn sukkaan kiinnitetään rautalangasta ripustuslanka.
Täytettyyn sukkaan kiinnitetään rautalangasta ripustuslanka.
Rautalangan toiseen päähän kiinnitetään esimerkiksi lyijykynä. Lyijykynä on helppo työntää räystäslautojen välistä ja asetetaan poikittain rakoon nähden. Valepesä roikkuu poikittaisen lyijykynän varassa. Pesät on myös halutessa helppo ottaa pois.
Rautalangan toiseen päähän kiinnitetään esimerkiksi lyijykynä. Lyijykynä on helppo työntää räystäslautojen välistä ja asetetaan poikittain rakoon nähden. Valeampiaispesä roikkuu poikittaisen lyijykynän varassa. Pesät on myös halutessa helppo ottaa pois.
Valeampiaispesä on hyvä ripustaa heti keväällä, ennen kuin ampiaiset aloittavat pesänsä rakentamisen.
Valeampiaispesä on hyvä ripustaa heti keväällä, ennen kuin ampiaiset aloittavat pesänsä rakentamisen.
Valepesän idea on uskotella pesäpaikkaa havitteleville tulokkaille, että paikan on jo vallannut toinen ampiaisyhdyskunta.
Valeampiaispesä on ripustettu terassin kattoon. Pesän idea on uskotella pesäpaikkaa havitteleville tulokkaille, että paikan on jo vallannut toinen ampiaisyhdyskunta.
Valepesät kannattaa ripustaa paikkoihin, joihin ampiaiset yleensä rakentavat pesänsä, kuten räystäiden aluset ja katonrajat.
Valepesät kannattaa ripustaa paikkoihin, joihin ampiaiset yleensä rakentavat pesänsä, kuten räystäiden aluset ja katonrajat.

Enää jää nähtäväksi, kuinka 20 denierin roikkuvat nylonit kestävät Suomen suvessa!

Please follow and like us:

2 thoughts on “Valeampiaispesä – ampparit vähän loitommalle

  1. Toivotaan, että valepesät toimivat. 🙂 Mehiläisharrastaja veljeni kertoi, että se riippuu ampiaislajista, väistävätkö ne valepesiä vai eivät. Toisiin lajeihin nämä tehoavat, toiset eivät välitä. Saa nähdä, millainen ampiaiskesä tulee. Kuumina ja kuivina kesinä, kuten viime vuonna, ampiaiset tekivät kuumuuden takia paljon pesiä maahan tai maanrajaan. Sateisina kesinä ne hakeutuvat sitten just kattorakenteisiin.

    1. Joo, kyllähän tämä vähän epätoivoista puuhaa on. Toivottavasti valepesät eivät houkuta amppareita rakentamaan LISÄÄ pesiä:) Kunpa tulisikin lämmin kesä uudestaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.