Kummallinen toukokuu. Aurinko räkittää pilvettömällä taivaalla ja mittari näyttää päivästä toiseen lähes hellelukemia. Kesän kukkijat ovat ottaneet kunnon varaslähdön. Yleensä heinäkuussa otteemme kuokasta heltiää ja tunnustamme jokavuotisen tappiomme äiti-luonnolle. Ensin yllytämme kasveja kasvamaan ja sitten hermostumme, kun ne kasvavat liikaa tai väärässä paikassa. Nyt toukokuun lopussa ihmettelemme luonnon muutosvauhtia. Miten tämä meni viikossa tällaiseksi?

Fiilistelyä -värejä ja tuoksuja

Syreenit kukkivat sinisinä, kullerot hehkuvat keltaisina ja varhaisimmat pionit ovat lähteneet kukkimaan. Tillipioni – pioneista kaunein! Rikkaruohojen kitkemisen etsikkoaika meni ja tuli. Silloin, kun viisas puutarhuri olisi ajoissa perannut penkkinsä, me polttelimme risuja tai vietimme ystävien kanssa mökkiviikonloppua.

Erityisesti jälkimmäinen kannatti. Sillä hyvän mielen energialla jaksaa taas käyttää talikkoa ja kantaa kastelukannuja!

Kuormajuhdan töitä – rinne uusiksi

Sinisen, keltaisen ja punaisen kukkaryöpyn ihailun lomassa mökkiviikonloppuumme kuuluu poikkeuksetta maaorjaosuus. Tällä kertaa raataminen kohdistui (yllätys, yllätys) rinteen korjaamiseen. Lähes jokaisessa blogipäivityksessä voivottelen hankalia rinteitä ja ideoin niiden helppohoitoiseksi muuttamista. Vielä kuitenkin aiheesta vähän…

Louhikko-mökin eteläpäädyssä on meidän mittapuun mukaan pieni rinne, itse asiassa pelkkä rinteen poikanen. Sen kivetyksen alla olevat katepeitteet olivat pettäneet juolavehnän ja voikukkien puskiessa niiden läpi.

Päätimme lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla – tai oikeastaan kolme kärpästä yhdellä iskulla. Suunnitelma oli seuraava: Samalla, kun vaihdamme tukevammat katekankaat rinnekivien alle, jatkamme rinteen alaosaa uudella kukkapenkillä, jonka taas reunustamme turhiksi käyneillä ratapölkyillä.

Tuumasta toimeen

Kivien irrotus rinteestä sujui näppärästi tukevan aamiaisen siivittämänä. Samoin perkaustyö oli vielä mukavaa. Hurjaksi homma meni siinä vaiheessa, kun Tuunaaja-siskon kanssa kahden naisen energialla irrotimme ratapölyt niiden entisestä paikasta.

Pengerryksessä muinoin käytetyt tukit olivat heinän sekaan hautautuneena toisaalla jyrkässä rinteessä. Irrotimme tukit ja vieritimme ne rinnettä alas. (Tällä kertaa en itse vierinyt mukana kuten punalehtiruusua leikatessani.) Haasteena oli saada ratapölkyt uudestaan takaisin rinteen yläpäähän. Yritimme kantaa, kierittää ja vierittää niitä. Ratapölkky painaa turkasen paljon! Se painaa siis aivan mielettömän paljon! Monen kokeilun jälkeen saimme ne siirrettyä yksi kerrallaan kottikärryillä mäkeä ylös. Naapuri (parka) poikkesi kylätieltä jutustelemaan ja pääsi raahaamisurakkaan avuksi. (Meille, kun piipahtaa, joutuu aina töihin).

Siirtourakan jälkeen makasimme selällään omenapuun alla ja vedimme henkeä. Näitä ei enää koskaan siirretä tästä mihinkään.

Rinnepenkki kasaan

Ratapölkyt linjattiin mökin päädyn ja rinteen suuntaisesti. Katekankaat (rinteeseen vahva mansikkakate ja tulevan kukkapenkin pohjalle sanomalehdet ja ohuempi katekangas) levitettiin paikoilleen. Kivet siirrettiin takaisin rinteeseen ja kanjoninomainen kukkapenkin ala täytettiin mullalla. Rinnealueen reunoja siistittiin kivillä ja puuhakkeella. Siistimistyötä täytyy vielä jatkaa, sillä ratapölkkylinjan eteen pitää tehdä ruohonleikkurille kulkureitti puuhakkeen avulla.

Salkoruusupenkki

Tästä sain haaveilemani salkoruusupenkin. Kymmeniä erilaisia salkoruusun taimia istutettiin paikoilleen. Maitotölkkitaimet siirtyivät uuteen kotiin. Ratapölkyn etureunaan ripoteltiin kehäkukan siemeniä, jotta jotain väripilkkuja näkyisi jo ennen syyskuuta. Salkoruusut kukkivat aikaisintaan elo-syyskuussa – jos edes kukkivat samana kesänä. Myös tädin antamat korkeat perennat lisättiin penkin päähän. Ne olivat ilmestyneet multapaakuissa pihallemme. Viime kesänä istutettu tornionlaakson ruusu sai rinnepenkin päässä paremman kasvupaikan heinien kadotessa sen juurilta.

