Keväisessä Suomessa kasvien juurakoita on pikkuhiljaa nostettu esiin talvehtimispaikoistaan. Niiden talvettaminen onnistuu puutarhan harrastajien osaamisella monella tavalla. Nyt toukokuussa juurakot vihertävät. Meillä daalian juurakot laitettiin maaliskuussa esikasvatukseen ruukkuihin. Latva-artisokat raahattiin maakellarista huhtikuun lopulla. Inka- eli prinsessaliljan juurakko kannettiin kellarista vapun aikaan.

Latva-artisokat – talvehtiminen näyttää varovaista keltaista valoa

Viime kesänä kasvatetut latva-artisokan taimet välttivät syksyllä lehtikompostin, sillä päätin kokeilla niiden talvehtimista. (Blogijuttu aiheesta: http://xn--kyltienmolemminpuolin-71b.fi/talvehtimaan-pelakuut-daaliat-ja-latva-artisokat/) Kasvilavan vuoraaminen ja kattaminen tuntui niin epävarmalta ja vaivalloiselta puuhalta, että päädyin nostamaan juurakot pois maasta.

Siirsin loppusyksyllä latva-artisokan juurakot ämpäreihin ja kannoin ne maakellariin talveksi. Ovi kiinni ja näkemiin.

Latva-artisokat eivät nauttineet maakellariajasta

Talvi ei kohdellut latva-artisokkia lempeästi. Kävin pari kertaa moikkaamassa niitä. Ne muuttuivat pimeässä kellarissa valkoisiksi hujopeiksi ja lopulta kaikki elävä kasvusto katosi ämpäreiden pinnalta. Hiiret, myyrät ja kostea ilmanlaatu koettelivat talvehtivia latva-artisokkia. Mullan pinnalle muodostui jopa hometta. Epäilen myös, että maakellarin lämpötila vilahti ajoittain pakkasen puolelle.

Olin kahden vaiheilla latva-artisokkieni kanssa, kun vaivalloisesti raahasin ne maakellarista päivänvaloon. Ei näyttänyt hyvältä – vilkaisin jälleen kompostikasan suuntaan. En kuitenkaan antanut periksi, sillä olin käyttänyt hankkeeseen paljon aikaa ja vaivaa (sekä lihasvoimaa raahatessani niitä paikasta toiseen). Annoin niille siten mahdollisuuden.

Latva-artisokat kasteltiin ja siirrettiin kasvihuoneeseen

Kastelin latva-artisokat läpikotaisin ja siirsin ne ämpäreissään kasvihuoneeseen. Siellä ne olisivat valossa ja muutamassa plusasteessa tuulelta suojassa.

Muovinen kasvihuoneemme ei ole lämmitettävä. Kasvihuoneessa lämpötila on näin keväällä kuitenkin keskimäärin 5-7 astetta lämpimämpi kuin ulkolämpötila. Yöllä ei taideta enää mennä pakkasen puolelle ja keskipäivän auringossa lämpötila saattaa kohota jo pariin kymmeneen asteeseen.

Ohoh! Jotkut latva-artisokat heräsivät henkiin

Parin viikon oleskelu valossa (ja viileässä kasvihuoneessa takatalven iskettyä) sai pientä viherrystä muutamassa yksilössä aikaiseksi. Jo ovat sitkeitä!

Kannattaako latva-artisokat talvehdittaa?

Jos yli puolet latviksista herää henkiin, talvehditan juurakot jatkossakin. Varsinkin, jos niiden satokausi aikaistuu. Muussa tapauksessa toistan vuosittain siemenkasvatuksen. Latva-artisokat kasvavat helposti siemenistä ja tuottavat kivasti satoa silläkin tavalla.

Mikäli into talvettaa latva-artisokan juurakoita jatkuu, meidän pitää tehdä Esikko-mökin vanhalle maakellarille korjaustoimenpiteitä. Kellarin maalattia on lahonneen puutavaran peitossa ja ilmanvaihtohormin paikkaa emme edes tiedä. Jos sitä ylipäätään on.

Daalian juurakot ovat hyvässä kasvuvauhdissa

Daalian juurakot ovat talvehtimisen jälkeen olleet kuukauden ajan ruukuissa esikasvatuksessa. Kaikki juurakot yhtä lukuun ottamatta puskevat vihreää lehteä.

