Lokakuun lopussa puutarha alkaa näyttää vähän voipuneelta. Marraskuussa aletaan olla surkeuden huipulla. Lämpötila sahaa pienen pakkasen ja kunnon plussakelien välissä. Lehdet ovat varisseet maahan ja liiskautuneet märkinä levyinä kiinni nurmikkoon. Loppusyksy on luopumisen aikaa.

Haravointia ei voi välttää

Omenapuu kasvihuoneen vieressä ja saunan päädyn köynnöshortensia pudottivat melkoisen lehtisaaliin nurmelle. Niiden haravointi oli meille riittävä ponnistus. Laiskoina haravoitsijoina nimittäin kasaamme vain muutamasta (näkyvästä) kohdasta lehdet pois. Katsotaan keväällä, katoavatko loput lehdet ruohonleikkuun myötä vai pitääkö ottaa haravat uudestaan käyttöön.

Loppusyksyn puutarha ei kauneudellaan motivoi puutarhuria. Huonolla säällä marraskuussa täytyy käyttää mielikuvitusta kauneutta etsiessään.

Talvehtijat voivat hyvin

Lokakuun lopussa on hyvä hetki tarkistaa, miten talviteloille laitetut kasvit voivat.  Jotkut niistä voivat liiankin hyvin. Maakellariin kurkistaminen aiheutti pienoisen järkytyksen. Ruukutetut ja tapille leikatut latva-artisokat eivät ole ymmärtäneet, että niiden kuuluu nukkua talviunta. Säkkipimeässä kellarissa ne ovat venyttäneet uudelleen pitkät varret. Varret ovat kelmeän vihreitä. Asennan kellariin lämpömittarin ja suljen oven. Ehkäpä kevääseen mennessä maakellariin on kasvanut Muumilaakson viidakko.

Pelargonit jatkavat pienellä liekillä kukkimistaan kylmällä varastoikkunalla. Ulkoasultaan ne ovat tosin jo melko rähjäisiä. Vaaleapunainen lajike on muuttunut kummallisella tavalla valkoiseksi. Daalian mukulat lepäävät pulleina hillokellarin lattialla pahvilaatikoissa. Niiden päälle ropsautan joulun aikaan vähän vettä.

Chilit ihmetyttävät

Kaupungissa huoneenlämmössä talvehtivat chilit ovat alkusyksyn tuuheuden jälkeen pudottaneet lähes kaikki lehtensä. Pienikin hipaisu saa aikaan vihreän lehtivyöryn kohti lattiaa. Siitä huolimatta, että olen lannoittanut niitä ja kohdentanut niihin kasvivaloja. Kaljuissa rangoissa on kiinni punaisia chilipaprikoita.

Mökille + 7 asteeseen ikkunalle jätetyt oman onnensa nojassa oleilevat chilit voivat loistavasti. Taimet kukoistavat vihreinä ja punaisten chilien lisäksi tekevät jopa lisää kukkia. Onkohan noita kaupunkilaisia paapottu liikaa, mietin. Taidan lähettää nekin maalle reipastumaan.

Ruusuja siirtämään 

Jo kolmen vuoden ajan köynnösruusu New Dawn on kitunut Louhikko-mökin alarinteessä. Teknisesti paikka on mainio mutta ruusu on toista mieltä. Hallakin uhkailee rannan tuntuman kasveja.

Aina keväisin tutkin epätoivoisena, onko se selvinnyt talvesta.  Kaikesta turvekuorrutuksesta ja havunoksilla peittelystä huolimatta selviytyminen tuntuu olevan hiuskarvan varassa. Kesäkuun puolella maasta lopultakin pinnistelee pieniä vihreitä elonmerkkejä.

Saman vuoden versoihin kukkiaan tekevä ruusu ei koskaan ehdi kukkimisvaiheeseen saakka. ”Kukinta on runsas ja uusiutuva. Pääkukinta saa aikaan kauas tuntuvan tuoksupilven. Lajike on vaatimaton kasvupaikan suhteen. Vyöhyke 1-4.” Mikään puutarhaliikkeen maininnoista ei tunnu oman New Dawnini kanssa täsmäävän. Tuoksupilvestä ei häivääkään.

New Dawn sai lähtökäskyn

Lapioin ruusun maasta ja kärräsin sen Esikko-mökin puutarhaan. Esikon piha on paikkana lämpimämpi, joskin myös kuivempi. Toivottavasti tuulensuojainen saunarakennuksen seinusta olisi parempi paikka herkälle ruusulle. Kaivoin 50 cm päähän seinästä syvän kuopan, jonka täytin maatuneella hevosenlannalla. Tarkistin, että katolta valuva vesi ei osuisi suoraan kasvin juurelle.

Ronskiksi kaveriksi pohjantähti

New Dawnin kaveriksi saunan seinustalle istutin Suomen kestävimmän köynnösruusun eli pohjantähden. Pienikukkainen pohjantähti on varma ja helppohoitoinen ruusuvalinta. Tämän ainakin pitäisi kestää jopa katolta losahtavan lumikuorman alla. Siinä olisi New Dawn -nirppanokalla ihmettelemistä, kun reipas kaveri venyisi pituutta rinnalla. Ehkä se motivoisi etelän serkkua samaan.

Röykkiön laittelua

Syksyllä on aikaa keskittyä jatkamaan loputonta istutustyötä mökkimme hankalissa paikoissa: kivikoissa ja rinteissä. Myös taimien alennusmyynti motivoi siistimään näitä alueita.

