Kylätie kukkii keskikesän väriloistossa ja pientä oman puutarhan ”taukojumppaa”

Kesäkuu mennä hurahti töitä tehdessä. Onneksi voin edes osittain tehdä töitäni mökiltä käsin etätyönä. Etätyö tarkoittaa pääsääntöisesti läppärin edessä istumista. Keskikesää kohti mentäessä huomaan, että hartiat ovat jatkuvasta jäkityksestä jumissa ja työt alkavat tulla uniin. Harmittaa, että puutarhatyötkin (ainakin ne suurimmat) pitää sivuuttaa muiden kiireiden takia.

Aamuiset sauvakävelylenkit ja kajakkipyrähdykset virkistävät onneksi arkea. Olen kesäisillä lenkeillä jättänyt korvanapit pois käytöstä, jotta en tuhlaisi (ja uhraisi) luonnon äänimaailmaa puheelle tai radiomainoksille. Talvella musiikki siivittää sohjossa rämpimistä mutta kesällä aisteille on virikkeitä yllin kyllin muutenkin.

Aamuisella sauvakävelylenkillä kylätiellä havahduin ihailemaan kukkivaa kylätien piennarta. Hyvänen aika, mikä keskikesän väriloisto! Onneksi nostin katseeni pois tietokoneen ruudusta ja itse asiassa myös omista kukkapenkeistä.

Luonnon oma puutarhamestari on loihtinut melkoisen värien ilotulituksen teiden varsiin. Palaan lenkiltä mökille ja otan kameran mukaan. Teen uuden kierroksen ja taltioin kesäaamun kauneutta.

Kameran kanssa kylätietä pitkin – kukkia ja kyläläisiä

Aamuisella uusintalenkilläni tapaan kyläläisiä ja ”jään suustani kiinni” vähän väliä. Naapurin isäntä leikkasi kukkivaa peltosaunioalaa matalaksi.  Minusta valkoisena hehkuva sauniopelto oli upea ja protestoin hänen toimiaan. Minua valistettiin siitä, että kyseessä on rikkakasvi ja tilalle kylvetään maan kääntämisen jälkeen papuja.  Luomuisäntä opasti minua ystävällisesti viljelyrytmeistä ja minä nyökkäilin viisaan näköisenä. Hän puolestaan oli (pilke silmäkulmassa) huolissaan siitä, että teen ”kävellessäkin töitä”. No, ihan niin pöhkö en onneksi ole. Kerroin, että Ipadini oli pelkästään kuvaamista varten. Räpsäisin hänestäkin kuvan lähtiessäni jatkamaan matkaa.

Tuttu kyläläinen leikkasi traktorin vetämän leikkurin avulla heinää tien varresta. Paikalle singasti maalaistalon emäntä, joka oli huolissaan lupiinien leviämisestä. Voisiko ystävällinen naapuri leikata ne samalla? Ennen vanhaan lupiineja istutettiin puutarhaan ja vaalimalla vaalittiin. Nyt ne vieraslajeina täyttävät moottoriteiden pientareet ja tukahduttavat kaiken alleen.  Kylätien laita ei kuulemma kuki enää kuin ennen. Kylläpäs kukkii! Pääsimme onneksi yksimielisyyteen kylätien kauneudesta.

Napsin kuvia välillä heinikossa maaten.

Matarat kukkivat

Ketokasvien yleinen kato Suomessa on saavuttanut myös matarat. Onneksi meillä kylätien varressa kukkivat vielä niin keltamatara kuin sen valkoinen lajikumppanikin. Muistelin sen olevan ahomatara. Valkoinen kukkavaahto sinisten kissankellojen täplittämänä on mahtavan näköinen.

Keltamataran kukkiminen ja erityisesti sen tuoksu kuuluvat lapsuuden kesän muistoihin. Muistoihin kuuluvat myös keltamatarat maljakossa ja niiden kukintojen variseminen pöytäliinalle. Isoäiti muuten värjäsi matarien avulla lankoja, kankaita ja matonkuteita.

