Joulukuu on ollut pääosin sateinen ja pimeä. Itse asiassa hyvin sateinen ja hyvin pimeä. Pieniä auringon välähdyksiä on onneksi näkynyt, ainakin eräänä viikonloppuna. Ensijärkytyksen jälkeen se palautti mieliimme valon energiaa tuovan voiman.
Aurinko saa kaikkien suut hymyyn. Tuntemattomat ohikulkijat kylätiellä pysähtyivät päivittelemään kanssamme valon ihmettä.
Eräänä viikonloppuna joulukuussa mökillämme oli ohut lumikerros. Maisemat muuttuivat henkeäsalpaavan kauniiksi. Tuli kiire viedä loput pihalle jääneet tavarat sisälle. Miten niitä aina jääkin sinne, vaikka keräilemme ja järjestelemme pihaa ja puutarhaa moneen otteeseen.
Myös muutama jänisverkko uupui. Jäniksen jäljet näkyivät ohuessa lumipeitteessä. Ne olivat määrätietoisesti suunnanneet kulkunsa verkottomien pensaiden ja puiden luokse.
Lintujen ruokinnan aika alkaa pakkasten ja lumen tultua. Lintuja varten oli alkusyksystä rakennettu uudet mökkien väreihin sointuvat lintulaudat: Esikko-mökin eteen keltainen ja Louhikko-mökin pihaan punainen. Nyt niitä päästiin asentamaan ja täyttämään ruuilla.
Sisällä huonekasvit kukkivat kasvivalojen avustuksella. Myös viileässä talvehtivat pelakuut jaksavat yhä kukkia. Ainakin ne, jotka saavat edes pienen valonpilkahduksen näkyviinsä. Pelakuiden paraatipaikka näyttää olevan Esikko-mökin viileydessä, ikkunan ääressä.
22.12.2019 sunnuntaina oli talvipäivänseisaus
Silloin päivä oli pimeimmillään. Hienoa on ajatella, että tästäkin pimeän kaudesta taidetaan selvitä. Viikon kuluttua päivänvaloa on 5 minuuttia enemmän kuin tällä viikolla. Se on hieno uutinen! Siitä se alkaa!

Joulukuu on hiljaista aikaa pihalla ja puutarhassa. Mökillä yritämme (hieman ponnettomasti) järjestellä kaappeja ja viedä turhaa tavaraa kierrätykseen. Pieniä rästitöitä riittää. Taas on yksi patteri simahtanut ja kuka näitä lasipurkkeja oikein kerää…
Syksy on hujahtanut nopeasti, joulukuu vielä nopeammin. Mutta…
Huomenna on jouluaatto. Silloin hiljennytään ja jätetään pihat, puutarhat ja muut mökkipuuhat tauolle. Niitä kyllä ehtii tehdä myöhemminkin.
Levollista ja rentouttavaa joulua!
T. Kylätien väki
Louhikko-mökillä, kylätien tällä puolella







Joulukuu Esikko-mökillä, kylätien toisella puolella




Joulukuu – alkaa lintujen talvi



Ei jäniksille!


Joulukuu – tunnelmia kaupungissa ja mökillä








Joulukuu – sisällä kukitaan









Ihania nuo kuvat, missä aurinko pilkistelee lumisessa maisemassa. Aurinkoa on nähty täällä turhan vähän marraskuusta lähtien, mutta jospa sitä taas pian alkaisi näkyä. Nyt onkin -10 astetta pakkasta ja taivas ainakin toistaiseksi näyttää lupaavan kirkkaalta, joten ehkäpä pian aurinkokin alkaa näkyä. Kauniit joulusomistukset myös kaupungissa. Tuo atsalea on kerrassaan upea! Mukavaa loppuvuotta!
Kyllä tuota aurinkoa tosiaakin kaivataan! Ensimmäiset pakkaspäivät olivat myös täällä maalla tänään. Ihanaa alkavaa vuotta sinulle!