Olimme haaveilleet vuosikausia terassista, joka kiertää Louhikon mökkiä. Pari vuotta sitten löysimme vihdoinkin ”terassimiehen”, joka otti urakan ensimmäisen osan hoitaakseen. Terassia oli nimittäin neliöinä niin paljon, että urakka päätettiin jakaa kahdelle kesälle.

Ensimmäinen osa valmistui ja olimme erittäin tyytyväisiä kauniiseen ja toimivaan terassiimme. Intomme saada sille jatko-osa oli suuri. Terassin laajennuksen myötä katoaisi myös hankala vinossa rinteessä oleva nurmikonleikkuualue mökin edestä.

Talvella piirsimme kengänkärjellä hankeen hahmotelmaa siitä, minne uuden terassin reunat ulottuisivat. Halusimme varmistaa lähipiirissämme olevien iäkkäidenkin henkilöiden turvallisen liikkumisen terassilla, mikä asetti terassin muodolle reunaehtoja. Mökin kulmia ja nurkkia seurailevassa terassissa ei esimerkiksi saisi olla liian kapeita kulkuväyliä, joissa jalka voisi lipsahtaa reunan yli.

Vaikka kuinka mittailimme terassin ulottuvuuksia, päädyimme samaan johtopäätökseen: terassin jatko-osa tulee ulottumaan äitimme rakkaan kukkapenkin ylitse.

Asia huolestutti ja suretti kukkapenkin aikoinaan luonutta puutarhuriamme. Niinpä me tyttäret lupasimme pyhästi siirtää kukkapenkin ja jokaisen siinä olevan kasvin uuteen entistä parempaan paikkaan. Lohdutimme äitiämme myös sillä, että samalla saisimme uudelleenperustettua tämän paikoitellen pahasti metsäkortteen ja vuohenputken valtaaman kukkien aarreaitan.

Valtavan kukkapenkin siirtämiseen tarvittaisiin paljon työtunteja ja lihasvoimia. Lisähaasteita saatiin, kun ”terassimiehemme” sanoi haluavansa aloittaa rakennustyöt varhain keväällä, ehdottomasti toukokuun puolella. Silloin terassin maapohja tasoitettaisiin kaivinkoneella ja aloitettaisiin perustustyöt.

Maaliskuun auringossa tutkimme kukkapenkkiä, joka näytti jäiseltä multakakulta. Miten siirretään kukkapenkki, jonka kasvit olivat vasta heräämässä talvihorroksesta? Mistä edes tiedämme, mitä kukkapenkki sisältää, kun mitään alkuja tai versoja ei ole ehtinyt putkahtaa esiin? Tutkimme iPadiltä kesäkuvia ja muistelimme, miltä kukkapenkki oli näyttänyt. Äitimme nimittäin muisteli lajivalikoiman huomattavasti laajemmaksi kuin mitä kuvatodisteet kertoivat.

Kukkameri tulevan terassin eteen?

Pihasuunnitelma laadittiin nopeasti, kumisaappaat jalassa pihalla mittaillen –tekniikalla. Päätimme tehdä tulevan terassin eteen rinteeseen pari suorakaiteen muotoista rinnakkaista kukkapenkkiä. Haaveena oli päästä ihailemaan terassilta käsin kauniita perennoja. Tulevan istutuksen kohdalla oli ennestään nurmikkoa. Ymmärsimme, että kahden naisen (ja kävelykepillä tehtäviä osoittavan äitimme) johdolla emme kykene lapiolla kääntämään noin suurta nurmikkoalaa. Teemme siis kohopenkin nurmikon päälle.

Traumaattiset rikkaruohokokemukset taustalla

Karmeiden rikkaruohokokemustemme jälkeen päätimme kattaa koko alueen katekankailla. Toiveena oli kunnollinen ja helppohoitoinen istutus, jonne ruoho ei leviä omia aikojaan reunakivistä piittaamatta.

Olimme myös oppineet, että kukkapenkin hoitaja tarvitsee liikkumatilaa. Vanhan kukkapenkin aikaan puutarhuri joutui tasapainoilemaan keskellä kukkapenkkiä kukkia talloen tai kiikkumaan vaarallisesti takana olevassa rinteessä kukkapenkkiä kohti kurottaen. Kulkutilaa kukkapenkkeihin jätettäisiin ainakin puolitoista metriä joka suunnasta. Yltiörealistinen mutta aina niin kaukoviisas Tuunaaja-siskoni piti tätä ehdottomana miniminä.

Meidän kukkapenkin resepti on seuraava

• katekangasta pohjalle
• sanomalehtiä pohjalle
• kiviä reunakiviksi
• puuhaketta ja soraa kävelyalueille
• multaa kukkapenkkiin
• maatunutta hevosenlantaa kukkapenkkiin

Katekankaita on tarjolla monenlaisia: ohuita, tiiviitä, polypropeenisia, polyesterisiä, biohajoavia, ei-hajoavia, uv-suojattuja, erivärisiä ja eri tarkoituksiin. Meille olennaista niiden käytössä on pohtia katekankaan kestävyyttä suhteessa käyttötarkoitukseen ja sen vedenläpäisykykyä. Kukkapenkin pohjakatteen pitäisi pysäyttää nurmikon kasvu ja päästää silti vedet läpi. Reuna-alueet taas olivat kovemmalla käytöllä kulkemisen ja kottikärryliikenteen takia.

