Puutarhaa ja pihaa

Kasvilavat kuntoon ja kurkistus syyskylvöihin: talvivalkosipuli kasvaa!

Talven jäljiltä Louhikko-mökin kasvilavat ja niiden ympäristö kaipasivat keväthuoltoa. Sillä puuhalla olikin mukava aloittaa aurinkoinen mutta tuulinen huhtikuun lopun sunnuntaipäivä. Ensimmäiset syyskylvöt ovat lähteneet kasvamaan. Talvivalkosipuli on niistä ensimmäinen.

Talvivalkosipuli kasvaa jo vinhaa vauhtia

Olin syksyllä kääntänyt kasvilavojen mullat ja tehnyt syyskylvöjä. Palsternakka, kaura- ja mustajuuri eivät olleet vielä itäneet, kuten ei maa-artisokkakaan. Sen sijaan talvivalkosipulit olivat puskeneet mullasta kunnon varret.

Talvivalkosipuli huhtikuussa. Pienistä valkosipulinkynsistä on lähtenyt uusi elämä käyntiin.

Talvivalkosipuli istutettiin loppusyksystä. Sain alut serkultani ja lajista ei ole tietoa. Kasvilava toimii niille hyvänä kohopenkkinä. Syksyllä istutetut valkosipulit saivat kätevästi kylmäkäsittelyn talvella. Myös varisseet lehdet suojasit kasvilavaa ja toimivat eristyskerroksena talven aikana. Uusi kasvatuskokeilu on lähtenyt kivasti käyntiin!

Yrttipenkin siivoaminen

Yrttilava oli rähjäisen näköinen talven jäljiltä. Katkoin kuivina jäkittävät yrttien varret ja kitkin rikkaruohot pois. Pieniä alkuja näkyi onneksi tulevan esiin. Lipstikka, viinisuolaheinä, minttu, mäkimeirami, timjami ja ruohosipuli olivat hengissä. Vielä pitää malttaa odottaa, miten persiljan ja rosmariinin on käynyt.

Repsottava yrttilava talven jäljiltä
Uusi kasvilava kompostin paikalle

Komposti oli siirretty pois katajan juurelta lähemmäksi taloa. Näin saatiin hyvää tilaa vielä yhdelle kasvilavalle. Tällä kertaa käytin valmista lavakehikkoa, joka oli talven ajaksi varastoitu rantasaunan alle. Levitin kompostin pohjalle paksun nipun sanomalehtiä ja hups: kehikko päälle. Olipas helppoa!

Olin kahden vaiheilla kasvilavan alustan kattamisen suhteen. Kompostin pohja on niin ravinteikasta maata. Päädyin kevyeen sanomalehtikatteeseen. Se pitää rikkaruohoja aloillaan jonkin aikaa mutta toisaalta hyötykasvien juuret saavat kasvaessaan ulottua kompostikerrokseen.

Uusi kasvilava, jonka taustalla katajan juurella on verkon alla kylmäkäsittelyssä olevia kylvöastioita. Kurkistus verkon alle osoitti, että ainakin punainen päivänkakkara oli lähtenyt kasvamaan.

Varsinaisen istuttamisen aika ei kuitenkaan ole ihan vielä. Hallaöitäkin on luvassa. Lavallinen multasäkkejä odottaa tontin reunalla. Kasvilavoja täydennetään uudella mullalla ennen kylvöjä.

Kasvilavojen reunojen huoltoa katekankaalla ja hakkeella

Kasvilavojen ympärillä rehottava kasvillisuus tunkee keskikesällä lavojen päälle ja joukkoon. Nyt huhtikuussa, kun kasvillisuus oli piilossa, oli hyvä hetki tehdä asialle jotain.

Levitin mansikkakatekangasta lavojen ympärille ja ujutin kankaan reunan tiukasti kasvilavan alle. Katekankaan päälle kärräsin puuhaketta pihamme hakekasasta. Nyt voimme huoltaa istutuksia ilman, että pitää seistä nokkosten seassa.

