Puutarhaa ja pihaa

Miten kesän hyötyviljely onnistui? Tomaatit, kurkut, paprikat…

Tänä kesänä otimme kunnon spurtin hyötyviljelyn alueella. Aiempi kokemuksemme oli lähinnä helppojen kurpitsojen ja yrttien kasvatuksen rintamalla. Martat, viljelypalstalaiset tai muut asiaan vihkiytyneet eivät pidä tomaatin ja kurkun kasvatusta kummoisenakaan spurttina.  Meille hyötyviljely on ollut uusi ja kiehtova maailma pakollisen nikkaroinnin ohessa.

Näin lokakuun lopussa sato on pääosin korjattu. Sitkeä lehtikaali innostui vasta loppusyksystä kasvamaan kunnon mittoihin. Samoin muutamat latva-artisokan pähkylät ovat vielä korjaamatta.

Lehtikaali jatkoi kasvamistaan vielä lokakuun lopulla. Keskikesällä lehdet olivat reikäisiä mutta loppukesästä ötökät katosivat. Ehkeivät kestäneet ilmojen viilenemistä?
Pieni pakkanen ei haittaa lehtikaalia hiukkaakaan.

Miten hyötyviljely onnistui? Nyt on välitilinpäätöksen aika.

Kasvukausi päättyi suursiivoukseen

Kasvihuone ja kasvilavat ammottavat tyhjyyttään kasveista. Kasvihuoneen ikkunalasien pesu jätettiin kevääseen, samoin tiililattian huolellisempi puhdistaminen.

Kasvihuoneen palvelukausi päättyy tältä erää.

Lehtikompostiin on kannettu tomaatin rankoja ja kuutioittain kesäkurpitsojen kasvustoja. Kasvatusastioita on kumottu tyhjiksi mullasta. Miten niitä muuten olikin niin paljon?

Rannasta on kuulunut loiske ja lotina, kun pahimpia multia ja kuria on pesty ämpäreistä ja ruukuista. Kottikärryt ja maitorattaat ovat olleet kovassa käytössä, kun saaveja ja ruukkuja on rahdattu paikoilleen.

Hyötyviljely on välillä raskasta. Edessä oli kova ruukkujen, sankojen ja saavien pesu-urakka kauden päättyessä. Talkoilla sekin sujui sutjakasti.

Hyötyviljely onnistui hyvien kesäsäiden ansiosta

Sopivan kokoinen sato antoi pontta seuraavan kasvukauden haaveiluun. Emme mitenkään ”hukkuneet” kurkkusatoon, tomaattisatoa sen sijaan saimme runsaasti. Erilaiset kesäkurpitsat kasvoivat vinhaa vauhtia ja jaoimme niitä kaikille halukkaille (tai haluttomille).

Kesäkurpitsan varret leviävät pitkin nurmikkoa…
Kesäkurpitsa kasvaa sepelin päällä…

Mutta mikä hyötyviljelyssämme onnistui ja mitä kannattaa tehdä jatkossa toisin?

Esikasvatuksesta se alkoi

Keväällä kasvatin siemenistä tomaattien, kurkkujen ja paprikoiden taimet. Taimia tuli perinteisesti aivan liikaa ja istutusvaiheessa rationaalinen karsinta jäi hentomielisyyden takia tekemättä. Eli kaikki, mitä oli esikasvatettu, pantiin maahan.

Tomaatteja syötiin elo- ja syyskuun ajan

Itsekasvatetut tomaatit olivat superhyviä!

Ulkotomaatit viihtyivät lämpimällä seinustalla.
Tigerella kasvoi sekä ulkona että kasvihuoneessa.
Keltaista luumutomaattia, nättiä mutta vähän mautonta

Tomaattien kasvatuksessa panostimme varhaisiin ja ulkona kasvatettaviin lajeihin. Suosikkimme kypsyivät sekä ulkona seinää vasten että kasvihuoneessa. Itse asiassa aivan yhtä hyvin!

Ensi kesänä laitamme kaikki tomaatit kasvamaan ulos ja kasvihuone varataan pelkille kurkuille.

Kesän voittaja-tomaatit

  • Tigerella, jonka maukkaat ja raidalliset hedelmät kypsyivät ensimmäisten joukossa
Tigerellan ihanat raidat
  • Chocolate Cherry kirsikkatomaatti, jonka mustapuhuvat tomaatit olivat ”tomaatin makuisia”
  • Sungold F1, oranssi kirsikkatomaatti
  • Gardeners Delight, jos pitää valita joku pienistä kirsikkatomaateista

Avomaalle suositelluista englantilaisista lajikkeista Amateur pensastomaatti ja Outdoor Girl tuottivat myös mukavasti hyvänmakuista satoa.

