Puutarhaa ja pihaa, Rakentamista

Terassin ja rinneportaiden rakentaminen

Haaveemme koko mökin pituisesta terassista päätettiin toteuttaa

Mökkimme terassin ensimmäisen vaihe valmistui viime kesänä. Terassin ensimmäinen osa rakennettiin pääsisäänkäynnin eteen, puolittain talon lipan alle. Olimme tähän 40 neliömetriseen kuoppaisen elämämme tasoittajaan kaikin puolin tyytyväisiä. Niihin liitetyt muutaman askelman rinneportaat helpottivat kulkuamme. Tasaiseen elämäntyyliin totuttuamme olimme yksimielisiä siitä, että projektin tuli jatkua ja vaiheen kaksi suunnittelu tuli käynnistää välittömästi kalenterivuoden vaihduttua.

Terassin ensimmäinen osa valmiina. Myös mökin pilarit uusittiin. Terassin kanteen upotettiin sadevesikaivo.
Terassin ensimmäinen osa on valmiina. Mökin katon tukipilarit uusittiin samalla, sillä ne olivat lahonneet. Terassin kanteen upotettiin sadevesikaivo.

Päätöstämme vahvisti toive siitä, että terassin laajennuksen myötä saisimme helpotusta vaikeasti hoidettavan ja villinä rehottavan rinteen hoitoon. Haave terassilaajennuksen tuomasta mahdollisuudesta sijoittaa iso, sukulaisten ja ystävien ympäröimä illallispöytä mihin tahansa talon edustalle, vahvistui vahvistumistaan.

Ajatus peräkanaa (maaston ehdoilla) riviin asetelluista pöydistä, nurmeen uppoavista tuolien jaloista, taitelluista lautasliinoista ja sanomalehtisykeröistä pöytien- ja tuolinjalkojen alla jäisi menneisyyteen. Ensi kesänä meillä ei enää kahvi läikkyisi eivätkä kupit menisi nurin.

Sanoista tekoihin – terassin osa 2

Vuosi vaihtui ja oli aika siirtyä sanoista tekoihin. Terassin paikkaa hahmoteltiin isommilla ja pienemmillä kokoonpanoilla. Mielipiteen antaminen osoittautui yhdelle jos toiselle kylänmiehelle lähes sydämenasiaksi. Riittävän suureksi terassi päätettiin rakentaa, jotta kaikille asiaan vihkiytyneille varmasti löytyisi paikka seuraavana kesänä uudelta terassilta.

Kahlasimme kinoksissa ja piirtelimme kengillä hankeen linjauksia uuden terassin oikean muodon ja koon löytämiseksi. Mielikuvan selventämiseksi löimme terassin tuleviin nurkkakohtiin tikut pystyyn ja pingotimme narut osittamaan terassin tulevia ääriviivoja.

Hintalappu terassille

Istuimme perhepiirissä pöydän ääreen ja aloimme listata asioita, jotka vaikuttaisivat terassin tulevaan hintalappuun. Jonkinlaista osviittaa meillä oli edellisenä kesänä rakennetusta terassista. Muutosta ensimmäisen vaiheen terassiin oli laajennuksen koko. Uusi terassi tulisi olemaan kooltaan 60 neliömetriä ja perustusratkaisut rinteeseen loisivat omat kustannuspaineensa. Lisäksi toiveena oli rakennuttaa jyrkkään rinteeseen uudet rinneportaat. Oli siis aihetta pohtia huolella budjettia.

Kun omat taidot ja aika eivät riitä

Edellisenä kesänä sen jo huomasimme. Omat taidot ja aika eivät yksinkertaisesti riitä tämän kokoisen terassin rakentamiseen. Aloitimme kiivaan kirvesmiehen etsinnän. Olimme päättäneet, niin tämäkin terassi tehdään kuitilla ja sen tekemisestä maksetaan kaikki lakisääteiset työntekijä- ja työnantajamaksut, verot ja velvoitteet. Tehdystä työstä halusimme saada kotitalousvähennyksen.

Kirvesmiestä etsimään

Otimme luurit käteen ja ryhdyimme rohkeasti soittelemaan. Ei, ei ja ei. Hyvät kirvesmiehet näyttivät olevan jo varatut tulevaksi kesäksi. Eipä auttanut kuin pujottaa uutta matoa koukkuun ja laajentaa hakua. Myöntävää vastausta ei vain tullut. Epätoivo vaati isomman vaihteen päälle laittoa. Keikkuvat pöydät ja paluu menneeseen eivät enää olleet vaihtoehto. Siirryimme mato-onginnasta nuottakalastukseen. Panimme puskaradion soimaan ja kaikki kynnelle kykenevät tutut saivat osallistua rehtien kirvesmiesten etsintään.

