Kevään mökkiviikonloput ovat tähän asti kuluneet melkoisen rajuissa pihahommissa. Aluksi kuvittelin, että taimien kasvupaikkojen valmistelu maankääntöineen on rankkaa hommaa. Ei suinkaan. Lapiotyöt muuttuivat nopeasti silkaksi huvitteluksi, kun siirryimme tekemään risusavottaa. Risujen katkominen, raahaaminen ja polttaminen veivät meistä mökkiläisistä kaikki mehut. Nyt vihdoin pääsemme taas palaamaan leppoisampaan puutarhatyöhön. Minä ainakaan en koske yhteenkään risuun tänä kesänä.

Erilaisten kasvupaikkojen pohdintaa
Taimien tai siirrettävien kasvien kasvupaikkojen työstäminen olisi järkevää tehdä hyvissä ajoin. Mikäli maata pitää kääntää ja rikkaruohoja irrottaa multapaakuista, työn voisi aloittaa jo edellisenä syksynä. Se ei nimittäin tapahdu hetkessä. Kasvien kasvupaikkojen valinnassa tulee lisäksi ottaa kasvien tarpeet huomioon ja tietenkin myös meidän asukkaiden toiveet. Vähän pitää myös neuvotella muiden kanssa.J
Meillä suuntaviivat kasvupaikkojen suhteen alkoivat hahmottua
Kasvihuoneeseen sijoitetaan hyötykasveja, latva-artisokkia varten tarvitaan kasvilavoja, jättikurpitsat ja kesäkurpitsat kummuille ja ryönäkasojen päälle, perennapenkkejä sijoitetaan lähemmäksi kylätietä ja osa kasveista saa kasvaa suurissa ruukuissa tai kukkalaatikoissa terassilla. Mutta minne laitan ihanat salkoruusuni?
Lisää kasvilavoja latva-artisokkia varten
Latva-artisokkia varten ”tilaamani” kasvilavat valmistuivat perheen talkootyönä. Aurinkoisella terassilla rakentaminen sujui vauhdilla. Terassin rakentamisesta jääneet jämälaudat muuttuivat kolmeksi lavakehikoksi. Kehikot ovat kahden laudan korkuisia. Sisänurkissa olivat puiset pystykalikat pitämässä kehikkoa kasassa. Asetimme kasvilavat peräkkäin tontin rajalle kasvihuoneen taakse. Kasvilavojen alle levitettiin sanomalehtiä ja ohut katekangas. Lavojen ulkoreunoille levitettiin puuhaketta. Tarkoitus on hidastaa rikkaruohojen läpikasvua edes joksikin aikaa.




Uusi kukkapenkki tien varteen
Kylätien varressa olevaa tienpiennarta on pikkuhiljaa siistitty istuttamalla sinne pensasruusuja, joiden juurivesoja puskee karkulaisina pitkin pihaa. Yleisilme oli toimenpiteistä huolimatta yhä epäsiisti. Tähän heinittyneeseen joutomaahan tein uuden kukkapenkin.
Levitin nurmelle (tai oikeastaan heinikkoon) paksun sanomalehtikerroksen ja päälle katekankaan. Täytin alan mullalla ja maatuneella hevosen lannalla. Katekankaan reunat nostin ylös, jotta multa ei valu pois. Kannoin reunoille kiviä ja lisäsin vielä puuhaketta ulkokehälle. Kohopenkki oli valmis.

Alun perin salkoruusuja varten tekemäni kukkapenkki osoittautuikin välttämättömäksi istutuspaikaksi itäville taimille. Ne piti saada multaan kuivumisvaaran takia. Tämä kukkapenkki uhrattiinkin sitten tähän tarkoitukseen.

