Puutarhaa ja pihaa, Tuunaamista ja laittelua

Suuren kurpitsajuhlan valmistelut

Meillä Suomessa on halloweenin viettoon monta ajankohtaa ja tapaa. Mielestäni ainoa oikea ajankohta on kuitenkin pyhäinpäivä, joka almanakan mukaan ajoittuu tänä vuonna lauantaiksi 3.11.

Vaikka tapoja on erilaisia, niin olennaisen osan perinteisessä juhlassa kuitenkin muodostavat minulle kolme koota; karkit, kepposet ja kurpitsat. Tällä kattauksella on mielestäni hyvä valmistautua pimenevien syysiltojen suureen kurpitsajuhlaan. Kurpitsajuhlaa varten teemme kurpitsalyhdyn ja leivomme kurpitsakakun. Toteamme myös, että pakastimien tilavuus alkaa tulla vastaan eri muodossa olevista kurpitsojen sisuksista…… Read More Suuren kurpitsajuhlan valmistelut

Puutarhaa ja pihaa

Puutarhasta lautaselle – sadonkorjuun hauskuus

Tänä syksynä olemme nauttineet sadonkorjuusta ehkäpä enemmän kuin koskaan aiemmin. Suurella, onnistuneella tai erikoisella sadolla emme voi kehuskella. Ihan kaikesta kasvusta emme voi edes ottaa kunniaa, sillä luonto on toiminut suurimpana puutarhamestarina. Mukavinta tänä kesänä on ollut se, että olemme tehokkaasti hyödyntäneet puutarhan tuotoksia ja jopa kokeilleet uusia ruuanvalmistusohjeita. Puutarhamme antimet edustavat aika tyypillistä suomalaista mökkiviljelyä. Raparperia, herukoita ja omenoita tulee aivan kuin itsestään. Kasvilavassa kasvavia taimia sen sijaan on pitänyt huoltaa ainakin kastelukannun kanssa. Ja tietenkin kaiken sekaan on mahtunut joitain ”hullutuksia”.… Read More Puutarhasta lautaselle – sadonkorjuun hauskuus

Kyläelämää, Puutarhaa ja pihaa

Kasvilavoja, kompostikumpareita, kiviaitoja ja kipinöitä…eli kasvupaikkojen luomista

Taimien tai siirrettävien kasvien kasvupaikkojen työstäminen olisi järkevää tehdä hyvissä ajoin. Mikäli maata pitää kääntää ja rikkaruohoja irrottaa multapaakuista, työn voisi aloittaa jo edellisenä syksynä. Se ei nimittäin tapahdu hetkessä. Kasvien kasvupaikkojen valinnassa tulee lisäksi ottaa kasvien tarpeet huomioon ja tietenkin myös meidän asukkaiden toiveet. Vähän pitää myös neuvotella muiden asukkaiden kanssa!

Meillä suuntaviivat kasvupaikkojen suhteen alkoivat hahmottua. Kasvihuoneeseen sijoitetaan hyötykasveja, latva-artisokkia varten tarvitaan kasvilavoja, jättikurpitsat ja kesäkurpitsat kummuille ja ryönäkasojen päälle, perennapenkkejä sijoitetaan lähemmäksi kylätietä rinteen yläosaan ja osa kasveista saa kasvaa suurissa ruukuissa terassilla. Mutta minne laitan ihanat salkoruusuni?
Read More Kasvilavoja, kompostikumpareita, kiviaitoja ja kipinöitä…eli kasvupaikkojen luomista

Puutarhaa ja pihaa

Taimien esikasvatus on kohta maalissa

Toukokuun alussa moni viherpeukalo on samassa tilanteessa kuin minä. Kodin ja mökin ikkunalaudat pursuavat purkkeja ja monenlaisia taimien kasvatusvirityksiä. Ensimmäiset siemenet menivät multaan tammikuun lopulla ja viimeisiä upottelin sinne vielä toukokuussa. Nyt ulkona on jo vehreää ja vimma nähdä vihreitä pilkahduksia ja ituja taimipurkeissa alkaa helpottaa. Taimikatselmus kotona kaupungissa ja maalla mökillä saa minut mietteliääksi. Miten näitä on taas näin paljon? Olen valinnut esikasvatettavia kasveja fiilispohjalta ja jollain (sen hetkisellä) omanlaisella järkeilyllä. Mutta millä järkeilyllä?:) Tässä vähän taimipohdintaa ja kuvia joistain onnistumisista ja myös harmillisista epäonnistumisista.
Read More Taimien esikasvatus on kohta maalissa