Kaktusrintamalla vanhanajan lehtikaktukset ovat vieneet sydämeni (http://xn--kyltienmolemminpuolin-71b.fi/lehtikaktusten-lumoissa/) Myös muut vanhanhenkiset huonekasvit ovat yksi toisensa jälkeen hiipineet ikkunalaudoilleni. Itseluottamukseni huonekasvien hoitajana on pikkuhiljaa kasvanut, sillä kuolemantapauksia on ollut koko ajan vähemmän ja vähemmän. Olin siten valmis siirtymään eteenpäin eli yönkuningattaren (selenicereus grandiflorus, kaikkien kaktusten kuningattaren) kasvatukseen.
Miksi juuri yönkuningatar?
Yönkuningatar on turkasen ruma kaktus. Sen runko on piikikäs nakkimainen luiro, joka kiemurtelee ja mutkittelee tukea vasten. Myös yönkuningattaren tuet ovat aikamoisia hökötyksiä. Erityisen ankea kasvusto on, jos siinä on vain yksi varsi, joka vanhemmiten rumistuu entisestään. (Wikipediasta löytyy asiallista tietoa aiheesta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Yönkuningatar)
Tutkin itseäni. Miksi sellainen pitää hankkia? Haluanko yönkuningattaren pelkästä omistamisen himosta? Vai oliko yönkuningattaren kukittaminen hieno haaste harrastajalle? Entä jos nukun sikeästi juuri sinä yönä, kun kuningattareni kukkii? Se on todennäköistä, sillä olisin aika vanha siinä vaiheessa, kun kaktus kukkisi monien vuosien päästä.
Perustelin itselleni, että itse yönkuningattaren kasvatusprosessi on kiinnostavampi kuin varsinainen lopputulos. Tosin olisihan sen kukankin näkeminen omin silmin mahtava juttu. Myös metsästyksessä on oma viehätyksensä.
Niinpä lähdin toteuttamaan hanketta.
Mistä löytyy yönkuningattaria?
Etsin netistä googlaamalla yönkuningattaria, niiden pistokkaita tai kasvinsiemeniä. Kaikkia näitä löytyi.
Yönkuningattaren pistokkaita ostamaan
Yönkuningattaria myytiin mm. eräässä kasvien verkkokaupassa. Sellaisen saisi mainoksen mukaan hakea viikossa lähimmän R-kioskin postipalvelusta. Tämä oli minusta aivan liian helppo vaihtoehto.
Huonekasvien metsästäjien suosiossa ovat Tori.fi-sivut. Siellä kasvien ja pistokkaiden myynti vaikuttaa suorastaan puoliammatilliselta. Tosin joidenkin kasvien nimet ovat vähän epätarkkoja (esim. yönprinsessa ja yönkuningatar). Jotkut hinnatkin hipovat taivaita. Minne ovat kadonneet ne ajat, jolloin pistokkaita napsittiin tuttavien kukista ilman maksua? Ajat, jolloin annettiin omia pistokkaita vaihdossa.
Tori.fi -sivuilta löytyi myyjä, jolta kävin ostamassa muutaman yönkuningattaren nakkimaisen pistokkaan. Maksoin niistä kohtuullisesti, muutaman euron kappaleelta. Myyjä oli vastuuntuntoinen ja antoi selkeät jatkokäsittelyohjeet. Hän painotti, että kyseessä on aito Selenicereus grandiflorus, eikä mikään ”väärennös”. Ilahduin siitä, että olin suoraan iskenyt kiinni aitoon tavaraan.
Yönkuningattaren pistokkaat kuivumaan
Kuljetin yönkuningattaren pistokkaat suodatinpussissa (auton takapenkillä) kotiin. Asetin suodatinpussin pöydälle, jossa pistokkaat saivat huilata viikon ajan. Näin niiden haavapinnat kuivahtivat ennen multaan istuttamista. Varmuuden vuoksi kiinnitin suodatinpussiviritelmän viereen lapun, jossa varoitettiin heittämästä niitä roskiin.
