Olen pitkään haaveillut daaliapenkistä. Sellaisesta kukkapenkistä, joka olisi kokonaan pyhitetty daalioiden vuosikierrolle ja kukkaloistolle. Ei tarvitsisi joka kevät miettiä, minne daaliat saataisiin sijoitettua. Paikka, josta olisi helppo nostaa juurakot syksyllä talvisäilöön muita kasveja vahingoittamatta.
Periaatteessa minusta olisi ihanaa kasvattaa daalioita suurissa ruukuissa
Niin olen tähän asti tehnyt ja aion jatkossakin osin tehdä. Suuri ruukku, josta nousee komea daaliapensas, on kertakaikkisen ihana!
Aina sieltä ruukusta ei kuitenkaan kehkeydy se odotettu komea kukkaloisto. Daalioiden ruukkukasvatuksessa on meidän mökillä haasteita. (Voi olla, että pulma ei liity mökkiin vaan kasvattajaan.)
Vaikka kuinka kasvatan ruukkujen kokoa mullan kosteuden säilyttämiseksi ja vaihtelen ruukkujen sijaintia, jokin tuntuu menevän pieleen. Sopivia puolivarjoisia kasvupaikkoja ei löydy riittävästi. Daalioiden kasvu kärsii kuumuudesta, auringon paahteesta ja kuivasta tuulesta. Louhikko-mökin terassi on varma paikka saada daaliat hengiltä. (Kaupunkikodin varjoisalla pihalla sen sijaan daaliat viihtyvät ruukuissa mainiosti. Siellä ne saavat myös vähemmän hoitoa…)
Eli nyt tarvitaan daaliapenkki. Sellainen mökin ylpeys.
Daaliat kohopenkkiin – mutta mistä ja minkälaiset reunat penkille?
Kuinka paljon käytänkään aikaa kukkapenkkien reunojen miettimiseen. Jos sille ajankäytölle löytyisi jokin vaste puutarhassamme, olisin todella onnellinen. (Kukkapenkkien reunat ovat varmasti muidenkin pihanhoitajien mielessä.)
Daaliapenkin tekemistä on hidastanut reunuksiin liittyvä ajatustyö. Meille ei nimittäin tule enää yhden yhtä kukkapenkkiä ilman kunnon toimivia reunoja. Ei edes daaliapenkkiin.
Reunus viimeistelee kukkapenkin
Ennen kaikkea reunus erottaa nurmikon ja heinän kukkapenkistä. Monet ”kotitekoiset” reunusvaihtoehdot toimivat jonkin aikaa ja vähitellen niiden hyöty alkaa kadota. Luonnonkivet pitää säännöllisesti nostaa ylös ja kitkeä niiden alustat ja edustat. Reunusojia pitää jatkuvasti lapiolla terävöittää. Katepeitteet alkavat falskata ja hakkeet maatua. Ylipäätään sellaista vaihtoehtoa ei ole, ettei tarvittaisi säännöllistä kitkemistä.
Puutarhaliikkeissä on tarjolla kauniita ja varmasti toimivia reunuskiviä. Ne ovat sopivampia rakennettuun ympäristöön, ei niinkään meidän maalaishenkiseen, tee se itse-pihapiiriin. Lisäksi ne ovat melkoisen kallis ratkaisu. (Näin perustelen asiaa itselleni mutta rehellisyyden nimissä, tutkailen niitäkin vaihtoehtoja vähän haikeana.)
Löysimme heinikosta vanhat puhelintolpat
Aivan totta. Löysimme rantaniityltä heinikosta puhelintolpat. Tarvoimme kerran pitkävartisissa saappaissa heinikossa ja jalkamme osuivat johonkin kovaan. Riivimme heiniä sivuun ja löysimme kaksi pitkää puhelintolppaa. (Niitä oli joskus käytetty laiturin osina ja laiturin lahottua hökötys oli vedetty rantaan.
(Kerron jo tässä vaiheessa, että käyskentelimme omalla tontilla eli emme penkoneet naapurin maita. Hankimme Esikko-mökin kolmisen vuotta sitten ja tonttiin kuuluu erillinen pieni rantakaitale. Alue on luonnontilassa eli sankan heinikon peitossa.)
Näistä saisimme daaliapenkkiin tukevat reunat.
Puhelintolpat kuivumaan
Vappuviikonloppuna päätimme siirtää puhelintolpat heinikon kätköistä talteen. Ajankohta oli otollinen, sillä uusi heinä ei ollut vielä ehtinyt vallata niittyä. Siinä mielessä alkukevään ajankohta ei ollut otollinen, että puu oli imenyt itseensä koko talven ajan vettä, mikä lisäsi sen painoa entisestään.
Aloitimme mielipuolisen homman moottorisahan kanssa. Systeemi oli seuraava. Kaksi naista väänsi lapioiden avulla tolppaa irti maasta ja yksi teräsnainen katkaisi tolpan moottorisahalla kahden metrin pätkiksi.
Tämän jälkeen kannoimme mutaiset ja painavat parrut viereiselle tontille pinoon kuivumaan. Kahden metrin pätkä puhelintolppaa painaa muuten märkänä turkasen paljon.