Kirvesmiehiä on vaikea löytää
Osaavia tekijöitä ei ole aina helppo löytää.

Lopulta suuretsinnät tuottivat tulosta. Jälleen kerran todettiin, ettei kannattanut lähteä merta edemmäksi kalaan. Ongelmamme ratkaisu löytyi omasta kylästämme. Lähinaapurimme puurakentamisalan yritys lupautui rakentamaan meille uuden terassin ja rinneportaat. Homma hoituisi, mikäli olisimme valmiit projektin aloittamiseen heti roudan sulettua. Kättä päälle ja terassi oli tekemistä vaille valmis.

Käytännön asioista sopiminen

Laitoimme pyörät pyörimään. Otimme yhteyden alueen rakennusvalvontavirastoon. Puhelinsoitolla selvisi, ettei rakennus- tai toimenpidelupaa tarvittu terassilaajennukselle. Erillisiä vakuutuksia työmiehille emme tarvinneet, koska urakoitsijalla oli sellaiset omalta osaltaan. Lakisääteisistä työnantaja-, työntekijä-, ym. veromaksuista meidän ei tarvinnut myöskään huolehtia, koska rakennusfirma hoiti ne samalla. Meille tuli rakennus urakoitsijalta vain yksi lasku, jonka loppusummaan oli sisällytetty kaikki.

Varmistimme, että yrityksellä oli kontaktit tarvittaviin aputyöntekijöihin kuten kaivinkoneenkuljettajaan. Meidän maksettavaksi tulivat rakennusmateriaaleista ja niiden kuljetuksista aiheutuneet kustannukset. Tilien avaaminen onnistui puhelinsoitolla paikalliseen rautakauppaan, puutavaramyyjälle ja kiviainestuottajalle.

Terassin rakentamisen esivalmistelut ja pohjatyöt

Projektin varhainen aloitusaikataulu pakotti meidät aloittamaan terassin alle jäävien perennoiden pelastamisen ja pakkosiirron heti roudan sulettua. (Tämä kasvien pelastusoperaatio oli oma värikäs ja monivaiheinen tarinansa blogikirjoituksessa: http://kylätienmolemminpuolin.fi/nakymattoman-kukkapenkin-siirtaminen-ja-uudelleen-perustaminen/). Kun kasvit oli saatu siirrettyä, kävimme läpi kirvesmiesporukan kanssa terassin perustustavan.

Tarvitsimme kaivurin, joka poisti uuden terassilaajennuksen alta nurmen ja kasvillisuuden. Maa-ainesta poistettiin, kunnes hiekkakerros tuli vastaan. Mökkimme on aikoinaan rakennettu tontille tuodun valtavan kivi/hiekkapatjan päälle. Maanpinta tasattiin ja siihen tehtiin riittävät kallistukset viettämään poispäin rakennuksesta.

Terassin alue, jolta on poistettu pintamaa ja kasvillisuus
Terassin alue, jolta on poistettu pintamaa ja kasvillisuus. Kuvassa näkyy myös, miten edellisen kesän rinnetyö on mennyt hukkaan katekankaiden pettäessä kivien alta. Sekin meni uusinnaksi.

Vahva suodatinkangas levitettiin tulevan terassin alueelle. Suodatinkankaan tulee päästää sadevesi läpi mutta estää tulevina vuosina kasvillisuuden läpipääsy ylöspäin. Päätimme jatkaa peitettävää aluetta pari metriä tulevan terassin reunojen ulkopuolelle. Näin saimme hyvän alustan terassin ulkopuolelle suunniteltua sepeli- ja puuhakevyöhykettä varten. Kulku- ja hoitotilan tulisi olla riittävä terassin ympärillä.

Paikallinen kiviainestoimittaja toi kasettirekallisen sepeliä tontille. Tilattu sepeli siirrettiin pienellä bobcat -kuormaajalle oikealle paikalle. Suodatinkankaan päälle laitettiin paksu kerros sepeliä, jolla saatiin terassin alusta tiiviiksi ja routimattomaksi.

Tämän tiivistetyn ja tasatun sepelipatjan päälle sijoitettiin 30×30 cm betoniset pihalaatat. Betonilaatat asetettiin 60 cm välein riveihin. Rivien suunta oli rakennuksesta poispäin. Toiseen suuntaan (talon julkisivun suuntaisesti) laattarivien etäisyys oli 3 metriä.

Terassin pohjatyöt eli betonilaatat aseteltuina sorapedin päälle.
Terassin pohjatyöt eli betonilaatat aseteltuina sorapedin päälle.