Kukkapenkin pohjia varten meillä oli ennestään varastossa ohutta katekangasta, jonka rikkaruohopitävyyden tiesimme heikoksi. Sen vuoksi otimme niiden kaveriksi sanomalehdet estämään rikkaruohojen läpikasvamista. Kulkuväylille taas etsittiin vahvempia katepeitteitä (kuten suosikkimme mansikkapeite).

Vanhan kukkapenkin reunakivet kaivettiin uusiokäyttöön. Puuhaketta tilaamme eräältä kylän isännältä, joka ystävällisesti kippaa sitä traktorin kauhalla kasan omenapuun juurelle. Meille käytetään maatilan ammattihakettimella silputtua puuta, joka on sopivan joutilasta (kuten risuhaketta) tähän tarkoitukseen. Jokainen erä on erinäköistä ja -kokoista silppua – aivan loistavaa meidän kiitollisten suurkuluttajien käytössä!

Soraa löytyi pieni läjä talon nurkalta. Mullan hinta- ja hankintavertailun jälkeen olemme siirtyneet ostamaan irtomullan sijasta multasäkkejä. Kauppias tuo verkkokauppatilauksena 65 säkin lavan hyvää multaa suoraan mökkipihalle. Säkkejä on helppo siirtää kottikärryillä kohteeseen ja multa ei levittäydy ympäriinsä. Lopuksi se kaikkein tärkein: maatunut hevosenlanta. Se on todellinen ihme-eliksiiri, jonka avulla kaikki kasvit kasvavat villeinä. Hevosenlantaa meillä kuluu traktorin kauhallinen kesässä.

Eiköhän näistä aineksista saada kukkapenkki aikaiseksi.

Näin leivotaan kukkapenkki

Homma oli enää tekemistä vaille valmis. Levitimme kukkapenkkipohjien päälle sanomalehtiä, jotka peitimme ohuella katekankaalla. Täytimme alueen säkkimullalla ja maatuneella hevosenlannalla. Reunoille jätimme katekangasta reilusti näkyviin, kuten peltilihapiirakkaa tehtäessä jätetään taikinalevyn reunat näkyviin.

Koska emme halunneet kadottaa kasveja, siirsimme vanhaa kukkapenkkiä pala palalta: leikkasimme lapiolla multapaakun ja siirsimme paakut samassa järjestyksessä uuteen kukkapenkkiin multaseoksen päälle. Kokosimme kukkapenkin palapelitekniikalla. Kukkapaakkujen välit vahvistimme mullalla tiiviiksi, jotta juuret eivät kuivuisi.

Lopuksi nostimme kukkapenkkien reunakankaan ylös, jotta multa ei valuisi pois. Tuimme vielä kohopenkin reunat kivillä siten, että kohotettu kangas jäi pussiksi sisäpuolelle reunakivien korkeudelle piiloon. Kävelyalueet katoimme vahvemmalla katekankaalla, jonka viritimme kukkapenkin reunojen alle. Käytävät peitimme soralla ja puuhakkeella.

Kaivamista ja kantamista

Siirsimme kukkapenkkiä parin viikonlopun ajan. Työ oli raskasta, multapaakut painoivat, selkä oli kipeä, vaatteet mullassa ja saappaat savessa.

Osan kasveista (eli kukkapaakuista) jouduimme sijoittamaan muualle tilanpuutteen takia. Osan kannoimme naapureille. Olisimme tarvinneet kolmannen kukkapenkin mutta voimia sen rakentamiseen ei ollut. Olisi myös ollut aika hassun näköistä kasvattaa kukkia porkkanamaan näköisissä pitkissä kaitaleissa. Tosin geometrisia muotoja arvostavan Tuunaja-siskon mielestä se olisi ollut hienoa. Piha muistutti taistelutannerta kuoppineen. Lisäksi uudet kukkapenkit olivat kamalan näköisiä ankeassa alkukevään maisemassa.

Luonto on ihmeellinen

Uusien kukkapenkkien tuunaaminen jatkui kesän myötä. Olimme siirtäneet kukkien kanssa melkoisen määrän rikkakasveja muhevaan kasvualustaan. Vei aikaa erottaa, onko uusi vihreä taimi kadonneeksi luultu perenna vai kärrikkeen alku. Kukat olivat iloisesti sikin sokin: matalia kultahelokkeja kasvoi takarivissä ja pitkän huiskeita ritarinkannuksia eturivissä. Samaa lajiketta oli useassa paikassa.

Terassi rakentui ajallaan ja arvioimamme etäisyys sen ja kukkapenkkien välillä oli sopiva.

Ihmeellistä oli sekin, että kaikki äitimme suosikkiperennat nousivat esiin kummallisesta kukkapenkistämme. Ihana oli se päivä, kun kaivatut pisamakellot nousivat kukkimaan.

Lukemattomien lajien kukkapenkistämme tuli itse asiassa varsin kaunis. Se hehkui terassin edessä, kuten olimme unelmoineet. Onneksi luonto osaa paikata meidän amatööripuutarhureiden käden jäljet.