Daaliapenkin sijainti kylätien laidalla
Daalioiden kukinta osuu loppukesään ja syksyyn, joten halusimme daaliapenkin olevan talon ja kylätien välissä. Siten, että kukintaa voisi ihailla tiellekin päin.
Pienen parkkialueen reunalla oli entuudestaan ankea paikka. Päätimme sijoittaa daaliapenkin sora-alueen reunalle. Paikkaa reunustavat suuret kuuset, jotka estäisivät pahimman auringon räkityksen.
Daaliapenkin tekemisen vaiheet
Tällä kertaa aloitimme lapiotyöt parkkialueen sorakerroksen läpi. Kaivoimme kuusi metriä pitkän ja noin 80 cm leveän ojamaisen pohjan kukkapenkille.
Kaivannon pohjalle levitimme mansikkakatekankaan, jonka reunat jätettiin painavien tolppien alle.
Lopuksi täytimme kukkapenkin lukemattomilla multa- ja hevosenlantakuormilla.
Daaliat esikasvatettiin kasvihuoneessa
Tänä keväänä daalian juurakot siirrettiin pienehköihin multaruukkuihin kasvihuoneeseen jo vapun aikaan (blogijuttu aiheesta http://xn--kyltienmolemminpuolin-71b.fi/kasvihuoneen-siivous-ja-daalioiden-ruukut-sinne-kevaiseen-esikasvatukseen/).
Hallanpelko mielessä seurasimme, selviävätkö juurakot viileästä alkukeväästä. Jotkut juurakot lähtivät nopeasti kasvattamaan versoja, osa taas jurnutti tekemättä mitään. Kesäkuun alkuun mennessä lähes kaikki daaliat olivat lähteneet hitaan jämäkkään kasvuun. Viileä kasvuympäristö takasi napakat daalian alut.
Daaliat istutettiin uuteen kohopenkkiin
Daaliapenkkiin oli tarkoitus sommitella daalioista eturivistö ja siirtää niiden taakse (takariviin) kuunliljaa, jota meiltä löytyy ylen määrin siirtoprojektin alaisuudessa olevasta kukkapenkistä.
Kärräsimme daaliat uuteen kasvupaikkaan ja istutimme paikoilleen. Kuunliljat siirrettiin viikon huilimistauon jälkeen. Ihan lopuksi pienet samettikukan tappimaiset alut tuikattiin kukkapenkin edustalle. Samettikukilla varmistimme, että edes jotain kukkii uudessa kukkapenkissämme loppukesällä.
Jättidaaliat ”Kelvin, Otto ja Maitokahvi” kokeiluun
Vanhojen juurakoiden lisäksi olemme hankkineet muutaman uuden tulokkaan. Jättidaalioiden kukinnoista lupaillaan lautasen kokoisia möhkäleitä. Tilasin jo alkuvuodesta puutarhaliikkeen verkkokaupasta kolmea eri jättidaaliaa:
- Keltainen Kelvin Floodlight
- Vaaleanpunainen Otto`s thrill
- Maitokahvin värinen Cafe au lait
Näiden esikasvatus tapahtui sisätiloissa ikkunalaudalla. Ero kasvihuoneen keväisessä viileydessä kasvaneisiin alkuihin oli melkoinen. Näille jäteille tukikeppien esille ottaminen oli tarpeen jo istutusvaiheessa. Huolimatta pariinkin kertaan tehdystä latvomisesta, varret ovat pelottavan hennot. Jää nähtäväksi, kestävätkö ne vielä tänä kesänä kukintojen painoa.
No saimmeko kunnon reunukset uuteen daaliapenkkiin?
Saimme ja emme saaneet. Daaliapenkistä tuli toiveiden mukainen mutta puhelintolppien käyttö pihapiirissä on alkanut arveluttaa.
Puhelintolppa on kreosoottikyllästettyä puuta
Vanhat puhelintolpat ovat itse asiassa ongelmallisia niiden myrkkykäsittelyn takia. Ne on tarkoitettu teollisuuden käyttöön, ei kuluttajille. Meidän ympäristöteko oli viedä tolpat pois vesistön läheisyydestä kuivalle maalle. Ne eivät kuitenkaan ole ideaalisia missään käyttötarkoituksessa, kuten eivät vanhat ratapölkytkään. Puistoissa, puutarhoissa ja muilla virkistysalueilla niitä ei saa käyttää paikoissa, joissa iho voi toistuvasti koskettaa kreosoottikyllästettyä puuta. (https://tukes.fi/kemikaalit/biosidit/kreosootin-kayton-rajoitukset)
Piha- ja puutarhatöitä yrityksen ja erehdyksen kautta…
Tarkempi perehtyminen puhelintolppien maailmaan sai hiukset nousemaan pystyyn. Kukkapenkin reunoina kuivalla maalla vanhoista puhelintolpista on vähemmän haittaa kuin rantaveden tuntumassa. Niitä ei daaliapenkissä kosketa tai niitä ei hypistellä. Mutta mutta…..myrkkypuutahan nuo ovat. Eli saattaa olla, että daaliapenkkimme kokee vielä kertaalleen muodonmuutoksen. Homma ei ehkä mennytkään kerralla maaliin.
Muutama ruukkudaalia pitää aina olla
Nyt keskitytään odottamaan tämän kesän daalioiden kukintaa!