Satoisa, kivannäköinen mutta pienihedelmäinen kirsikkatomaatti oli ”Hundreds and thousands” –tomaatti. Puolukan kokoiset hedelmät olivat söpöjä mutta sadonkorjuu hidasta. Samalla vaivalla olisin kerännyt isompia tomaatteja kulhoon kuin nyppinyt ”tomaattimarjoja”. Eli tätä en kasvata jatkossa.

Tomaatti Hundreds of thousands on suloisen näköinen puolukkamaisine ”marjoineen”. Tämä kasvoi kaupunkikodin terassilla.
Kulhollinen minitomaatteja sekä yksi yksi Chocolate cherry joukossa.

Kasvihuonekurkut kypsyivät viimein

Kasvihuonekurkkujen kasvatus arvelutti enemmän kuin tomaattien. Viime vuodesta muistin kaikki tekemäni mokat: Istutusvaiheessa taimet napsahtelivat katki ja satoa tuli vain yksi epäonnistunut valjun värinen ”avaruuskurkku”.

Nyt olin huolellisempi kaikissa kasvatuksen vaiheissa, mikä tuottikin tulosta. Aluksi kurkkujen kypsyminen näytti tuskallisen hitaalta. Vasta heinäkuun lopulla saimme kurkkusatoa.

Kasvihuonekurkut kypsyivät vihdoinkin.

Suosikkimme oli minikurkku Iznik, joka on itsepölytteinen ja terve lajike. Se teki mukavassa tahdissa söpöjä minikurkkuja. Myös La Diva pärjäsi kasvihuoneessa. Moneta ja ”Paska” (on ihan oikeasti lajin nimi) kasvoivat kasvihuoneessa vähän satunnaisemmalla menestyksellä.  Totuuden nimissä, en loppuvaiheessa oikein erottanut näitä kahta lajia toisistaan…

Kurkkujen kasvatuksesta opin muutaman perusasian: Valitse kasvihuoneeseen itsepölytteinen laji, lannoita ja kastele. Ja vielä kerran kastele.

Paprikat viihtyvät ikkunalla tai kasvihuoneessa

Paprikan taimia oli tusinan verran ja jokaiseen taimeen kasvoi 4-8 paprikaa. Keltainen  pitkulainen vihannespaprika oli lajeista mukavimman näköinen ja oloinen. Myös punaiset peruspaprikat maistuivat hyvältä. Sato oli niin runsas, että tällä hetkellä pakastimessa on pussitettuina paprikalohkoja.

Keltaista vihannespaprikaa
Punaisia paprikoita kasvoi myös sisäikkunalla.
Paprikan taimi teki ikkualaudalla jopa 8 hedelmää. Ruukku ei ollut mainittavan suuri.

Paprika viihtyi lämpimässä kasvihuoneessa sekä erityisen hyvin kaupunkikotimme olohuoneen ikkunalla (minne muutama taimi unohtui). Paprikat olivat välillä myös ulkona vilvoittelemassa.

Paprika oli helppohoitoinen ja tuottelias hyötykasvi. Kenties en kuitenkaan ensi kesänä kasvat niitä ainakaan näin suuressa määrin.

Värikkäitä paprikoita  ja chilejä vadilla

Kesäkurpitsat – hyötyviljelyn helpoin osa

Kesäkurpitsat ovat kestosuosikkejamme! Eri muotoisia ja värisiä ”kesiksiä” kasvoi vähän siellä sun täällä: kasvilavoissa, rytyläjissä ja ämpäreissä. Kunhan kastelu hoitui, satoakin tuli. Ja runsaasti tulikin! Myös kesäkurpitsapaloja on pakastimet täynnään, sillä meillä kesiksiä upotetaan lähes kaikkiin ruokiin.

Keltainen kesäkurpitsa oli vinkeä. Pienet pyöreät söpöjä ja avaruusaluksen näköiset lättänät hassuja. Suuri ihastuksemme oli kuitenkin vaalea ja vekkimäinen iskander F1, joka maistui raakanakin hyvältä.

Keltaista kesäkurpitsaa
Vaaleita kesäkurpitsoja ja vekkimäisiä iskander-kesäkurpitsoja

Chilit tekivät punaisia palkoja

Chilien talvettaminen viileässä mökissä onnistui hyvin, samoin uusien taimien siemenkasvatus tuotti satoa. Tänä kesänä punaisia chilipalkoja tuli meidän tarpeeseen liikaakin. Itse asiassa keväinen siemenkasvatus oli jopa hieman turhaa puuhaa. Vanhoilla chilin taimilla oltaisiin hyvin pärjätty. Pari chiliä on tällä hetkellä talvehtimassa viileällä ikkunalaudalla. Loput taimet menivät syksyllä kompostiin.