Myös ”ruokakaupan” hyllyltä löytyneet daalian juurakot kasvavat hyvin. Itse asiassa jopa paremmin kuin talvisäilytyksessä olleet kaverit. Yritin valita kaupasta sellaisia juurakoita, joissa on pieni vihreä henkäys jo valmiina. Ehkäpä se siivitti kasvua.

Daalian juurakoiden esikasvatuksessa voisi jatkossa vähän ”oikaista”. Tätini oli siirtänyt juurakot sellaisenaan pahvilaatikkoon ja nostanut laatikon sellaisenaan eteisen lämpöön. Siellä ne pienen vesitilkan saatuaan lykkäsivät reippaasti vihreää vartta. Ei mitään turhia ruukutuksia ja mullan kanssa veivaamista. Ilmeisesti valollakaan ei ollut niin väliä.

Kukkiva kummajainen

Mökkikesäämme kuuluu kukkiva kummajainen. Joka kevät nostamme tämän mystisen kukkaruukun ulos kylmästä kellarista. Pikkuhiljaa ruukusta (jonka multaa ei ole kymmeneen vuoteen vaihdettu) alkaa kasvaa vihreitä lehtiä ja kauniin vaaleankeltaisia kukkia. Jonain vuosina kukinta on ollut suorastaan tyrmäävä. Syksyllä ruukku työnnetään jälleen takaisin kellariin. Ruukun elämä on ollut vuosia kuin Päiväni murmelina –elokuvasta.

Viime kesänä juurakko ei enää jaksanut kukkia. Ruukku pyöri pihallamme ja oli aina väärässä paikassa. Päätin silloin, että ensi keväänä vaihdan siihen mullat.

Inkalilja eli prinsessalilja eli ruukkualstroemeria

Ei ihme, että juurakko ei jaksanut kukkia. Ruukussa ei ollut mitään muuta kuin valkoisia juuria. Juuripaakku oli muotoutunut ruukun muotoiseksi klöntiksi ja yhtään multaa ei ollut jäljellä.

Kasvin oikea nimikin oli arvoitus. Sanoin äidilleni, että sen nimi ei voi olla ”maitotalon emännältä saatu kukka”, ”sisko toi sen saaresta”  tai ”Lyytin puutarhasta tuotu”, mitä ehdotuksia kuulin.

Puolitin juurakon lapiolla ja istutin palat uudestaan kahteen saviruukkuun. Toivottavasti uudet mullat ja lisätila ruukussa saavat aikaan virkeän elämän kukallemme (nyt kahdelle kukallemme).

Kukan nimeksi paljastui muuten inkalilja eli prinsessalilja.

Itse asiassa inkalilja on vallan viehättävä ruukkukasvi. Inkaliljojen värimaailma on laaja ja kukinta kestää pitkään. Näihin voisi enemmänkin tutustua! (Ohessa linkki Puutarha-netin kasvikortistoon, josta näkee kasvista tietoa.  https://puutarha.net/kasvikortisto/perennat/jaloalstromeria_inkalilja__895.htm)

Äitimme vanha kasvipäiväkirja on aarre

Äitimme on aikoinaan pitänyt kasvipäiväkirjaa. Siihen on merkitty kaikki kasvit, joita puutarhaamme on istutettu hänen toimestaan. Kasvin nimen yhteydessä on kuva kasvista ja usein maininta kasvin alkuperästä.  Alkuperä on saattaa olla ”saatu siltä ja siltä henkilöltä”.

Kotikutoiset kuvat on leikattu lehdistä tai kasvien nimilapuista. Kasvipäiväkirja on meillä jatkuvassa käytössä. ”Missä se sun kasvikirja on?” huutelen mökillä äidillemme vähän väliä. Kasvien nimet unohtuvat ja aina on jotain tarkistettavaa. On myös kiva katsoa, mistä kasvi on peräisin.

Kasvikirja aiheuttaa myös haikeutta

Sivuja selatessa huomaa, että moni kasvi on kadonnut pihaltamme. Syynä on ollut sekä hoidottomat kaudet että luonnollinen poistuma. Kaikki kasvit eivät jaksa kasvaa ja kukkia paikoissa, joita niille valitsemme.

Jokaisen puutarhurin kannattaisi pitää omaksi ilokseen (ja muistin tueksi) jonkinlaista piha- tai kasvikirjaa. Oma ”kasvikirjani” taitaa nykyään olla blogissamme, jonne puutarhaelämän eri vaiheet kasveineen taltioituvat. Se ei tosin vedä lainkaan vertoja kuluneelle kasvikirjalle, jota voi pitää hyppysissä.