Tämä tarina Lankuttajasta ei ole niille, jotka ottavat puutarhanhoidon vakavasti:)

Esikko-mökin pihan suunnittelussa on menty vahvasti järki edellä. Tavoitteenamme on luoda helppohoitoinen ja selkeä pihapiiri. Soraa on levitetty sinne, missä auton saa parhaiten käännettyä ja puuhaketta sinne, missä se järkevästi peittää maan epätasaisuudet. Mihinkään spontaaniin puutarhapöhköilyyn ei ole sorruttu. Ei ainakaan aluksi.

Eräänä päivänä päätimme lopettaa järjenkäytön ja aloimme rakentaa istutusta, jota kutsumme ”Lankuttajan kukkapenkiksi” eli lankuttajapenkiksi. Tämän istutuksen teossa edettiin tunteiden ja tunnelmien vieminä.

Lankuttaja löytyy savun seasta

Tutustuimme Lankuttajaan keväällä risunpolton yhteydessä. Hävitimme keväällä kuutioittain risuja, joita jäi puunkaadon jäljiltä pitkin pihaa. Risunpoltto oli kaamea projekti, josta vieläkin näemme painajaisunia.

 

 

Jotain hyvääkin syntyi sen myötä. Risun polton alkaessa meitä oli kolme naista risusavotassa. Nuotioiden sammuttua meitä oli neljä: Minä, Tuunaaja, Fiksaaja ja uusi tuttavuus, Lankuttaja.

Näin lankutat

Jos joku ei tiedä, mitä lankuttaja tai lankutus tarkoittaa, voi kurkistaa netin tarjoamia jumppaohjelmia. Lankutuksessa ihminen on etunojapunnerrusasennossa kyynärvarsien ja varpaiden varassa. Keskikehoa jännitetään lankkumaisessa jäkityksessä. Liikettä suositellaan supertehokkaana vartalonmuokkaajana. Jokainen, joka on kokeillut sitä, tietää, miten raskasta ja ikävää puuhaa lankutus on. En suosittele.

Meidän pihan lankuttaja

Lankuttaja, joka löytyi pihaltamme, on käppyräinen omenapuun runko. Rungon ympäri kietoutunut oksa pitää sitä lankutusasennossa. Lankuttaja on oikea ikirunko, jota tuntikausien nuotiossa polttaminen ei hetkauttanut lainkaan. Runko ei palanut eikä hapertunut, se ainoastaan mustui tasaisesti. Nuotion sammuttua lankuttaja lankutti paikoillaan taipumattomana ja väsymättömänä.

Kiinnyimme Lankuttajaan välittömästi ja päätimme säilyttää sen muistoksi – muistoksi kaikesta sitkeydestä, jota maa päällään kantaa.

Lankuttajan raahaamisesta se alkoi

Lankuttajan sijainti keskellä pihaa ei ollut pitkässä juoksussa paras mahdollinen paikka. Se oli kuitenkin aika outo ja dominoiva ilmestys. Päätimme siirtää sen naisvoimin tonttia rajaavan kiviaidan kupeeseen, pelloille vievän tien reunaan. Paikka oli yksi risunpolttopaikoistamme.

Sentti kerrallaan raahasimme ja kieritimme painavan puunrungon risunpolttopaikalle, josta oli enää mustunut kuopalle painunut ankeus jäljellä. Asettelimme Lankuttajan hyvään lankutusasentoon tervehtimään ohikulkijoita ja pelloille ajavia leikkuupuimurinkuljettajia. Hekin ehkä oppisivat pitämään Lankuttajasta.

Lankuttajan ympärille istutusalue

Mielessämme loihdimme Lankuttajan ympärille vehreän istutuksen. Sellaisen, jota ei tarvitsisi jatkuvasti hoitaa ja nyppiä. Enemmän pensasta ja vähemmän perennaa. Lankuttajan kavereina on kivenselkiä ja irtokiviä, jotka rytmittävät kivasti vanhaa nuotiopaikkaa.

Lähdimme kesän myötä luomaan ja rakentamaan tätä meille jostain syystä yhä rakkaammaksi tullutta istutusaluetta.

Kaikki alkaa Mustan ja Harmaan ruususta

Tiesimme jo kevään koittaessa, että Fiksaajan ihanat puuhakoirat, lempinimiltään Musta ja Harmaa, olivat tulleet koiranelämänsä loppusuoralle. Juhannuksen jälkeen niitä ei suruksemme enää ollut jaloissamme. Fiksaajan toiveena oli sijoittaa koirien tuhkat ruusupensaan juurelle. Näin tietenkin teimme.

Apteekkarinruusu oli siten lankuttajapenkin ensimmäinen kasvi. Se istutettiin lankuttajan kasvojen alle kukkimaan punavalkoisin raidallisin kukinnoin. Musta ja Harmaa haudattiin myöhemmin apteekkarinruusun juurelle.