Chilin palot kypsyivät lämmintä seinää vasten

Latva-artisokat kasvoivat hyvin mutta jäävät nyt viljelytauolle

Latva-artisokat tekivät ihan mukavasti hedelmiä. Uusista taimista kasvatetut kasvoivat komeasti. Joitain latva-artisokan taimia olin kokeilumielessä onnistunut talvettamaan maakellarissa ja nekin tuottivat satoa. Tänä syksynä olen jättänyt latva-artisokat kasvilavoihin. Katsotaan, selviääkö niistä mikään talvesta pelkkä lehtikerros peitteenään.

Latva-artisokat kypsyvät loppukesällä. Satoa tuli muutama pähkylä kerrallaan.
Jos latva-artisokan pähkylää ei poimi, se alkaa muodostaa kukintoa. Latva-artisokka kukkii lilana.

Pakko myöntää, että hyödynsin latva-artisokkien satoa vähän laiskasti. Suunnittelemani laajemman porukan gourmet-illalliset jäivät väliin, vaikka latva-artisokkia toki keittelinkin. Ja onhan niiden maku valkosipulimajoneesiin tai voisulaan dipattuna aivan mahtava!

Latva-artisokat kiehuvassa vedessä pienen siistimisen jälkeen.
Latva-artisokan herkuttelu alkaa.

Ihanat valkosipulit

Talvivalkosipulit istutettiin jo syksyllä. Ne kasvoivat muhkeiksi kesän mittaan. Myös keväällä istutetut valkosipulit tuottivat satoa, tosin pienikokoisempana. Valkosipulien kasvatus oli helppoa ja tuottoisaa puuhaa. Ensi vuoden valkosipulit on muuten jo istutettu maahan!

Talvivalkosipuleja aletaan nostaa elokuussa, kun niiden varret alkavat rusehtua.
Minttua ja talvivalkosipulia. Itsekasvatetun valkosipulin maku on vahva ja maukas.
Talvivalkosipulin kukinnot katkaistiin kesällä. Nekin olisi voinut hyötykäyttää mutta nyt se jäi väliin.

Punajuuri yllätti meidät iloisesti!

Sattumalta ostoskoriin heitetty punajuurien siemenpussi toi meille mukavan yllätyksen. Siemenet ripoteltiin kasvilavaan ja (harvoin tapahtuneen) harvennuksen ja säännöllisen kastelun jälkeen nostimme ihanat punaiset mötikät maasta. Ensi kesänä meillä kasvatetaan juurikkaita oikein tosissaan!

Sipulit ja punajuuret juuri nostettuina.

Hyötykasvi ylitse muiden: himoitsemani maa-artisokat lähtivät kasvuun

Sain keväällä maa-artisokkamukuloita täynnä olevan ämpärin tutultani ja olin ikionnellinen. Maa-artisokan mukulat lähtivät kasvamaan hyvin. Vielä en ole raaskinut nostaa maasta näitä ihanuuksia. Onneksi ne kestävät kylmää ja pakkasta. Minulla on aarre maassa!

Maa-artisokkien ensimmäinen kesä. Pituutta tuli kesän aikana vielä metrin verran lisää.

Hyötyviljely on pakastamista, mehustamista ja hilloamista

Pakastimet maalla ja kaupungissa pullottavat sadonkorjuun tuotoksia. Hillo- ja mehukellari täyttyi mukavasti. Nyt sitten pitäisi syödä varastoja tyhjiksi…

Viinimarjamehuja kellarin hyllyllä
Omenasosetta syksyn omenoista
Omenasosetta tehtiin vanhalla mummulan aikaisella sosemyllyllä eli ”veivattimella”. Aivan huipputykki!
Persiljaa ja malabarinpinaattia aletaan pakastaa. Yhden malabarinpinaatin siirsin sisälle huonekasviksi.
Lehtiselleriä ja lehtipersiljaa pakastetaan
Lähes kananmunan kokoisia keltaisia luumuja vanhasta luumupuustamme
Joka-aamuisia aamiaistarvikkeita noudettiin omasta puutarhasta

Hyötyviljely jatkuu ja kasvatusmokista opitaan

Ensi kesänä hyötyviljelymme jatkuu. Mitä teemme silloin toisin? Mitä opimme?

