Esikon ovi aukeaa meille kesällä 2017
Mökkielämämme laajentui kylätien toiselle puolelle kesällä 2017. Oi sitä sanoinkuvaamatonta onnellisuuden tunnetta, kun ensimmäisen kerran avasimme ostamamme mökin oven ja ihan omilla avaimilla.
Tuulikaappi osoittautui liian kapeaksi meille, kun rinta rinnan, kaikki samaan aikaan, työnnyimme sisään. Onneksi mukanamme tuoma ruokapöytä, joka oli ostettu jo kaksi vuotta aiemmin kirppikseltä, tajuttiin jättää ulkoterassille sisäänpääsyä vaikeuttamasta.
Huoneet huusivat tyhjyyttään. Ainoastaan valon kajo heijastui seiniin ja lattiaan. Oli aivan hiljaista, muttei kauaa. Ihastuksen kiljahdukset täyttivät koko mökin, pihan ja pian koko meidän pään kylää.
Mökissä pitää olla pöytä ja tuolit
Kohta oli mökin kalustus alkanut. Pöytä nimittäin saatiin kuin saatiinkin mahtumaan sisään. Siihen se laskettiin paikoilleen keittiön klasin alle (niin kuin täälläpäin pruukataan sanoa). Pöytä löysi paikkansa ensi yrityksellä. Siinä se on siitä asti ollut, eikä se muualle mahtuisikaan. Toiveena oli vielä saada sen ympärille tuolit.
Parin seuraavan viikon aikana sateli ideoita tuolien muodosta, materiaalista ja väristä. Tehtiin toivioretki Ikeaan ja maakunnan kaikki huonekaluliikkeet koluttiin läpi. Vaan oikeanlaisia ei tullut vastaan. Päätettiin, että kompromisseja ei tuolien suhteen tehtäisi ja odotettaisiin vaikka hamaan tappiin asti, kunnes oikeanlaiset tulisivat vastaan.
Jakkarat astuvat elämäämme
Lattialla istuessa alkoi mukavuusraja ylittyä siinä määrin, että seuraavalla kirppiskäynnillämme meidän oli liiankin helppo ihastua pieneen punaiseen, 3 euron hintaiseen jakkaraan. Tuohon 60-luvun, lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa palvelleeseen, valkoisin metalliputkijaloilla ja värikkäällä tekonahalla verhoiltuun jakkaraan. Tuollainen 60-luvun mökkimme henkeen sopiva, kevyt, pinottava ja helposti siirreltävä varajakkara sai yksimielisen hyväksyntämme. Se päätettiin ostaa helpottamaan tuolittomuuttamme.
Pian sana ”uusista” mökkiläisistä kiiri kyläläisten korviin. Ohikulkijoita alkoi piipahdella ja kirppisjakkara oli kovassa käytössä. Jakkaran tuoma vuosikymmenten takainen muisto viehätti monia ja sai useammankin vierailijan pohtimaan, mihin se oma vastaavanlainen jakkara vuosia sitten olikaan tullut laitettua. Meille varmistui näkemys siitä, että lisää tällaisia jakkaroita oli saatava.
Jakkarajahti alkaa
Niin alkoi ankara jakkarajahti. Kyselimme naapureilta ja tutuilta, josko heidän nurkissaan pyörisi tarpeettomana vastaavanlaisia palleja. Emme antaneet ahtaiden vinttien ja pölyisten tallinparvien lannistaa etsintää. Löysimme kolme jakkaraa tai oikeastaan ”jakkaran raatoa”. Hyvin alkanut etsintä oli tuottanut tulosta ja haku oli edelleen päällä. Kolusimme lähitienoon kirpputoreja, vanhojen tavaroiden kauppoja ja liityimme useampaan paikkakunnan facebook-tavaroiden vaihtorinkiin. Lopulta meillä oli kasassa vaihtelevan kuntoisia tuolinosia, joista purkamalla, yhdistämällä ja kunnostamalla saimme koottua 10 kelpo tuolia.
Tuolien tuunaamiseen iskee himo
Purimme jakkarat ja erottelimme tuolien putkirungot, jalkatulpat ja istuimet. Rungot väännettiin alkuperäiseen muotoonsa ja hangattiin puhtaaksi ihmesienellä. Tämä nimensä mukainen taikakalu oli salainen aseemme. Sillä saimme alkuperäiset valkoiseksi maalatut teräsputkijalat hohtavan valkoisiksi sekä poistettua vuosikymmenten tuomat pinttymät ja naarmut. Irrotimme kelvottomista rungoista ehjät jalkatulpat ja laitoimme ne kunnostettaviin tuoleihin.
Vanhat istuinosat ratkoimme auki. Repeytyneet verhoilut olivat nidottu ja liimattu kiinni vanerialustaan. Onneksi verhoilun ja istuinosan välissä olleet millin paksuiset vaahtomuovipehmusteet olivat pääosin käyttökelpoisia.
Uudet istuinosat verhoiltiin eri värisillä keinonahoilla, joita löysimme Helsingistä Hobby Pointista. Heillä oli monipuolinen valikoima eri värisiä keinonahkoja sekä metritavarana että 40×40 cm paloina.
Teimme paperista halkaisijalta 40 cm pyöreän kaavan, jonka mukaan leikkasimme uudet istuinosien päällyskankaat. Parhain vaihtoehto tuolien päällystämiseen oli juuri tuo löytämämme tekonahka. Kangas vastasi alkuperäistä materiaalia sekä oli tarpeeksi kestävää ja joustavaa. Kangas pingotettiin tiukasti istuinosan reunojen yli. Parhaiten pingottaminen onnistui asettamalla pöydän päälle kangas oikea puoli pöytää vasten ja asettamalla vaahtomuovipehmuste keskeisesti kankaan ylöspäin olevalle nurjalle puolelle. Verhoiltavan tuolin laskimme ylösalaisin pyöreän vaahtomuovipalan päälle.
Kankaan kiinnittämiseen tarvittiin niittipistooli, 6 mm nitojan niittejä ja pihdit. Nidoimme kankaan niitein istuinlevyn pohjaan mahdollisimman lähelle kankaan reunaa. Sileimmän ja rypyttömimmän lopputuloksen saimme kun pingotimme kankaan pihdeillä vetäen ja nidoimme ensimmäiset neljä niittiä tasavälein. Seuraavat niitit nidoimme näiden niittien puoliväleihin.
Tuolin verhoilu onnistui huomattavasti helpommin ja nopeammin, kun tekijöitä oli kaksi. Toinen venytti kangasta mahdollisimman kireälle ja toinen nitoi.
Nyt meillä on keittiössä kymmenen tuunattua jakkaraa. Niiden tuomasta väriloistosta nautimme me ja vieraamme!