Kuunliljoja reunustamaan istutusta

Lankuttaja näytti aika yksinäiseltä apteekkarinruusun kanssa. Näki heti, että sen arvokkaaseen olemukseen ei sopinut mikä kasvi tahansa kaveriksi. Lähdimme varovaisesti liikkeelle kuunliljoista. Vaalea- ja tummalehtiset kuunliljat istutettiin rajaamaan istutusaluetta. Myös karanneita kivikko- ja maanpeitekasveja siirrettiin lankuttajapenkkiin kivien ympärille.

Jäykkävartisia selkeitä liljoja ja kurjenmiekkoja

Aloimme pikkuhiljaa rohkaistua. Olisi mukavaa saada vahvoja värejä mustaa puunrunkoa vasten. Tunnistamattomia liljoja ja keisarinkruunuja oli kaivettu viljelykarkulaisina Esikon villipuutarhasta. Istutimme löytösipulit kasvamaan lankuttajan kylkikaaren tuntumaan.

Lankuttajan jalkoihin istutettiin kurjenmiekkaa ja iristä. Jalokurjenmiekan taimia oli runsaasti siemenkokeilujen jäljiltä kasvilavassa ja nyt niille löytyi sopiva kasvupaikka. Louhikon kukkapenkin reunojen yli vyörynneitä liloja iriksiä jouti myös lankuttajapenkkiin.

Pensasistutus: pehmeän pyöreitä pensaita ja värien vaihteluita

Toiveemme on, että Lankuttajan ympärille kasvaisi pehmeän pyöreitä pensaita, joissa erilaiset värisävyt korostaisivat toisiaan. Kontrastina pyöreille muodoille laittaisimme jotain terävän korkeaa istutuksen keskelle. Lankuttajan mustaa hahmoa vasten tarvittaisiin myös kirkkaita värejä.

Tätä lähdimme toteuttamaan ruusu- ja muiden pensaiden avulla. Ruusupensaiksi valittiin kestäviä lajikkeita ja ennen kaikkea Mustan ja Harmaan (narttukoirat) ja Esikon puuhanaisten henkeen ns. naisruusuja.

Teresanruusu ja juhannusmorsian

Lankuttajapenkkiin valittiin ruusuiksi teresanruusu ja morsionruusu ”juhannusmorsian”. Ne ovat talvenkestäviä ja sitkeitä ruusuja, jotka viihtyvät jopa VI-VII-vyöhykkeellä asti. Juhannusmorsian kukkii vaaleanpunaisin kukin juhannusruusun lailla. Se leviää laajalle juurivesojen avulla aivan kuten juhannusruusu.

Teresanruusussa taas on vahvemman vaaleanpunaiset ja edellistä suuremmat kukat. Sen kukkiminen kestää pidempään ja jatkuu harvakseltaan syksyyn saakka. Teresanruusun lehdet ovat vaaleanvihreät, mikä oli mukava värilisä lankuttajapenkissä.

Purpuraheisiangervoa ja valkokirjokanukkaa värikontrasteina

Vahvoina värikontrasteina lankuttajapenkkiin istutettiin pari purpuraheisiangervon pensastainta sekä niiden väliin valkokirjokanukan taimi. Molemmat viihtyvät IV vyöhykkeillä saakka. Kasvuvyöhykesuosituksista kannattaa olla tarkka, sillä rahaa lentää taivaan tuuliin, kun ostaa vääriä kasveja väärään paikkaan. (Mökkimme sijaitsee III-vyöhykkeellä eli kylmään talveen pensastaimet eivät menehtyisi.)

Purpuraheisiangervon varret ovat tummanvioletit. Lehdet ovat viininpunaiset ja vaaleanpunavalkoiset kukinnot aukeavat kesä-heinäkuussa. Se on sitkeä ja kestää rajuakin alasleikkausta. Leikkaaminen tulee vielä joskus tarpeeseen, sillä se saattaa yltää 2.5 metrin korkeuteen, mitä ei tässä istutuksessa kaivata.

Valkokirjokanukkaa olen ihaillut pitkään. Sen punertavaoksaiset varret ja valkokirjavat lehdet ovat raikkaan kauniit. Kermanvalkoiset kukat kukkivat kesäkuussa ja siniset marjatertut ilahduttavat loppukesällä. Hauskaa on nähdä, miltä se kasvaessaan näyttää tummanpuhuvin naapureiden välissä.

Syksyn kukkijaksi valittiin klassinen syyshortensia. Sille varattiin kunnolla kasvutilaa istutuksen päässä. Lajike oli valkokukkainen. Sellainen, jonka kukinnot vanhemmiten värjäytyivät vaaleanpunaisiksi.