  • Kasvihuoneessa pitää olla ilmavaa tai kasvit sairastuvat. Kesken kasvukauden kiskoin tukahduttavan täydestä kasvihuoneesta tomaatintaimia ja paprikoita ulkokasvatukseen, jotta saisin kasvustoa harvennettua.
Liian ahdas ja täysi kasvihuone aiheuttaa taimiin tauteja.
Kasvihuonekurkku kasvaa kasvihuoneesta ulos. Sille asialle ei jatkossakaan mahda mitään, jollei kasvariin rakenneta tornia.
Muutamissa paprikoissa oli latvamätää, jonka aiheuttaja on kalsiumin puutos. Myös ahtaus ja kosteus siivittivät menoa.
Tomaatti- tai perunaruttoako? Vai jotain vitamiinin puutosta?
  • Tomaatit saivat kasvihuoneessa vaivakseen myös tomaattiruton tapaista vaivaa. Googlasin siihen lääkkeeksi murskatuista asperiineista tehdyn vesisuihkeen.
Hyötyviljely ei ole aina helppoa. Googlattu vinkki tomaattiruttoon: Aspirinia murskattiin ja sekoitettiin veteen. Sumutinpullolla tehtiin kasvin käsittely pari kertaa. En oikein usko tämän toimineen. Todennäköisesti kasvihuoneen tuuletus ja ulkohoito tehosivat paremmin.
  • Kasvihuoneen jotkut osat pitää suojata auringon porotukselta. Kasvit käristyivät paahtavassa auringossa. Vihreät verkot toimivat hyvin suojana.
  • Tomaatit siirtyvät meillä jatkossa ulkokasvatukseen. Kasvihuoneessa kasvattaminen ei edistänyt niiden satoa mitenkään verrattuna ulkona kasvaviin kumppaneihin.
  • Tomaatteja kasvatetaan jatkossakin saunan päädyissä. Niiden suojaksi kehitellään tukipuomeja ja kenties jopa kunnon tuulensuojaa. Kunpa saisi sellaisen ihanan lasisen päätyverannan….
  • Kastelujärjestelmään sekä ulkona että kasvihuoneessa tulee panostaa entistä enemmän. Kehittelemme sitä seuraavaksi kesäksi – jotenkin.
  • 12 l mustat remonttiämpärit toimivat hyvin tomaattien kasvupaikkana. Hyviä ovat myös suuret laastisaavit. Astian pohjiin poratut reiät olivat välttämättömiä, sillä liika kasteluvesi hujahti rei`istä suihkuten ulos.
  • Kurkkulajeja valittaessa panostamme pelkästään itsepölyttyviin lajeihin.
  • Tomaattien ja kurkkujen lannoittamisen saloihin pitää paneutua entistä paremmin.
  • Tomaattien juuripaakkuihin upotetut tukinaurut olivat turhan hankala viritys. Narun voi jatkossa kiinnittää ämpärin reunaan porattuun reikään.
  • Valkosipulit tarvitsevat lannoitusta kasvaakseen kunnolla. Ruohonleikkuusta jäänyt nurmijäte on hyvä levittää kasvuston juurelle.
  • Kesäkurpitsat eivät kasva liian pienessä ämpärissä täyteen mittaansa.
  • Avomaakurkut juuttuvat metalliseen tukikehikkoon. Tuki olisi pitänyt olla vaakatasossa, jotta kurkut eivät makaa maassa.
Avomaankurkku pinteessä!
  • Ylipäätään kasvata vähemmän taimia!

Ja vielä lopuksi taivaalta tullut riesa

Räkättirastaat popsivat tomaatteja. Ne eivät pelänneet mitään kehittämäämme pelätintä. Kuulemma punainen Angry birds –ilmapallo on tehokkain pelätin. Aion hankkia sellaisen tämän talven aikana.

Pöllö vahtii loppusyksystä vielä viimeisiä tomaatteja. Satonäkymä alkaa olla jo aika onneton.

 

 

 

 

 

Please follow and like us:

2 thoughts on “Miten kesän hyötyviljely onnistui? Tomaatit, kurkut, paprikat…

  1. Olipas hyvä paketti oppeja. Nämä pitäisi itsekin laittaa ylös joka syksy… Mikä lajike oli hyvä, mikä kasvoi hienosti jne. Sinulle on ollut upea latva-artisokan sato! Joudun myöntämään, etten oikein osaa syödä kokonaista latva-artisokkaa, mutta ehkä niiden viljely olisi hyvä syy opetella! 🙂

    1. Näitä oppeja pitää varmasti kerrata keväämmällä. Eniten pelkään, etten saa kylvövimmaani suitsittua aisoihin. Onnea latva-artisokkien kanssa. Ne ovat ihania – tosin sadon määrään nähden aika työläitä kasvatettavia. Mukavaa syksyä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.