Pieniä puutarhatöitä taukojumppana

Töiden lomassa sallin itselleni pienikestoisia puutarhatöitä taukojumppana.

Intoni luonnonkasveja kohtaan hiipui vain hieman, kun taukojumppana kitkin metsäkortteet vuorenkilpirinteen joukosta. Vuorenkilvet olivat itse asiassa metsäkortteen peitossa ja alkoivat potea klaustrofobiaa. Totesin jälleen, miten puutarhassa touhuaminen auttaa lataamaan akkuja. Kitkeminenkin on ihanaa!

Vanhasta rautapadasta kukkaistutus – sateisen juhannuspäivän pikkuprojekti

Esikko -mökkimme puutarha on vasta suunnitteluasteella. Maa on kuivaa ja karua verrattuna rannanpuoleisen Louhikko -mökin kosteampaan pihapiiriin. Itse asiassa Esikon pihassa ei kasva juuri mitään muutamia kukkapenkkikarkulaisia lukuun ottamatta. Muutamat jäljellä olevat koivut imevät loputkin ravinteet kovasta maasta.

Tuunaaja-siskon kanssa halusimme kuitenkin jotenkin somistaa mökin pihaa. Saimme tädiltämme naapurista vanhan pohjasta läpiruostuneen saunan padan, joka virui hylättynä varastossa. Kuljetimme (painavan) padan maitorattailla mäkeä ylös Esikon pihalle ja etsimme sille hyvän paikan.

Padan pohjalle (tai pohjan paikalle) laitoimme pahvin ja päälle lehtikompostin mujua puoleen väliin. Täytimme padan sen jälkeen mullalla.

Onneksi meillä on melkoinen taimitarha omasta takaa keväisen hulluuteen asti livenneen siementen kylvämisen ja juurakoiden kasvattamisen takia. Istutimme padan keskelle kohta punaisena kukkivan daalian taimen ja sen ympärille samettiruusun alkuja. Yksi pensaskrassikin mahtui mukaan. Sekaan sujautimme daalian juurakoita, jotka ahneuksissani ostin 50 sentillä taimien loppuunmyynnistä. Juurtukoot siellä seassa talvehtimiseen asti.

Havupuiden siistimistä

Vuorimännystä matala ja tuuhea vuosikasvaimia leikkaamaalla

Parin vuoden himmailun jälkeen rinteeseen istutetut vuorimännyt ja tuiviot ovat vihdoin lähteneet kasvuun. Sitä ennen ne ovat viettäneet aikaa rinteessämme pieninä nöpöinä. Olimme tehneet tunnollisesti kaikki puutarhamyymälästä saadut niksit: antaneet niille rodolannoitetta, nyppineet katepeitteen aukoista rikkaruohot ja kastelleet taimia läpikotaisin (välttäneet myyjän varoittamaa ”epäsuotuisan tiheää pintakastelua”).  Vihdoinkin rinneprojektimme lähtee etenemään oikeaan suuntaan, pohdimme.

Tähän on kuitenkin matkaa, sillä korvissamme kaikuivat myyjän ohjeet. ”Jos haluatte (ja me halusimme) vuorimännyistänne tiheitä ja matalia, typistäkää vuosikasvaimet joka kesä juhannuksen aikaan.” Suositus oli napsaista vuosikasvaimista puolet pois. No voi yhden kerran.  Juuri, kun onneton taimi on ponkaissut itsensä kasvuvauhtiin, se pitää katkoa. Aprikoin jonkin aikaa saksien kanssa (ja tarkistin ohjeen paikkansapitävyyden netistä). Lopulta suoritin sydän kirvellen toimenpiteen.