Yönkuningattaren pistokkaat multaan
Viikon kuluttua istutin pistokkaat kaktusmultaan. Tökkäsin puikot noin sentin syvyyteen. Myös minimaaliset kaupantekijäisenä saadut alut menivät seuraksi. Kumpaankin ruukkuun meni kolmisen alkua.
Pistokkaat voidaan istuttaa pystyyn tai vaakatasoon. Kasvi kasvattaa nimittäin juuria myös vaakatasossa. Myyjän mukaan pistokkaat lähtevät helposti kasvamaan. Myös pienet viinirypäleen kokoiset sivukasvustot lähtevät kuulemma nopeasti tekemään uusia juuria.
Kastelin kasvustoja varovasti ja siirsin ne hajavaloon huilaamaan. Muutaman päivän jälkeen nostin ruukut ikkunalle ja suuntasin niihin kasvilampun valon.
Pistokkaat lähtivät nopeasti kasvamaan
Kaksi kuukautta on kulunut ja pistokkaat ovat kasvaneet kolmisen senttiä. Myös varret ovat paksuuntuneet. Laji on aika helppohoitoinen kasvatettava. Sitä kasvatetaan samoin kuin lehtikaktuksia. Kesäaikaan sitä kastellaan runsaasti ja se voidaan siirtää ulos kasvamaan. Talvella kastelua voi niukentaa ja mielellään lisätä kasvupaikan viileyttä. Nyt pistokkaiden juurtumisvaiheessa kuivahtaminen ei tietenkään ole hyvä ajatus.
Yönkuningattaren kasvatus siemenestä
Kokeilin myös siemenkasvatusta, sillä yllätyksekseni eräästä siementen verkkokaupasta löytyi yönkuningattaren siemeniä. Siemenpussi maksoi kuutisen euroa ja siinä oli kymmenen siementä. Kylvöajaksi mainittiin 30-180 vuorokautta. Kylvön saattoi tehdä milloin vain kalenterivuoden aikana. Tämä oli hyvä uutinen, sillä olin päässyt vauhtiin.
En malttanut odottaa kevättä. Päätin kylvää puolet siemenpussista ja säästää toisen puolikkaan pahan päivän varalle.
Kylvin siemenet kostean kaktusmullan pinnalle. Lopuksi vedin kevyesti reikäisen muovihupun ruukun päälle.
Siemenet itivät viikossa
Olin varautunut pitkään idätysprosessiin ja yllätyin iloisesti, kun viikon kuluttua jokainen siemen oli itänyt. Olin asettanut siemenet symmetriseksi kehäksi toivoen, että kasvustosta tulisi nätti ja tuuhea. Itämisen jälkeen suuntasin kasvilampun kohti pieniä alkuja.
Vuoden vanhat yönkuningattaret, päivitys 15.10.2020
Kesän aurinko on todellakin saanut yönkuningatteret hurjaan kasvuvauhtiin. Erityisesti siemenistä kasvatetut alut ovat haarautuneet vinhaa vauhtia. Pistokkaat tekevät pitkää luirua eli niitä taidan ruveta pätkimään.
Kasvatus on lähtenyt liikkeelle
No niin, nyt sitten pääsen mahdollisesti joskus nauttimaan yönkuningattaren 20 cm läpimittaisesta, vaniljantuoksuista kukasta, yhden yön ajan.
Olen muuten kääntänyt katseeni yönprinsessaan. Mistäköhän sellaisen voisi saada…
Onpa sinulla mielenkiintoinen projekti! Ja siemenetkin itivät, hienoa.
Tykkään myös kaktuksista. Kokeilin marraskuunkaktusten risteyttämistä muutama vuosi sitten ja se onnistui mukavasti.
Olisipa kiva tietää, miten kaktuksia risteytetään!! Huh! Siinäpä jälleen uusi haaste!
Hienoa olet saanut kylvöt onnistumaan! Olis kyllä upeaa kokeilla kasvattaa yönkuningatarta, nimikin on niin upea. Jään haaveilemaan…
https://www.youtube.com/watch?v=_o1PZ5zLncM
säv. Mika Toivanen, san. Jorma Toiviainen
Sävelletty Eija Kantolalle
Kappaleessa on yhdistetty kivasti tämän upean ja erikoisen kukan – ja tanssiyön lumoa ;))
Hei onko vielä antaa pari yönkuningattaren siementä ? Sinulla jolla oli niitä ? Olisi kiva kokeilla sitä? Kiitos
Kyllä on. Laitapa osoitteesi sähköpostiimme eli esikossa@gmail.com.