Kasvilavojen takareunan laitto on kesken. Mansikkakatteen päälle kärrätään vielä puuhaketta. Muutama talvivalkosipuli nousee tästäkin kasvilavasta.
Kasvilavat ovat ojennuksessa odottamassa uusia kevätkylvöjä ja vanhojen syyskylvöjen itämistä.
Kylmäkäsiteltävät köynnöspinaatti ja isohirvenjuuri itävät

Monivuotinen köynnöspinaatti oli syksyllä kylvetty rypälerasiaan ja upotettu kasvilavan multaan. Pinnalla näkyi pieniä alkuja. Alkuja näkyy myös monivuotisen isohirvenjuuren kylvölaatikossa. Nyt pitää olla tarkkana, sillä edessä ovat kriittiset ajat. Aurinko paahtaa ja tuuli tuivertaa hennot kasvin alut tainnoksiin. Vedin uudestaan istutuksen päälle kuivia lehtiä suojaksi.

Isohirvenjuuri ja köynnöspinaatti itävät
Vettä tarvitaan!

Huhtikuun kuivuus saa meidät muistelemaan viime kevättä. Myös silloin oli metsäpalovaroitus päällä lähes koko Suomessa. Nyt ei tulisi mieleenkään polttaa risuja, vaikka niitä aimo kasa pihaltamme löytyykin. Maasto on ratisevan kuivaa. Huomasin harmikseni parin rhodon taimen uhkaavasti kuivuneen, vaikka ne oli kevättalvella huolella huputettu. Pidinköhän huppuja liian pitkään niiden päällä?

Toivottavasti saamme sadetta, jotta kasvillisuus heräisi henkiin talven jäljiltä! Kannoin järvestä kastelukannuittain vettä salkoruusun aluille ja muille kasveille, joiden tiedän ottavan kuivuudesta nokkiinsa. Myös kuivahtaneita rhodoja kylvetin läpikotaisin. Ehkä ne vielä friskaantuvat!

Kevään keltaiset kukkijat

Sinisenä hehkuvat skillat, sinivuokot ja kevätkaihonkukat ovat saaneet rinnalleen kevään keltaiset kukkijat.

Salkoruusun alku ja kevätkaihonkukkia. Myös juolavehnää sojottaa seassa….

Erityisen hätkähdyttävä oli kylätien varrella keittiön ikkunan luona kukkiva onnenpensas. Se on toistakymmentä vuotta rumistanut pihaamme. Kun ajoimme mökin pihaan, ällistyimme nähdessämme sen. Jostain syystä se oli lopettanut mököttämisen ja vetäissyt ylleen keltaisen kukkakaavun. Kai tätä kannatti odottaa!

Onnenpensas kylätien varrella

Muitakin keltaisia kukkijoita löytyi pihaltamme: mukulaleinikkiä, käenrieskaa, kevätvuohenjuurta, villitulppaania, kevätesikkoa ja pian kukkivaa keisarinpikarililjaa. 

Mukulaleinikki kukkii
Käenrieska kukkii heinien seassa ja nurmella tupsaina
Kevätvuohenjuuri ja sen sahalaitaiset ja herttamaiset lehdet
Villitulppaani kasvaa sarjana vaatimattomalla kasvupaikalla, pelkässä sorassa
Kevätesikko kukkii Esikko-mökin päädyssä
Keisarinpikarililjat ovat nupullaan
Villasukat jämälangoista 

Talven aikana olen kutonut kasoittain perusvillasukkia. Kevään myötä puikot saavat jäädä huilaamaan. Teen kuitenkin vielä yhdet villasukat ennen taukoa. Seuraan nimittäin ihastuttavaa Tavaroiden Taikamaailma-blogia, jossa huikea villasukkien puikkotaituri loihtii aina uusia luomuksia. Nyt yritän minäkin muuttaa tasaraitatuotantoani ja väkertää yhteisneulontaohjetta mukaillen jämälankasukat. Pitäkää peukkuja!

Haastevillasukka jämälangoista. Pöydällä kukkii enkelinsilmäpelargoneja. Vaihdan mielelläni puikot kuokkaan.

1 thought on “Kasvilavat kuntoon ja kurkistus syyskylvöihin: talvivalkosipuli kasvaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.