Tuivioiden siistiminen

Rinteen pienten tuivioiden annoimme olla, sillä ne saavat vapaasti levitä ja kasvaa rinnettä alaspäin. Olimme näemmä istuttaneet tuiviot aivan liian lähelle toisiaan, sillä ne kasvavat metrien levyisiksi. Sitä pulmaa miettisimme  vasta vuosien kuluttua uudestaan. Onneksi myös muita havupuita (tuivioita, katajia ja marjakuusia) voi tarpeen tullen varovaisesti leikata.

Katajissa kuivuneita oksia

Kylämme maisemaan kuuluvat katajat ja katajakedot. Jotkut katajat ovat pensasmaisia ja jotkut puumaisia pylväitä. Katajia on eksynyt myös pihallemme. Aina kun löydämme vaaksan mittaisen katajan alun, merkitsemme sen kepillä ja annamme kasvaa. Kasvupaikka voi olla mikä tahansa, sillä meistä ne ovat niin upeita havupuita. Me taivumme katajan tieltä.

Talvi ja erityisesti kevään kuivuus vaurioittivat pihapiirimme katajien kasvua. Kuivuneita oksia ilmestyi rumentamaan niitä. Kuivuus käpristi myös läheisyydessä kasvavien rodojen lehtiä. Aikani seurasin lähestyvää katastrofia ja lopulta päästin vesiletkulla oikein kunnolla niiden juurille vettä. Se näytti auttavan niitä pahimman kuivan kauden ylitse ja nyt ne kasvattavat jo uusia oksia.

Kuulemma myös katajia voi siistiä. Aion tehdä varovaisen kuivuneiden oksien karsimisen niidenkin osalta.

Oman puutarhan kuulumisia

Kylätien luonnonkukkijoiden ihailun lomassa on myös oman pihan kukkijoista nautittava.

Pionit muhkeudessaan

Äitimme (Puutarhamajuri) on aikanaan tehnyt rantaan pitkän pionipenkin. Se kukoistaa eri lajikkeiden tahdissa. Nyt pionien kukinta alkaa olla lopuillaan. Niiden raskaat kukinnot ovat osin painuneet nurmelle. Myös juhannuksen aikainen (tervetullut) sade pieksi kukkivia oksia maahan. Hyvä puoli on siinä, että olen näitä taipuneita oksia hyvällä omallatunnolla rohjennut leikata kukkamaljakoihin.

Unikkoja unikkoja

Unikot vaeltelevat akileijojen tapaan omilla teillään. Värikkäitä oranssin ja keltaisin kukin kukkivia ponkaisee kukkapenkeistä esiin. Perinteinen idänunikko yllättää kulkijan heinien seasta.

Siemenistä kasvatettu kiiltomalva 

Kiiltomalva on kasvanut korkeaksi, noin 60-80 sentin korkeuteen.  Ennestään vanhoina perennoina meillä kohta kukkivat ruusumalva ja myskimalva. Vielä ei ole niiden aika. Suurella jännityksellä odotan siemenkokeiluni maurinkiiltomalvan kehittymistä. Niiden pensasmaiset taimet ovat jo tämän vuoden salkoruusujakin korkeampia ja tanakampia.

Vanha perenna kasvaa vuosi vuoden jälkeen

Hyvästi rakkaat ”Musta” ja ”Harmaa”

Kaiken kukkivan kauneuden ja heinäkuisen loman ilon ohella meillä on ollut myös surua. Mökkielämäämme parin vuoden ajan rikastuttaneet koirat ”Musta” ja Harmaa” ovat siirtyneet pois joukostamme.

Fiksaajan ja Tuunaajan koirat, jotka karkailivat, söivät lampaantaljoja, vaanivat herkkuja kahvipöydästä ja ilahduttivat meitä niin monin tavoin, saavuttivat erilaisten vakavien sairauksien ja korkean iän takia koiranelämänsä päätepisteen. Niiden tuhka tullaan sijoittamaan apteekkarinruusun juurelle Esikko -mökin pihakiven luo.