Kyllä sinne sekaan vielä jotain mahtuu, mietin. Ehkäpä vähän johanneksensauramoa matalana ulkoreunoille ja kiiltomalvaa keskelle. Kehäkukkien ja tsinnioitten siemeniä kylvin uuden kukkapenkin reunoille. Jospa edes jotain kukkivaa saataisiin siihen täksi kesäksi.
Lumimarjan ja kielojen kiskominen vanhasta kukkapenkistä
Aloitin viime kesänä Louhikko-mökin parkkipaikan kupeessa olevan kukkaistutuksen perkaamisen. Työ etenee hitaasti, sillä kielot ja lumimarja ovat valloittaneet kukkaistutuksen. Nyt perkaustyö on saatava loppuun, sillä tarvitsen salkoruusuille aurinkoisen kasvupaikan. Toiveena on, että ne näkyvät syksyisessä kukkaloistossaan kylätielle.
Älä koskaan, milloinkaan ikinä istuta kieloja kukkapenkkiin. Tai sellaiseen paikkaan, jossa ne eivät saa valtoimenaan levitä. Kielot todellakin leviävät tiheänä mattona ja niiden juuret ovat sankka siimavyyhti, jota ei saa hakullakaan rikki. En ole missään nimessä kielojen vihaaja, päin vastoin. Kielot ovat ihania, kauniita ja tuoksuvia – mutta jossain muualla kuin kukkapenkissä.
Toinen vaikeasti hävitettävä on lumimarja. Se leviää tehokkaasti juurivesoillaan, joiden irrottaminen vaatii lapion, rautakangen, oksasakset ja ennen kaikkea hyviä lihaksia ja hermoja. Lumimarja kannattaa istuttaa paikkaan, jossa se samalla ”lasketaan vapaaksi”. Meidän lumimarja leviää naapurin lammashakaan ja jopa parkkipaikan puolimetrisen hiekkapedin läpi puskee versoja. Se innostuu oikein tosissaan alasleikkaamisesta. Olen vielä pystynyt pitämään pintani, enkä ole hakenut kaapista Roudup –suihkepulloa mutta nyt aletaan olla läheltä piti –tilanteessa. Mitä ihmettä edellinen asukas oikein ajatteli, kun istutti pensaan tähän, mietin.

Tästä tulee vielä hyvä kasvupaikka, kunhan saan sen valmiiksi. Juurien kiskomisen jälkeen kukkapenkin pahimpaan ”lumimarjaosaan” pitää asentaa paksu juurimatto mullan alle, jotta lumimarjapuskan saisi lopullisesti hävitettyä. Eli salkoruusun taimet saavat odottaa vielä purkeissaan jonkin aikaa.
Oletko koskaan perannut kiviaitaa?
Minä en ole, eikä sisareni Tuunaajakaan. Uusi Esikko-mökkimme rajoittuu vanhaan kiviaitaan, joka on puoliksi meidän puolellamme. Kylässämme on näitä ikiaikaisia kiviaitoja, joiden syntyperää kukaan ei tiedä. Ne risteilevät tilojen rajoilla ja jopa umpimetsissä.


Kiviaidat ovat tavattoman kauniita sammaleisine kuorrutuksineen. Meidän kiviaidassa sammalpeitteen kaveriksi oli kasvanut sekalaista vatukkoa. Haaveemme on katsella Esikko-mökin keittiön ikkunasta kauniin rustiikkista kiviaitaa ilman tätä risukkoa ja ryönää, jota vuodet ovat sen päälle keränneet. Minun oma haaveeni on istuttaa kiviaitaa vasten salkoruusuja (no tietenkin), maurinmalvaa ja ruusuja. Ehkäpä jopa köynnösruusuja.
Oksasakset ja haravat apuvälineitä hyökkäsimme Tuunaaja-siskon kanssa kiviaidan kimppuun ja käsittelimme sen päästä päähän. Tuli lapsuus mieleen taiteillessamme kiviaidan päällä. Risukot saivat kyytiä, kiviaidan edustat nipsuteltiin versoista ja lopuksi haravoitiin.

Kiviaita kuoriutui vanhaan loistoonsa. Jänniä rautaromuja oli kätketty kiviaidan rakoihin. Illalla vein ensimmäiset samettiruusut kiviaidan päälle. Istutin ne löytämääni rautapataan ja asetin kivenkoloista löydetyt peltimukit niiden kanssa sammaleiselle kivelle.

Hevosen lantakasan paikalle kesäkurpitsapenkki
Pari vuotta sitten paikalleen kipattu maatunut hevosen lantakasa alkoi olla käytetty. Jäljellä olevan pienen kummun päällä kasvoi elinvoimaista kärrikettä ja vuohenputkea. Ennen kasvukauden alkua kasan puhdistaminen rikkaruohoista vielä onnistui. Käänsin maan lapiolla ja tasoitin sen kohopenkiksi. Tähän istutetaan kesäkurpitsat. Aion peittää maa-alan ohuella katekankaalla ja sijoittaa taimet aukoista kasvamaan. Toivottavasti kesäkurpitsat pysyvät kuivina ja homehtumatta ilmavan katteen päällä.
Mikä parasta, kyläläiseltä tilaamamme uusi lantakuorma saapui! Tällä kertaa aiemmasta viisastuneina levitimme kuorman alle ison pressun. Nyt kallisarvoinen ravinne pysyy kasassa, eikä leviä pitkin pihoja. Nyt on, millä mällätä!

