Yleensä blogin kirjoittamisessa mukava vaihe on päästä valitsemaan nättiä artikkelikuvaa jutulle. Risukosta yrttimaa -tarinan kuvat ovat toinen toistaan harmaampia, risuisempia ja suorastaan inhorealistisia. Toisaalta jokainen piha- ja puutarhatöitä harrastava tietää, että vaivalloisten työvaiheiden jälkeen onnistumisen ilo on moninkertainen. Toivottavasti niin käy myös tämän yrttimaan perustamisen suhteen.

Esikko-mökin pihan raivaamisesta olemme kirjoittaneet useasti aiemmissa blogeissamme. Aloitimme risusavotan ja raivaustyöt vuosi sitten, jolloin mökkipihan lähtökohtana oli villi viidakko. Olimme vuoden mittaan edenneet raivaustyössä aimo harppauksen. Emme kuitenkaan riittävästi.

Ammattilaiset avuksi pihanlaittoon

Talvella, kun oli aikaa miettiä kunkin meidän aikatauluja, lomia ja ylipäätään voimavaroja, päädyimme järkiratkaisuun. Sovimme paikallisen ”viherosaajan” kanssa, että he saattaisivat raakaa voimaa ja koneita vaativan puiden kaatotyön loppuun.

Ammattilaiset kaatoivat siten kevättalvella kaikki loput puut tontiltamme ja mikä parasta, veivät samalla pois puiden rungot, kaatojätteet ja risut. Sovitut suuntaviivat pitivät ja homma hoitui muutenkin ripeästi. Onnittelimme itseämme tästä päätöksestä. Tiesimme, että lumien sulettua siivous- ja haravointityötä jäisi meille ihan riittämiin.

Päästäänkö vihdoinkin luomaan puutarhaa?

Pääsiäisen aikaan lumet olivat sulaneet ja ensimmäiset kevätkukat aloittivat kukintaansa. Sinivuokot, skillat ja krookukset nousivat terhakoina yllättävistäkin paikoissa. Niillä oli nyt vuosien heinittymisen jälkeen uusi kasvumahdollisuus pihallamme.

Teimme pihakierroksen Esikko-mökin tontilla ja olimme tyytyväisiä. Nyt voisimme vihdoinkin siirtyä vähitellen varsinaisen puutarhan luomiseen.

Tähän tulee yrttimaa – ups!

Olimme päättäneet aloittaa puutarhatyöt perustamalla aluksi mökin ”sydämen” eli yrttimaan. Hyvä yrttimaan paikka olisi Esikko-mökin saunan päädyssä. Se on lämmin ja suojainen alue. Harmi vain, että se oli tonttimme ainoita totaalisen järkyttävässä kunnossa olevia kohtia.

Edelliset asukkaat olivat vuosikymmenien ajan pitäneet paikkaa puuvaraston ja jätekasan yhdistelmänä. Alueella oli risuja, puupöllejä ja kaikkea kummaa ryönää. Seljapensaat olivat kasvaneet röyhkeästi tämän tunnistamattoman materiaalin päälle. Niiden juuret sitoivat kaiken alleen.

Työrukkaset käteen ja töihin

Kiertelimme risukkoa moneen kertaan ja lopulta päädyimme lopulta vetämään työrukkaset käteen. Tähän ei ole muuta ratkaisua kuin omakätisesti raivata yrttimaan alue ja maapohja.

Aloitimme paikan raivaamisen sentti sentiltä, risu risulta ja kivi kiveltä. Ja ennen kaikkea kanto kannolta.

Jätehuolto 50 vuotta sitten – siis mikä?

”Ennen vanhaan” ei Suomessa ollut systemaattista jätehuoltoa eikä lajittelusta ollut tietoakaan. Suomi oli täynnä epävirallisia kaatopaikkoja, joista lähimmät olivat talojen pihapiirissä. Kompostiin kannettiin maatuvat talous- ja kasvijätteet, sillä maatuvalla mullalla oli käyttöä.

Sen sijaan muiden jätteiden kanssa oltiin usein vähän huolimattomia. Lasi- ja metallijätteet saatettiin kipata kivenkoloon lähimetsään tai pihapiiriin ”kuusen alle”. Suurempia esineitä kuten vanhoja kodinkoneita saatettiin jopa upottaa järveen. Poissa silmistä ja poissa mielestä – vaan ei puutarhurin.

Raivaustyö: risut ja kannot pois, savitiilet talteen

Yrttimaan pohjan tutkiminen tapahtui siten, että pinosimme risut ja oksat yhteen suureen (ja jatkuvasti kasvavaan) kasaan. Näin pääsimme pikkuhiljaa lähestymään itse maankamaraa.

