Huonekasvit ovat nyt pop! Niin lehdet julistavat. Tosin niin taidetaan julistaa joka vuosi, aina vähän eri näkökulmasta ja eri kasvien top-10 listauksilla. Uusvanhat huonekasvisuosikit ovat kuitenkin selvästi tehneet paluun kauppojen kukkaosastoille. Enkelinsiipi on eräs ”uuden nousun” tehnyt huonekasvi. Pari vuotta sitten enkelinsiipeä sai omakseen lähinnä tuttavan pistokkaan kautta. Nyt enkelinsiipi komeilee pilkullisine lehtineen lähimarkettien kukkahyllyillä. Hieno juttu!
Pilkkulehtinen enkelinsiipi eli korallibegonia
Begonioita eli vinolehtiä on valtavasti erilaisia, noin 1000 eri lajia. Begoniat ovat kotoisin Amerikan, Afrikan ja Aasian tropiikista ja subtropiikista. Osa begonioista kasvaa luonnossa ja osaa pidetään nykyään huonekasveina.
Enkelinsiipi kuuluu begonia corallina-ryhmään. Enkelinsiiven soikeat lehdet ovat pilkulliset ja kookkaat. Ne voivat olla 30 cm pitkät. Lehti on pilkullinen yläpuolelta ja alapinnalta punertava.
Enkelinsiipi voi kasvaa jopa 2m korkeaksi, tosin yleensä sitä pidetään pienemmässä koossa
Kasvaessaan hujopiksi tai resuisen näköiseksi, sitä voi tuunata. Kasvia voi aika ajoin pätkäistä tai kasvattaa pistokkaasta itselleen uuden freesimmän kasvin. Enkelinsiipeä lisätään helpoiten latva- tai varsipistokkaasta. Pistokkaan voi juurruttaa vedessä tai tökätä suoraan multaan. Lehtipistokkaasta suoraan multaan juurruttaminen saattaa myös onnistua taitavalta kasvattajalta.
Helppohoitoinen huonekasvi
Enkelinsiipeni kasvaa tavallisessa kukkamullassa. Alin kerros kukkaruukussa on lekasoraa. Ruukku on melko pieni ja olenkin pohtinut, kärsiikö kasvi pienessä multatilassa. Olen kuitenkin antanut sen olla. Talvella olen antanut mullan kuivahtaa ja harvakseltaan kastellut sitä säästeliäästi ihan tavallisella hanavedellä. Enkelinsiipi tykkää sumuttelusta erityisesti talvisin.
Kasvin mullat vaihdetaan keväisin, jotta sen kasvu pysyy rehevänä. Kasvi istutetaan entiseen kasvusyvyyteen. Sora tai pienet saviruukunpalaset ruukun pohjalla estävät kasvin juurien lillumisen vedessä. Enkelinsiipi pärjää harvemmallakin mullanvaihdolla eli ”välivuosina” voi pelkästään mullan pintaa täydentää uudella mullalla.
Enkelinsiipi viihtyy hajavalossa, normaalissa huoneenlämmössä. Talvella pieni viileys voi tehdä sille terää. (Pohdin, pitäisikö enkelikukkamme siirtää kaupunkikodista Kylätien varrelle Louhikko-mökkiin talveksi.) Kovasta auringonpaahteessa se kärsii. Kasvi ei kuulemma pidä vedosta mutta oma enkelinsiipeni kasvaa vetoisan ikkunan ääressä ihan tyytyväisenä.
Vaaleanpunaiset kukat pilkullisia lehtiä vasten
Enkelinsiipi kukkii punaisin tai vaaleanpunaisin terttumaisin kukinnoin yleensä kesän aikana. Hyvissä oloissa se voi kukkia lähes vuoden ympäri. Ilmeisesti oma enkelinsiipeni ei ole kärsinyt kituliaan pienestä ruukustaan, sillä se aloitti marraskuussa kukinnan, jolle ei näy loppua. Vaaleanpunainen kukkaterttu on hauska väripilkku pilkullisten lehtien joukossa.
Kaunis nimi ja ihana kukka! Kiinnostukseni heräsi kasvia kohtaan luettuani postauksesi. Vaaleanpunaiset kukka kuvat niin herkät ja kauniit!
Ihana on! Onneksi näitä on saatavilla! Mukavaa kevättä!
Mikä on hoidossa vikana, kun lehtiin tulee ruskeita reikiä?
Havaitsin minäkin omassa enkelinsiivessä mikroskooppisia reikiä lehdissä. Epäilin jotain öttiäistä ja iskon torjuntapuikon multaan. En kyllä ole mitään liikettä kasvissa nähnyt missään vaiheessa. Pohdin myös suihkuttelun ja auringonvalon haitallista yhdistelmää. Eli tuohon en osaa vastata!
Voi olla, että lehti osuu ikkunaan ja saa kylmää, tai sitten kesäisin jos lehti osuu ikkunaan niin voi taas palaa.
Minulle on tulossa enkelinsiipi-pistokas ja lueskelin hoito-ohjeita. Siellä mainittiin, että kasvi itseasiassa tykkää pienemmästä ruukusta, kuin että sillä olisi liikaa tilaa! Eli teillä on ihanne tilanne Enkelinsiivellenne☺️
Kiitos , artikkelisi oli hauska ja samalla opettava. Sain kaveriltani taimen joka eli kitukasvuisesti koko viime talven (asuntoni on pimeän puolella), laitoin e.siipeni kesäksi parvekkeelle ja siitä on kasvanut upea ilmestys, nyt tuli ensimmäinen kukka ja olen riemuissani. Näitä ihania kukkia oli mummillani jo lapsuudessani ja hän oli mahtava kukkien hoitaja. Olen itse nyt 63v. ja nyt vasta sain siivet kasvamaan kunnolla ja ne kantaa nyt loppu elämäni, kiitos enkelin siipien jossa voi olla myös reikiä, kasvatan hellyydellä,
Terveisin Maarit