Kylmäkäsittely on tarpeen monilla perennalajeilla, jotta niiden siemenet lähtevät itämään. Kylmäkäsittelyn voi hoitaa keinotekoisesti tai antaa luonnon hoitaa sille kuuluvan työn. Aiemmat yritykseni jääkaappimenetelmää käyttämällä olivat jääneet tuloksettomiksi. Mitä kaikkea menettäisin amatööripuutarhurina, jos en hallitse näin välttämätöntä perustaitoa! Ei muuta kuin opettelemaan.
Ajattelin panostaa paljon kehuttuun luonnonmukaiseen kylmäkäsittelyyn eli antaa talven hoitaa homman. Tämä on vähän niin kuin jaettua johtajuutta, mietin. Lisäksi bonuksena tulee se, että kaupunkikodissani keväisten taimipurkkien määrä vähenee.
Syksyllä maahan
Kaikkein luonnonmukaisin tapa lienee se, että siemenet kylvetään syksyllä maahan ja odotellaan keväällä kasvun ihmettä. Näin kasvit lisääntyvät normaalistikin, ilman meidän puutarhureiden kikkailuja. Istutusastioina käytin syviä muoviruukkuja (esim. broilerilaatikoita), joiden pohjat ensin rei`itin ja sen jälkeen täytin mullalla. Pyrin jättämään pari senttiä astioiden reunoja näkyviin, jotta sade ja tuuli eivät huuhtoisi siemeniä matkaansa.
Istutusastiat kaivoin kohopenkkinä toimivan kasvilavan multaan. Koska muistini on lyhyt, merkitsin eri lajit keppeihin tai kertakäyttöveitsien lappeisiin vedenpitävällä tussilla. Talven tullen heittelin istutuksen päälle pitkiä havunoksia. Lopullisen huputuksen teki lumi.

Hätäisenä puutarhurina (ja koska en opi virheistäni) tein kylvön hieman liian aikaisin, sillä muutamat siemenet alkoivat itää ennen aikojaan. Olin vähän närkästynyt, kun huomasin kurjenmiekkojenkin itävän iloisesti, mokomat petturit! Viime keväänä saman siemenpussin siemenet jurruttivat itämättä hienoista jääkaappikäsittelyistäni huolimatta. Kylmäkäsiteltävien siementen lisäksi kylvin lopulta kukkalaatikkoon muistakin siemenpusseista loput rippeet. Turha niitä on säästellä.
Rankkasateet ja tuuli riepottivat syksyllä multaa kukkalaatikossa. Veikkaan, että joistain astioista nousee kevätyllättäjiä. Kunpa nousisi edes jotain!
Helmikuussa hankeen
Nyt käydään keväthankia hyödyntämään. Jälleen sama operaatio: muoviruukkujen pohjien rei`ittäminen, sanomalehtipalalla vuoraaminen (jotta multa ei päinvastoin valuisi ulos) ja mullalla täyttäminen siten, että astian reunat näkyvät. Multana käytin kesän jäljiltä jäänyttä puutarhamultaa, jota heikensin heittämällä joukkoon tavallista hiekkaa (ihan hiekoitusastiasta). Ruukkujen eri lajit merkitsin vanhalla tutulla kertakäyttöveitsitekniikalla. Annoin kasteltujen ruukkujen vetää henkeä yön yli ja mars ulos.

Mietin, miten sijoitan siemenruukut siten, että ne eivät kaadu hangessa tai että niiden alle ei kerry sulanutta vettä. Löysin varastosta ilmeisesti unohtuneen leipomon muoviritiläisen laakean laatikon, jonne sijoitin ruukut. Päälle viritin ohuen kateharson, jonka kiinnitin narulla. Lopuksi laatikko hankeen ja lunta lapiolla päälle kasaksi.

Jälleen jääkappiin
Kerta vielä kiellon päälle. Kokeilin vielä kerran keinotekoista jääkaappikäsittelyä siemenille. Tällä kertaa viritin kaupunkikotimme varajääkaapin kylmemmälle (nollan tuntumaan). Jalo- ja lehtoakileijojen pussissa mainittiin lyhyt, vain parin viikon kylmäkäsittely. Upottelin siemenet (joita oli vain 12 kpl/pussi) mullalla täytettyihin munakennoihin. Kostutin kylvökseni ja pidin muutaman päivän lämpimässä. Jalomalva ”Partygirl” (kuka nuo nimet oikein keksii?) sai myös saman käsittelyn. Sen jälkeen hedelmäpussit löysäksi hupuksi kennojen päälle ja jääkaappiin.


Palaan kylmäkäsittelyaiheeseen uudestaan, kun loput koelaboratoriotulokset valmistuvat.
Miksi teen tätä?
Nyt maaliskuussa tutkiskelen itseäni. Mietin, mikä ajaa minua tähän hulluuteen. Miksi en tyydy leikkimään niillä siemenillä, jotka itävät helposti? Millä perusteella ylipäätään valitsen idätettäviä siemeniä? Menenkö siihen helppoon, että suurikukkaiset ja komeat perennat saavat minut painamaan ”siirrä ostoskoriin” -kuvaketta? Mitä ihmettä teen tuolla kukkamäärällä, jos ne kaikki itävät? Taivaan tähden – minne istutan ne?
Ehkäpä istutan taimia kylätien varrelle ohikulkijoiden iloksi!