Luontoa, Puutarhaa ja pihaa

Lintujen talviruokinta päättyy appelsiiniin

Meidän mökillä lintujen talviruokinta aloitetaan sään mukaan. Lähdemme ruokaostoksille, kun talvi saapuu ja maa peittyy lumeen. Jos lintujen talviruokinnan päättää aloittaa, niin ruokintaa tulee jatkaa läpi koko talven.  Pidämme omalta osaltamme tiukasti sopimuksesta kiinni. Tänään teimme aamiaisen yhteydessä kauden viimeisen lintulaudan – appelsiinista.… Read More Lintujen talviruokinta päättyy appelsiiniin

Puutarhaa ja pihaa

Tomaatin siemenet itämään naistenpäivän kunniaksi

”Vanhassa vara parempi” on meidän tomaattipolitiikkamme perusta. Viime kesänä erityisesti raidallinen Tigerella-tomaatti nousi meidän suureksi suosikiksi. Sato oli aikainen ja runsas. Sitä halusimme tänäkin kesänä maistella. Myös ulkokasvatuksessa hyvin pärjänneillä aikaisilla ja perusvarmoilla Outdoor girl ja Bonner beste –lajikkeilla haluamme varmistaa sen, että saamme satoa kypsäksi asti.

Sen lisäksi halusimme kokeilla jotain pihvitomaattia. Niistä meillä ei ole aiempaa kokemusta. Nappasin siemenhyllystä summamutikassa kivannäköisen siemenpussin, Marmandino One, F1 –nimisen. Kuvan tomaatit olivat vihreän ja punaisen poimullisia pulskimuksia. Saa nähdä, kuinka niiden kanssa käy!… Read More Tomaatin siemenet itämään naistenpäivän kunniaksi

Kyläelämää, Puutarhaa ja pihaa

Kevättalvi mökillä – puun kaatoa, suojaamista, talvehtijoiden tarkkailua, tulvivaa kellaria ja kylätalolla kahvittelua

Kevättalvi on kivaa puuha-aikaa mökillä. Karkauspäivänä toteutettiin puunkaatoprojekti ammattilaisten toimesta. Havupuiden suojaaminen ja taimien peittäminen havuilla olivat myös viikonlopun puuhalistalla. Pelakuiden talvettaminen on sujunut hyvin. Kunnia siitä kuuluu kasvivalolle, joka kiinnitettiin kattoon kattolampun tilalle. Vahingoiltakaan ei vältytty. Hillokellarimme tulvi, sillä pohjavesi on ennätyskorkealla. Kaiken kruunasi kylätalomme 2 vuotisjuhla. Onnea!… Read More Kevättalvi mökillä – puun kaatoa, suojaamista, talvehtijoiden tarkkailua, tulvivaa kellaria ja kylätalolla kahvittelua