Jotain korkeaa ja valkoista keskelle

Lankuttajapenkin keskustaan halusin saada jotain korkeaa valkokukkaista kasvillisuutta. Tätini puutarhassa (naapurissa) olen aina ihaillut korkeaksi kasvavaa tähkäkimikkiä, jonka pitkät valkoiset kukkavanat nousevat metrin verran lehdistön yläpuolelle. Pari pientä alkua oli eksynyt kukkapenkissä muusta kasvustosta etäälle, joten tein tädilleni ”palveluksen” ja kaivoin ne sieltä itselleni.

Vaaleaa sulkavaleangervoa olin saanut eräältä (kylän upeinta puutarhaa pitävältä) rouvalta. Sulkavaleangervot pääsivät lankuttajapenkkiin tähkäkimikin seuraksi. Vielä pari valkoista noropunatähkää taimitarhasta lähti täydentämään ”korkeiden ja valkoisten” rykelmää lankuttajapenkissä.

Jotain korkeaa ja värikästä keskelle

Jotta vältyttäisiin tylsyydeltä, sujautin muutamia sormustinkukan ja salkoruusun alkuja istutuksen keskialueelle. Niitä taimia suorastaan tulvii Louhikko-mökin puutarhassa. Uusien kasvupaikkojen keksiminen niille oli jopa järkevää. Lisäksi olisi aika masentavaa, jos lankuttajaistutus olisi liiankin harmoninen.

Huomasin jälleen, että kurinalaisen helppohoitoisuuden tavoitteessa pitäytyminen ei ole minun heiniäni.

Hullut päähänpistot – gladiolukset

Kuten on tullut jo selväksi, meidän mökkipihan taimet tulevat hyvin erilaisista osoitteista. Joistain olemme valmiita maksamaan kunnolla ja joitain saamme ja vaihdamme paikallisen tavan mukaan tuttavien ja naapureiden kanssa. Joitain taimia siirrämme omassa puutarhassa paikasta toiseen.

Hassulta tuntui ottaa kaupan ovenpielestä kukkasipuleita. Niitä oli keskikesän aikaan korissa, jossa luki ”ota ilmaiseksi”. Gladiolukset (miekkaliljat) olivat minulle aivan outo asia. Jotta sipulit eivät kuivuisi, työnsin ne hädissäni multaan lankuttajapenkkiin. Ajatus oli ”säilöä” niitä maassa, jotta voisin myöhemmin nostaa ne talteen talveksi ja keksiä parempaa käyttöä.

Vaan kesän helteet ja aurinko tekivät tehtävänsä. Nyt syyskuun alussa lankuttajapenkissä pitkävartiset vaaleanpunaiset gladiolukset avaavat kukkavanojaan. Miten mikään kasvi voi olla noin helppo?! Ei mitään esikasvatusta ja kasvualustana palanut maa, jonne kuivat sipulit tuikattiin juhannuksen jälkeen. Minusta tuli gladiolus-fani kertaheitolla!

Nyt tulee gladiolus-ilotulitusta!

Kasvuun tuli vauhtia

Lankuttajapenkin istutukset lähtivät iloksemme reippaaseen kasvuun. Yritimme tehdä istutustyöt huolella. Kaivoimme pensaille syvät istutuskuopat ja vaihdoimme palanutta maata maatuneeseen hevosenlantaan. Kesähelteillä oli pakko kantaa säännöllisesti kaivosta vettä taimille. Pensaiden välejä oli myös siistitty puuhakkeella.

Nyt syksyn alkaessa lankuttajapenkki näyttää jo aika kivalta. Ihmeen nopeasti ankea alue alkoi vihertää.

Uuden oppiminen pihatöissä on kivaa. Pensaiden muotojen ja värien maailma vie mukaansa siinä missä perennojenkin.

Murheitakin tuli

Murheena on valkokirjokanukka, joka on hienon alkustartin jälkeen alkanut kärsiä ja käpristyä. Onneksi tällä taimella on myymälästä saatu eloonjäämistakuu. Lankuttajapenkin luomisen yhteydessä huomasin jälleen tutun pulman. Ihanat perennat ja puutarhan helppohoitoisuus eivät kulje käsi kädessä. Olen kuitenkin toivottavasti  kehittymässä oikeaan suuntaan.

Lisko?

Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan. Iäkäs äitimme (Puutarhamajuri) kysyi minulta eräänä päivänä, miksi olemme laittaneet liskon kukkapenkkiin. En ymmärtänyt aluksi, mitä hän tarkoittaa. Pian selvisi, että meidän sitkeä lankuttaja oli hänen silmissään pelkkä liskon rumilus.

Pyörittyäni puunrungon ympärillä näin saman kuin hän. Lankuttajassa oli kuin olikin vähän ”liskoa”.

Miltäköhän meidän lankuttaja näyttää ohikulkijoista?