Terassin puuosat ja kiinnikkeet

Betonilaattojen päälle asennettiin kestopuiset 150×50 mm lankut välipalkeiksi. Välipalkkien tuli olla irti rakennuksen seinästä. Lankkujen ja betonilaattojen väliin laitettiin kestopuusta veistettyjä puukiiloja, joilla välipalkit saatiin asennettua varmasti vaakatasoon. Ilman vatupassia tästä ei olisi selviydytty. Näiden 3 metrin välein olevien välipalkkien päälle asennettiin poikkisuuntaisesti toiset 150×50 mm kestopuiset välipalkit.

Terassin välipuiden asennus sorapedin päälle
Terassin välipuiden asennus sorapedin päälle. Lapiomies taitaa olla välikahvilla.

Terassin puuosien kiinnikkeiksi valittiin ulkorakentamiseen soveltuvat ruostumattomat ruuvit, palkkikengät ja kulmaraudat. Ruuvikiinnitykseen päädyimme, koska se helpottaa tulevaisuudessa lautojen mahdollista irrottamista ehjänä.

Terassin koko

Terassin leveys määräytyi rakennuksen julkisivun mukaan. Terassin syvyys määräytyi sen mukaan, että halusimme kansilaudoituksen tehtäväksi määrämittaisesta laudasta. Näin vältyimme lautojen jatkoksilta eli saumoilta. Terassin syvyydeksi saatiin näin ollen noin 4,8 metriä. Näin pitkää puutavaraa täytyi tilata paikalliselta puutavaratoimittajalta hyvissä ajoin.

Edellisenä kesänä rakennetussa terassissamme olimme käyttäneet hivenen normaalista poikkeavampaa 120×28 mm ruskeaa kestopuista lautakokoa. Yhtenäisyyden vuoksi halusimme tehdä laajennusosan samasta puutavarasta. Aikoinaan päädyimme materiaalivalintaa tehdessämme kestopuuhun, koska halusimme terassimme materiaaliksi säätilan vaihteluja kestävän puun.

Ulkonäkö- ja turvallisuussyistä valitsimme terassin kansilaudoitukseksi uritetun laudan. Riittävän tuuletuksen varmistamiseksi lautojen raoksi päätettiin timpurinkynän paksuus eli 0,8 cm.

Terassin suojakäsittely tehdään vuosittain

Edellisenä vuonna valmistunut terassi käsiteltiin nyt vuotta myöhemmin ruskealla puunsuoja-aineella. Ensimmäisen vuoden jälkeen käsittelemme myös laajennusosan terassin. Ruskea puunsuoja-aine tuo esiin laudan alkuperäisen sävyn ja tekee samalla terassista helppohoitoisemman ja kestävämmän.

Huoltokäsittely ruskealla puunsuoja-aineella
Huoltokäsittely ruskealla puunsuoja-aineella. Aurinko haalistaa lautoja jo vuodessa.

Koska terassin etureunan ja maanpinnan korkeuseroksi tuli noin 60 cm, päätimme rakentaa terassia kiertämään kaiteet. Kaiteet estivät putoamisen, mahdollistivat nojaamisen ja niiden päälle pystyi mukavasti laskemaan käsistään kahvikuppinsa. Terassin otsapinnat tehtiin samasta lautatavarasta kuin terassin kansi.

Vanhat rinneportaat uusittiin samalla kuin terassi

Heinät ja villiintyneet kasvit olivat saaneet vanhat ratapölkyistä rakennetut rinneportaat valtaansa. Tiheä kasvusto piti portaiden pinnat märkinä ja liukkaina. Portaat oli asetettu ”huonojalkaisia” ajatellen jo edellisvuotena käyttökieltoon.

Vanhat rinneportaat kuluneina ja ruohottuneina
Vanhat rinneportaat kuluneina ja ruohottuneina. Lisäksi ne olivat todella liukkaat sadesäällä.

Vanhat ratapölkyistä tehdyt rinneportaat purettiin. Kaivinkoneen avulla pölkyt kaivettiin rinteestä ja siirrettiin ylös kylätien varteen.

Vanhojen rinneportaiden purku
Vanhojen rinneportaiden purku etenee kaivinkoneen avustuksella.

Vanhat ratapölkyt kierrätykseen

Laitoin paikalliseen fb-kierrätysvaihtorinkiin ilmoituksen ”annetaan ilmaiseksi vaihtelevan kuntosia ratapölkkyjä”. Vain tunti ilmoituksen posauksen jälkeen sain ensimmäisen vastauksen. ”Vieläkö niitä olisi saatavilla?” Samaisena iltana noutaja saapui. Kaikki pölkyt lastattiin isoon pakettiautoon. Vilkutin perään, kun auto hiljalleen lipui tietä pitkin roiskeläpät maata laahaten. Meille ongelmajätteeksi osoittautuneet ratapölkyt saivat noutajan pihamaalla uuden elämän!