Komposti- ja risukasoja jättikurpitsoja varten
Tarkkailen nykyään tontin reunoille kasaantuneita oksa- ja lehtikasoja huomattavan paljon myönteisemmin kuin ennen. Näen niissä mahtavan potentiaalin kurpitsojen kasvatuspaikkoina. Kasoja yhä kasvatetaan. Kevään haravointijätteitä voi vielä huoleti kipata kasoihin, samoin rikkaruohoisia multapaakkuja. Kasat ovat vielä esteettisesti arveluttavia.

Näiden rytyläjien päälle avaan muutaman multapussin, lisään maatunutta hevosen lantaa, peitän katekankaalla ja istutan jättikurpitsan taimia. Sen jälkeen alkaa koko kesän kestävä kastelu-urakka ja ehkäpä lopussa siintävät suuret oranssit jättipallerot.
Risuja, risuja ja risuja – sekä kipinöitä
Helatorstain pitkän viikonlopun pakolliseksi työleiriteemaksi oli sovittu risujen polttaminen. Esikko-mökin pihalta oli kaadettu suuret puut ja risukasat oli hävitettävä ennen kuin pihalle voisi tehdä yhtään mitään. Risuja oli viety traktorilla jäteasemalle, mutta jäljellä oli yhä tolkuttomia kasoja. Polttaminen tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Aika alkoi käydä vähiin, sillä lämpöaalto alkoi valua maahamme koko kansan yllätykseksi.
Risujen polttopaikan päättäminen oli vaikeaa, sillä mikään paikka tontilla ei ollut aukottoman turvallinen. Puita tai rakennuksia oli pelottavan lähellä. Raapaisimme tulitikut torstaiaamuna varhain ja aloitimme.

Raadoimme ”Niskavuoren Akusteina” lihakset kipeinä ja käsivarret naarmuilla oksia kantaen. Kahden päivän jälkeen helteinen ilma ja kasvava palovaara saivat meidät huolestuneiksi. Kipinät sinkoilivat korkealle, samaan aikaan kun kuiva heinä heilui tuulessa. Yksikin kipinä väärään paikkaan ja palokunta pitäisi kutsua paikalle.

Serkut naapurista tulivat onneksi apuun traktorin ja peräkärryn kanssa. Saimme vielä muutaman kuorman vietyä kyntöpellolle turvallisempaan nuotiopaikkaan. Yömyöhään pesukone pyöritti nokisia vaatteita ja uniinkin tuli pelkkiä risuja. Tämä risuhomma alkoi olla kivan tekemisen rajamailla. Onneksi pihapiiri siistiytyi merkittävästi.
Sillä aikaa puutarhassa
Piha- ja puutarhatyöt vaativat välillä fyysisesti raskaistakin suorituksia (ainakin meillä). Siinäkin on oma viehätyksensä. Vaarana on tulla sokeaksi sille muulle kauniille, mitä puutarhassa tapahtuu. Myös mökkiseura jää joskus raadannassa taka-alalle. Meillä ei juttukaan enää risuraadannan viime metreillä meinannut luistaa.
En niinkään pelkää fyysistä rasitusta vaan sitä, että en näe tekemisen tohinassa ympärilleni. Pieniä liikahduksia tapahtuu jatkuvasti ja haluan nähdä ne.
Sydämen ja sykkeen rauhoittuessa tutkin puutarhaa. Raparperin varret nousevat maasta. Kohta saamme kesän lempiherkkua: raparperipiirakkaa! Ruttojuuren kukinnot komistavat rantaa ja koreanonnenpensas aloittaa varovaisen kukinnan. Nurmikkoa ei ole vielä kertaakaan leikattu ja sieltäkin nousee karanneita keltavuokkoja ja muita kevään keltaisia ihmeellisyyksiä.






Hyvä mieli alkaa palata. Ehkäpä vielä joskus suostun taas risusavottaankin.
Oksasilppuri ois voinu olla kova sana. 😉 Mutta saitte kyllä raivattua hurjasti! Vaikka nyt vielä vähän ärsyttäisi, niin kesän mittaan varmasti kiitätte itseänne, kun ikävämmät hommat on tehty. Tuo kiviaita on nyt kyllä komea, kun on putsattu! 🙂
Oksasilppurin hankinta on kyllä ollut mielessä. Ehkäpä sellaisen hankimmekin. Risujakin on nimittäin rutkasti jäljellä – vaikka pihapiiri siistiytyikin. Kiviaidat ovat kauniita. Miten kukaan on pystynyt ne rakentamaan, kun siihen aikaan (niiden ikä on yli 100v) ei ole ollut koneita?!