Puutarhaa ja pihaa

Pelakuut itämään – itsekerätyt siemenet koettelevat

Pelakuut on laitettu itämään ja sirkkalehdet kasvavat jo vauhdilla. Kaupan siementen kanssa ei ollut pulmia. Sen sijaan itsekerättyjen pelakuun siementen kanssa on pitänyt vähän opetella niksejä. Eli jos kylvät itsekerättyjä pelakuun siemeniä, toimi seuraavasti. Irrota siemenet kukkatertun piikeistä, poista siemenen ympäriltä suojakuoret, liota 1-2 vuorokautta vedessä tai kostean talouspaperin välissä. Kylvä siemenet kylvömultaan. Sirkkalehdet nousevat muutamassa päivässä muovilla peitetyssä kylvöastiassa.… Read More Pelakuut itämään – itsekerätyt siemenet koettelevat

Rakentamista, Tuunaamista ja laittelua

Betonisten ulkoportaiden liukuesteet

Esikko-mökkimme terassi portaineen kunnostettiin kesällä 60-luvun henkeen. Terassin lattia ja portaat maalattiin harmaalla betonimaalilla. Kunnostuksen jälkeen jäimme kuitenkin pohtimaan, saattaisivatko maalatut betoniportaat jäädä talvikeleillä liukkaiksi. Pelkästään kesän sadekeleillä jalkamme hienoisesti lipsuivat uutuuden karhealla maalipinnalla.

Märkien betoniportaiden liukkaus saattaa aiheuttaa vaaratilanteita. Liukkauden torjuntaan on onneksi tarjolla useita tuotteita ja keinoja. Minkälaiset ulkoportaiden liukuesteet sopisivat meidän käyttöön? Vaihtoehtona ei ollut vanha portaat peittävä räsymatto niin soma kuin olisikin ollut.… Read More Betonisten ulkoportaiden liukuesteet

Huonekasvit, Puutarhaa ja pihaa

Lehtikaktusten lumoissa

Pitkän huonekasvittoman kauden jälkeen olen viehättynyt vanhanajan huonekasveista. Erityisesti pitkälehtiset kaktukset ovat nostalgisen kauniita. Kukkiessaan ne ovat suorastaan tyrmääviä. Huonekasvien kanssa olen harjoitteluasteella verrattuna puutarhaperennoihin. Sisäkukkien kanssa on kuitenkin mukava puuhailla erityisesti silloin, kun lumi peittää maan. Huonekasvitouhuiluni alkoi hovineidonkaktuksesta…… Read More Lehtikaktusten lumoissa