Kaivinkone poisti rinteestä ratapölkkyjen lisäksi lehmän kokoisiksi luokiteltuja kiviä, jotka koristavat nyttemmin omaa rinnettämme.

Uudet rinneportaat valmistuvat

Rinne tasoitettiin ja alkoi vaativa mittaaminen ja kulmien laskenta. Porrassyöksyjen alku- ja loppupisteet sekä lepotasanteiden tarkat korkoasemat merkattiin rinteeseen.

Portaiden reisilankut eli sivutuet tehtiin 180×50 mm kestopuusta. Askelmien ja lepotasanteiden vaaka- ja pystypinnat tehtiin samasta ruskeasta ja uritetusta laudasta kuin terassin puuosat. Nyt meillä on 34 askelmaa, jotka yhdistävät rinnettä mukaillen mökkimme nurmikko-alapihan ja yläterassin. Portaiden kaiteet yhtyvät terassia kiertäviin kaiteisiin.

Terassin rinneportaiden reisilankkujen asennus
Terassin rinneportaiden reisilankkujen asennus ja askelmien asentaminen. Rinteen jyrkkyys toi lisähaasteita ja myös pituutta portaisiin.

Välillä näytti kaoottisen epätoivoiselta

Varhain keväällä alkanut terassiprojekti aiheutti meissä monenmoisia tunteita. Välillä kaikki näytti kaoottisen epätoivoiselta. Jälkitöiden määrä kasvoi jatkuvasti, sillä kaivinkoneen jäljiltä rinne oli kuin taistelutanner. Muutaman kerran pelkäsimme terassin valmistumishaaveiden huuhtoutuvan kaatosateiden mukana pois.

Nyt kaikki rakentamisen mukanaan tuoma jännitys on unohtunut ja myllerryksen nostattama pöly on laskeutunut. Eri rakennusvaiheista otetut valokuvat nostattavat muistoja mieliimme.

Rinneportaiden välitasanteiden tuentaa
Hävityksen kauhistus. Tässä vaiheessa iski epäilys. Olikohan lainkaan hyvä idea….
Valmiit rinneportaat ja kukkiva mustialan ruusu
Valmiit rinneportaat ja kukkiva mustialan ruusu portaiden juurella. Ruusu on aikanaan tuotu vanhasta mummolastamme kylätien toisesta päästä.

Terassi mahdollistaa meille ruokailut, kahvihetket, auringonoton ja oleskelun

Onneksi monivuotinen haaveemme koko mökin pituisesta terassista vietiin päätökseen. Meillä on nyt käytössämme yli 100 neliömetriä upeaa terassia, josta avautuu maailmaan kaunein järvimaisema. Meillä on myös kylän komeimmat” (eli ainakin pisimmät) portaat, joita pitkin voi laskeutua alas rantasaunalle. Täällä saamme, sään niin salliessa, paistatella auringossa koko päivän. Terassi mahdollistaa meille moninaiset toiminnot kuten ruokailut, kahvihetket, auringonoton ja oleskelun. Rapujuhlia ei ole vielä ehditty pitää!

Terassi ja rinneportaat valmiina kauniina kesäiltana
Terassi ja rinneportaat valmiina kauniina kesäiltana
Terassielämä hiljenee syksyn myötä
Terassielämä hiljenee syksyn myötä.

Erityiset kiitokset supermahtaville, oman kylän kirvesmiehille. Heiltä löytyi ammattitaitoa, joustavuutta, periksiantamattomuutta, ratkaisu- ja säänsietokykyä. Lisäksi heiltä löytyi meidän projektissamme tarvittavaa hurttia huumoria, hauiksia ja hymykuoppia. Kiitokset myös kaikille asiallemme vihkiytyneille naapureillemme, jotka auliisti tarjosivat neuvoja ja ohjeita läpi koko rakennusprojektin.

Suurin kiitos kuuluu kuitenkin äidillemme, joka oli tämänkin projektin työmaavalvoja. Kävelykeppinsä kanssa hän piti ohjakset tiukasti hyppysissään ja valvoi herpaantumatta työmaan etenemistä projektin alusta loppuun. Kahvipannu porisi koko projektin ajan.

Terassi ja rinneportaat sekä siirretyt kukkapenkit edessä
Terassi ja rinneportaat sekä siirretyt kukkapenkit Louhikon etupuolella. Porrasaskelmille on maalattu vaaleat merkit, jotta iäkkäämmät kulkijat erottavat vaaleat askelmat toisistaan.

Terassilla istuessani mieleeni nousevat muistot lapsuuteni kesistä. Ajoista, jolloin paistoi aina aurinko.

Terassi ja palavat rakkaudet
Terassi  ja palavat rakkaudet.

 

 

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.