Kyllä sinua on huijattu. Aito yönkuningatar kasvattaa ilmajuuria ja niitä ainoastaan yhteen kulmaan/suuntaan.
Mulla kaveri varsinainen kaktusfriikki ja sanoo aidoksi minun kasvattia. Juuri ilmajuuren kasvatus yhteen suuntaan erityistuntomerkki.
Kaktuslajit menevät tosiaankin helposti sekaisin. Yönkuningatar (Selenicereus grandiflorus) kasvattaa sekin ilmajuuria kuten jotkut muutkin kaktukset. Ilmajuuret menevät kyllä haluamiinsa suuntiin:) Niitä on vähemmän kuin yönprinsessaksi kutsutulla kaktuksella. Huomaan myös, että ihan nuorilla kaktuksen aluilla ei niitä vielä ole. Vanhemmilla niitä alkaa kehittyä. Yönkuningattaren tuntomerkit löytää helposti kasvikirjoista tai vaikkapa netistä.
Hei! Olisiko sinulla myydä pistokasta tai paria tästä yönkuningattaresta? Itse olen menneinä vuosina hankkinut yönkuningattaria, pistokkaana ja siemenestäkin kasvattanut. En vain ole ollut vakuuttunut, että kyseiset yksilöt ovat aitoja yönkuningattaria? Varren muodot ja piikit kun vahvasti ovat viitanneet yönprinsessaan.
Hei,
Jos siemenpussissa lukee yönkuningatar, kyllä sen pitäisi oikeaa sorttia olla. Mullanvaihdon eilen yhteydessä napsahti joku pala irti eli laita sähköpostiin osoitteesi, niin voin lähettää.
Hei! Mistähän ihmeestä voisin löytää yönkuningattaren siemeniä? Aikaisemmin talvella satuin löytämään jonkin suomalaisen nettikaupan sivut minkä valikoimissa siemeniä oli, mutta en silloin heti tilannut ja nyt en enää muista mikä kauppa se oli, enkä googlellakaan sitä nyt löydä. Pelkään että näinköhän on siemenet jo loppuneet… Nyt kyllä harmittaa etten silloin heti niitä tilannut!
Hei, Tilasin omani Exotic Gardenista: https://www.exoticgarden.fi/epages/exotic.sf/fi_FI/?ObjectID=3628778. Kurkkaapa sieltä!
Hei olisiko sinulla myydä pistokas tai siemeniä.kaikki oli loppu kun yritin tilata t.
Hei, Laita osoitteesi gmail-postiimme niin laitan pari pistoaksta matkaan.
Hei. Kiitos kaikista vinkeistä. Mielenkiintoista! Itse sain aidon yökuningattaren pistokkaita joitakin vuosia sitten. Ne ovat kasvaneet hyvin. Istutin ne kaikki samaan, isoon ruukkuun. Olen lukenut, että hapan maa (kahvinporot???) olisi hyväksi. Miten kukittaminen? Kannattaako nostaa yönkuningatar suurten lehtikaktusten seuraksi parvekkeelle? Lehtikaktusten täytyy kuulemma saada pimeämpi ja viileä käsittely. Parveke onkin kohti pohjoista, joten siellä ei ole niin valoisaa. Harvinaisin lehtikaktukseni on Disocatus ”Jenkinsonii”. Sen emokasvilla oli ikää jo 70-luvulla varmasti 50 vuotta. Isäni kasteli valitettavasti emokasvin hengiltä, mutta onnistuin pelastamaan pistokkaita.
Hei, ihana juttu yön kuningattaren kasvatuksesta. Mistähän näitä siemeniä voi hankkia, yhden siemankaupan löysin josta tuote loppu?
Hei, Taisi olla Excotic Garden, joka aikanaan myi siemeniä. Ei myy kenties enää. Jos kaipaat pistokasta, laita minulle viestiä. Voin lähettää.