Uuden oppimista

Aivan mahtavaa on oppia uusia puutarhajuttuja. Jännän äärelle pääsin, kun kaveri viikolla tupsahti pyöränsä kanssa kotiovellemme. Hän toi muovipussissa kymmenen parsan juurakkoa. Ne taas oli hänen työkaverinsa antanut jakoon. En ole koskaan nähnyt, miltä parsan juurakko näyttää. Sen sijaan parsan syöminen on varsin tuttua ja mieleistä puuhaa. Olin innoissani. Näin jo itseni keväisessä puutarhassa leikkaamassa parsan versoja ja rehentelemässä tutuille, miten syön ”vain itse kasvatettua parsaa”. Tähän on kuitenkin vielä matkaa.

Nyt piti opetella parsan istuttaminen. Huithapeli-puutarhurinkin oli pakko tutkia, miten parsaa viljellään. Parsan kanssa ei pelleillä. Aiheesta on netissä hyviä ohjeita ja Youtube-videoita.

Huomasin, että parsan kasvatus vaatii kärsivällisyyttä. Juurakoita kasvatetaan pari vuotta, jonka jälkeen pikkuhiljaa satoa voi alkaa korjata. Hifistelyllä ei ole ylärajaa, kun puhutaan parsan kasvattamisesta. Erilaisia ohjeita yhdistellen toimin seuraavalla tavalla.

Tein katekankaan päälle pitkänomaisen noin 50 cm korkean multa-hiekka-hevosenlanta –kummun. Kastelin kummun huolella jo tässä vaiheessa, sillä maa-ainekset olivat helteen takia pölisevän kuivia.

Kummun keskelle tein rautaharavalla 15 cm syvän ja 30 cm leveän ”ojan”. Kastelin ojankin huolella.

Asetin parsan juurakot sateenvarjomaisesti (levitin juuret) ojan pohjalle noin 30-40 cm päähän toisistaan.

Päälle levitin multaa siten, että ojasyvennys jäi yhä paikalleen, tosin matalampana. Taas kasteltiin.

Jatkossa (mikäli juurakot jäävät eloon) vakoa täydennetään syksymmällä maatuvalla lehtikompostilla ja mullalla siten, että se muuttuu parissa vuodessa harjumaisemmaksi. Näin juurakoille tulee paljon kasvutilaa.

Parsaistutuksen reunus jäi huolittelematta. Siihen pitää vielä keksiä jotain.

Mikä unohtui? Ohjeessa sanottiin, että ”Huolehditaan, että juurakon kasvusuunta on rivinmukainen”. Hmm…teinköhän näin? Se selviää myöhemmin, kun parsani ovat joko kauniissa rivissä tai huiskin haiskin.

Täytyy sanoa, että projekti ei ihan vakuuttanut minua. Ihmettelen, jos joskus pääsen kehumaan ”oman maan parsoilla”. Hyvä puoli on se, että nyt on valmisteltu hyvä kukkapenkin pohja, jos parsahanke menee myttyyn.

Latva-artisokan taimet kasvilavaan

Vihdoinkin latva-artisokka –kokeiluni on siinä vaiheessa, että sain taimet siirrettyä kasvilavaan. Toivottavasti taimet selviävät tulevasta helteisestä orpoviikosta. Onneksi naapuri on luvannut käydä välillä kastelemassa.

Kaivo tyhjäksi

Kymmeniä ja kymmeniä taimia on tänä keväänä istutettu. Harmittaa, että osa kertaalleen talvesta selvinneistä kasveista on jo kuollut kuivuuteen. Yleensä emme kastele puutarhassa muulloin kuin istutuksen yhteydessä, sillä luonto on hoitanut sen puolen välillä liiankin kanssa.

Tänä viikonloppuna vesiletku lauloi tauotta. Kahden päivän jälkeen ei enää laulanut, sillä letkusta ei tullut tippaakaan vettä. Taisi mennä kaivo tyhjäksi jo toukokuussa. Onneksi sisävetemme juoksutuksen hoitaa kaupungin kunnallistekniikka. Mutta miten puutarhassa pärjätään, jos nämä aurinkoisen kuivat kelit jatkuvat? Taitaa tulla kastelukannuralli järveltä mäkeä ylös. Mäessä rahtaamista onkin jo harjoiteltu ratapölkkyjen kanssa.

Lopuksi – onko tämä normaalia puutarhan hoitoa?

Ratapölkkyrallin jälkeen (ja aiempi risusavotta tuoreena mielessä) mietin, onko muiden ihmisten puutarhanhoito samanlaista kuin meillä. Onko se yhtä fyysistä ja likasta työtä? Puutarhalehdissä ja –ohjelmissa pihaa hoidetaan näteissä suojakäsineissä, lierihattu päässä ja uudet värikkäät kumisaappaat jalassa. Käsivarrella on yrtti- tai kukkakori.

Meillä pesukone pyörittää joka ilta kuraisia pihavaatteita ja niskaan pitää hieroa särkygeeliä. Illalla Nukkumatti korjaa vauhdilla puutarhurin mukaansa. Aamulla jälleen pinkaisemme ”Päivä murmelina” -meiningillä pihalle katsastamaan puutarhaa ja keksimään uutta (raskasta) puuhaa. Ehkä me itse taivutamme puutarhaelämämme tällaiseksi?

Illalla kirjoitimme talkoilla postikortteja, joissa kutsuimme ystäviä kylältä kesäisiin kesäkuun terassijuhliin. Kutsut vietiin kylätien varren postilaatikoihin. Avataan kesäkausi oikein porukalla.

Aion panna päähäni lierihatun ja päälleni kukkamekon. Työvaatteet ja -saappaat piilotetaan varastoon. Puutarhassa käyskennellään kahvikuppi kädessä ja tuoksutellaan ruusuja ja pioneja.