Alueella oli suuria kivenlohkareita, joiden tienoille oli joskus aikanaan kasattu tiiliä. Kenties niitä oli varastoitu siihen tulevaa käyttöä varten. Vuosien saatossa maatuva maa-aines oli pikkuhiljaa peittänyt ne alleen. Kaivoimme mullan alta suuret kasat vanhoja savitiiliä. Ne olivat erikokoisia ja osa oli säilynyt ehjinä. Niille keksisimme kyllä uusiokäyttöä esim. polkuina tai reunuskivinä.

Suuri työ oli kaivaa pois kannot, jotka jäkittivät maapohjasta. (Suurimmat kannot sijaitsivat onneksi tontin muilla kohdin ja niiden poistamisesta olimme sopineet puutarhaliikkeen kanssa.) Seljat, tuomet ja pajut kaivettiin irti lapioiden, oksasaksien ja rautakangen avulla.

Jokainen irronnut kanto oli työvoitto. Päätimme siinä yhteydessä, että puun istuttaminen tontille tapahtuu jatkossa vain perusteellisen harkinnan jälkeen.

Muovit, lasit tai metallipalat eivät kuulu luontoon

Harmiksemme erään kiven kylkeen oli mennyt ikkunalasi tai muita laseja rikki. Pienet lasinsirut sekoittuivat multaan, joten jouduimme varmuuden vuoksi kaivamaan lapiolla koko maa-alueen pois. Olisi suuri vahinko saada terävästä lasinsirusta haava puutarhahanskan läpi. Lasi-multaseos täytti yhden suuren muovilaarin. Sen veisimme jäteasemalle.

Metalliesineitä löytyi eri vuosikymmeniltä: vanhoja saranoita, nauloja ja hellanrenkaita. Ne lajittelimme omaksi poisvietäväksi läjäksi.

Muovi ei maadu. Ei ainakaan vanhanajan muovi. Yksi jätesäkillinen täyttyi muovijätteestä, jota pieninä paloina ja tunnistamattomina osina oli silppuuntunut maastoon.

Isot kivet tulevat esille – kivikkoinen yrttimaa alkaa hahmottua

Vähitellen esiin tulivat kauniit isot kivet ja valtava toista metriä läpimitaltaan oleva kuusen kanto.

Erityisesti kanto oli sammalpeitteineen ihastuttava! Koosta päätellen kannon täytyi olla toista sataa vuotta vanhan kuusen jäänne.

Yrttimaan alue alkoi hahmottua ja suunnitelmat muotoutuivat olemassa olevien elementtien pohjalta. Ne ovat suuret luonnonkivet ja jättimäinen kanto, jonka ympärille teemme istutuksen. Lisäksi yrttimaalle rakennetaan kasvilavoja ja taustalle istutetaan viheraita. 

Kantojen repiminen Niskavuoren Akusteina saatiin päätökseen. Jatkoimme Kivenpyörittäjän kylän puuhissa eli siirsimme suuria kivenlohkareita paikasta toiseen. Luulimme, että kantojen repiminen oli raskasta mutta se oli pelkkää lämmittelyä kivien pyöritykseen nähden.

Kiviä siirrettiin kivikasan yhteyteen luomaan kivikehän muotoa. Kehän sisälle tulee kohopenkki yrteille ja muille kasveille. Kivikkokehän reunoille asetimme mansikkakatekangasta, jolla saataisiin kohopenkki eristettyä joka paikkaan tunkevasta heinikosta.

Hyvää multaa, vanha raparperi ja karviaispensaat – myös kivoja löytöjä!

Iloksemme huomasimme, yrttimaan pohja oli mahtavaa mustaa multaa, jonne on vuosikymmenten saatossa maatunut tärkeitä eloperäisiä aineksia. Kasasimme multaa kivikehän pohjalle. Sekaan tulee myöhemmin maatunutta karjanlantaa.

Edellisen asukkaan vanha raparperi paikannettiin heinikosta. Punaisina turpeina nuppuina nousevat versot merkittiin kepillä, jotta emme talloisi aarretta.

Muutama vanha karviaispensas jätettiin myös pienen saksimisen jälkeen paikoilleen. Katsotaan myöhemmin, miten ne mahtuvat kasvamaan yrttilavojen seassa.

Tästä se sitten jatkuu!

Hyvillä mielin kasasimme viikonlopun jälkeen työvälineet liiteriin ja lähdimme verryttelemään kipeitä raajojamme. Selkä ei oikein vieläkään suoristu ja käsivarret ovat mustelmilla.

Yrttimaa-projekti lähti minimaalisesti käyntiin. Puuhaa riittää vielä pitkäksi aikaa. Näyttää kuitenkin siltä, että meille tulee kesän mittaan oma yrttimaa, se mökin sydän!

Jottei tästä kaikesta jäisi pelkästään harmaanruskea muisto, liitän loppuun keväisen sinisen pilkahduksen!