Louhikko-mökin edessä kylätien varressa on kivinen ”röykkiö”. Röykkiöksi kutsumme kivistä aluetta senkin takia, että siinä tosiaankin on rautakautinen hautaröykkiö. Niitä on kylässämme satoja eli mistään ”nähtävyydestä” ei ole kysymys. Pientä hankaluutta aiheuttaa se, että puiden kantoja ei saa repiä pois maasta. Näitä törröttäviä kantoja onkin sitten meillä runsaasti:)

Röykkiö on on vaikeakulkuinen ja hankalasti hoidettava alue. Siinä kasvaa luonnonkatajia, koreanonnenpensasta, pensasruusuja, näsiää, ruusukvitteniä, koristeomenapuita ja monenmoista maanpeitekasvia. Kivenkoloihin ja reunoille on istutettu vuorenkilpeä. Röykkiö elelee omaa elämäänsä. Tavoitteena on saada röykkiö kokonaan maata peittävän kasvillisuuden peittoon, jottei sitä tarvitsisi siistiä trimmerillä.

Maanpeitekasveja – paljakkapajua ja Flammentanzia

Röykkiöön istutin lempiköynnösruusuni Flammentanzin. Ihana hehkuvan punainen megakukkija! Se saa köynnöstää kivenmurikoiden ylitse villinä ja vapaana.

Paljakkapajun taimia löytyi taimitarhan loppuunmyynnistä. Ne olivat jo lehdettömiä mutta todennäköisesti istutuskelpoisia. Istutusaikahan jatkuu maan routimiseen saakka.

Paljakkapavut leviävät nopeasti ja ovat erinomaisen kestäviä maanpeitekasveja. Kaivoin niille kuopat ja onnittelin itseäni: pari neliötä vähemmän trimmattavaa heinikkoa ensi kesänä!

Rinteen kanssa taistelu jatkuu

Etenemme Louhikon loputtomissa rinneistutuksissa ”metri metriltä”, sillä puuha on hankalaa, hidasta ja raskasta. Loppukesällä sain jälleen muutaman neliön heinikkoa siistittyä istuttamalla sinne alppiruusun taimia.

Nyt jatkoin istutusaluetta parilla lumipalloheisillä ja pikkuruisilla havukasveilla. Istutusten ympärille on vielä laitettava katekankaat ja puuhaketta, jotta heinikko pysyy kurissa.

Kylmäkäsittelyyn perennan siemeniä

Jotkut siemenet tarvitsevat kylmän kauden lähteäkseen itämään. Talven pakkaset hoitavat parhaiten tarvittavan lämpötilan vaihtelun. Keleillä ei ole väliä, kun perennan siemeniä syyskylvetään. Viime vuonna asettelin muovirasioita lumihankeen ja hokkus pokkus – keväällä rasiat alkoivat vihertää. Kylmäkäsittelytouhut ovat siis vasta alkaneet. Vielä en tiedä, mitä kivaa tällä rintamalla keksin. Olen kerännyt omasta puutarhasta valtavat määrät erilaisia siemeniä ja on mukavaa nähdä, saanko niitä itämään.

Lokakuun lopulla kylvin jättihelokin ja isohirvenjuuren siemeniä pohjasta avattuihin muovilaatikoihin. Myös kylätien varrelta aamulenkillä napsittu kuivuneen punaisen säde- tai hohdekukan kukinto on kylvetty multaan. Sille on annettu nimi ”kylätien punainen”. Tarkemman nimen kysyn ensi kesänä naapurilta, jonka mailta Tuunaaja-sisko pisti kukinnon taskuunsa.

Pihalle pimeään vai siirtyminen sisäpuuhiin

Päivän valoisa aika on nyt kovin lyhyt. Alati pimenevät illat ja kylmenevät säät vievät puhtia pihatöiden tekijältä. Saa nähdä, miten pitkälle riittää motivaatiota touhuta ulkona, kun mikään ei kuki tai kukoista. Toisaalta juuri nyt olisi hyvä hetki tehdä niitä ”tylsiä” hommia kuten kärrätä puuhaketta pensaiden juurelle. Kukkapenkkien siistimistä ja varsien katkaisemista myös riittää tehtäväksi.

Toisaalta ehkä katse pitäisikin kääntää itse mökkiin. Milloin viimeksi järjestin vaatekaapit tai keittiön komerot? Entäs hillokellarin? Pitäisikö ommella uudet verhot keittiöön?

Kyläelämä jatkuu virkeänä 

Iltojen pimetessä kyläelämä on virkeää. Kylän yhteisellä talolla on illanviettoja, kursseja, kerhoja ja esitelmiä. Nautimme aina kovasti, kun pääsemme näihin rientoihin mukaan. Kyläläisten yhteishenki ja yhdessätekemisen riemu antavat meille vapaa-ajan asukkaillekin energiaa ja virtaa.

Eräänä iltana vedimme päällemme vanhan ajan vetimet, joita olimme haalineet kirpputoreilta ja kaappien perukoilta. Suuntasimme kyläseuran talolle, jonne kokoonnuttiin karkeloimaan ”vanhan ajan malliin”. Meiningistä innostui myös 80-vuotias äitimme (”Puutarhamajuri”), joka heitti kävelykeppinsä nurkkaan ja lähti tanssimaan. Huh heijaa!

Huomaan, että aamuiset sauvalenkkini pitenevät. Nyt on aikaa nauttia muistakin maisemista sen sijaan, että katselen ruohonjuuriperspektiivistä omaa pikku pihamaailmaani.

Kauden ensimmäinen kukkija on muuten bongattu. Näsiä availee kukintojaan. Optimistinen Tuunaaja-sisko uskoo, että kevät on kerrankin ajoissa. Olisiko näin?!