Puutarhaa ja pihaa

Kesyttömät akileijat ovat aloittaneet kukintansa

Akileijat ovat aloittamassa kukintaansa. Onkohan Suomessa puutarhaa tai tienpiennarta, josta ei löydy akileijoja? Joka kesäinen yllätys on bongata niitä omalla mökkipihalla kukkimasta mitä kummallisemmista paikoista. Niiden kasvua on turha yrittää ohjailla. Akileijat levittävät siemeniään tehokkaasti tuulen mukana. Niiden värikirjo vaihtelee ja muuntuu pölyttäjien toimesta.

Pinkit akileijat edellisen asukkaan jäljiltä löytyivät Esikko-mökin pihapiiristä
Pinkit akileijat edellisen asukkaan jäljiltä löytyivät Esikko-mökin pihapiiristä. Ne säästettiin ruohonleikkuun yhteydessä. Miten upea monikerroksinen kukinto tällä kaunottarella onkaan!

Mökillämme on vaaleanpunaisia ja violetinsinisiä akileijoja maatiaiskantana. Voivat ne toki olla jotain ihan ”oikeaa lajiakin” mutta villeinä niitä ei oikein sellaiseksi laske.

Villiakileijojen lisäksi saamme tänä kesänä ihailla ”uusia” lehto- ja jaloakileijoja, jotka kukkivat ensimmäistä kertaa.

Kuvia ”maatiais-akileijoista”, joita on pitkin pihoja

Vaaleanpunaista akileijaa kasvaa runsain mitoin. Osa kukkapenkissä mutta suurin osa jossain ihan muualla:)
Kirkkaansinistä akileijaa kasvaa niin ikään villinä pihapiirissä. Se tuntuu viihtyvän kuivissakin rinteissä. Kasvualustaksi käy pelkkä puuhake tai kuorikate, jota on levitetty katekankaiden päälle. Kaunis mutta ei nirso.
Tumman lila akileija ja sen nuppu

Mitä nimi akileija tarkoittaa?

Akileijan kukkaa, kun tutkii, voi nähdä viiden yhteen kurkottavan pitkäkaulaisen linnun hahmon. Linnuilla on käyrät nokat, siivet ja leveät pyrstöt. Ehkä tämä mielikuva on akileijan ja sen tieteellisen nimen takana. Akileija on johdettu kreikan kotkaa tarkoittavasta sanasta aquilo.

Akileijan lintumainen muoto, totta tosiaankin

Siemenenkasvatetut akileijat

Toissa keväänä kokeilin kasvattaa akileijoja siemenistä. Ostin pari erilaista siemenpussia. Ensin kylmäkäsittelin lehto- ja jaloakileijan siemenet jääkaapissa parin viikon ajan. Tämän jälkeen jatkoin esikasvatusta ikkunalaudalla. Pienet taimet siirsin kesällä kukkapenkkiin vahvistumaan.

Ensimmäisenä kesänään taimet kasvattivat juurakkoa ja lehtiä. Talvella lumi peitti akileijan alut. Lumien sulettua pienet alut virkosivat uudelleen elämään. Tänä keväänä kasvatus palkittiin!

Lehtoakileija Winky Double Red-White

Akileijojen väriskaalaan on tullut uutena tulokkaana Win­ky Doub­le Red-White, joka on nimensä mukaisesti aika vinkeä. Sen punakirjavat kukinnot ovat kerrottuja.

Akileija Winky Red-White on daaliamaisen näköinen

Jaloakileijat kukkivat pastellinsävyisinä

Toisessa siemenpussissa, jonka kylvin, luki ”jaloakileija”. Siemenpussi on tuottanut monenvärisiä akileijoja, jotka ovat pääosin pastellisävyisiä. Kukat on lisäksi ”liukuvärjätty” kaksivärisiksi.

Lilavalkoista jaloakileijaa. Siemeniä, kun katsoo, selviää runsas leviämistaipumus
Sinivalkoinen jaloakileija kurkistaa salkoruusun lehtien alta
Vaaleanpunavalkoista jaloakileijaa
Amppari valkeassa akileijassa

Seuraava tulokas ’Miss M.I. Huish’ on itänyt

Miss Huish on tummanlila akileija, joka kukkii kannuksettomin kukin. Värisävy on todella tummanpuhuva. Tilasin talvella siemeniä perennojen harrastajan kautta. Kylvin neiti Huishin siemenet pohjasta avonaisiin muovisiin viinirypälelaatikoihin maaliskuussa. Laatikot siirsin ulos katajan juurelle kylmäkäsittelyyn muutamaksi viikoksi. Toukokuussa huomasin siementen itäneen. Toiveena on päästä ihailemaan ensi kesänä näitä tummia kaunottaria.

’Miss M.I. Huish’ akileijat ovat kylmäkäsittelyn jälkeen itäneet. Kohta ne siirretään multapaakussa kukkapenkkiin. Akileijan siementen kylmäkäsittelyn hoitaa parhaiten luonto itse. Eli siemeniä voi loppukesästä huiskia ympäriinsä – kyllä sieltä alkuja lähtee kasvamaan.

Akileija-lajeja on pelkästään pohjoisella pallonpuoliskolla yli 70 erilaista. Meillä on vain muutamaa eri lajia. Värejä taitaa olla sitäkin enemmän, sillä en henno katkaista siementäviä kukkavanoja.

Saa nähdä, mitä värisekoituksia syntyy, kun vinkeät uudet lajit pääsevät risteytymään. Antaa palaa!

Please follow and like us:

1 thought on “Kesyttömät akileijat ovat aloittaneet kukintansa

  1. Voi, miten upeita akileijoja! Minulla on niitä liian vähän, mutta tekemäni syyskylvöt korjaavat toivottavasti tilannetta, ainakin pikkutaimet näyttävät lupaavilta. Mukavaa kesäviikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.