Mökkimme rantasaunan lauteille pääsy alkoi olla perheen iäkkäämmille jäsenille ”askeleen päässä”. Saunan laudeportaat olivat liian korkeat ja seniorimme jalka ei meinannut nousta ylälauteille saakka. Saunoessa alettiin istua alimmalla porrasaskelmalla ja pikkuhiljaa koko saunominen alkoi jäädä väliin. Niinpä ryhdyimme toimeen.

Saunominen on perheemme yhteinen nautinto
Mökkimme rantasauna lämmitetäänkin useamman kerran viikossa. Oman väen lisäksi lauteille kapuavat myös sukulaiset ja vieraamme.
Nuoremmille löylynheittäjille lauteille nouseminen ei tuota vaikeutta. Sen sijaan iäkkäämmät saunojat jäävät monasti suosiolla istuskelemaan alemmalle porrastasolle.
Rantasaunan käyttöturvallisuutta on paranneltu pikkuhiljaa – suojakaidetta ja käsijohdetta
Taidamme olla jatkuvasti tuunaamassa mökkisaunojamme jostain vinkkelistä. Olemme yrittäneet kiinnittää huomiota saunojemme käyttöturvallisuuteen, pyrkien huomioimaan saunojien iän ja toimintakyvyn.
Rantasaunan käyttöturvallisuutta olemme parantaneet jo aiemmin lisäämällä uuden suojakaiteen puukiukaan eteen. (Aiheesta kirjoitimme blogijutun http://xn--kyltienmolemminpuolin-71b.fi/saunaan-tukikaide-kayttoturvallisuuden-parantaminen/).
Myös mökin sisäsaunaan olemme lisänneet uuden käsijohteen helpottamaan iäkkäämpien saunojien omatoimista lauteille nousua. (Käsijohteen asennuksesta olemme kirjoittaneet blogijutun Saunan uusi käsijohde – turvallisesti ylälauteelle http://xn--kyltienmolemminpuolin-71b.fi/saunan-uusi-kasijohde-turvallisesti-ylalauteelle/.)
Ei enää kahden kerroksen väkeä
Halusimme vanhemman sukupolven istumaan kanssamme ylälauteille. Valitettavasti askelmien korkeus rajoitti turvallista ylälauteille nousua.
Aika hurjilta ne näyttivätkin, kun niitä tarkasteli oikein ”ajatuksen kanssa”.

Oikeaoppinen laudemitoitus ei ollut meitä varten
Saunan lauteet oli aikoinaan suunniteltu mitoitusohjeiden mukaisesti. Valitettavasti tämä oikea-oppinen laudemitoitus ei enää palvellut meitä.
Saunanlauteiden mitoitusohjeiden mukaan saunan mittasuhteista riippuu, montako askelmaa tarvitaan.
Tässä asiassa olen eri mieltä mitoitusohjeiden kanssa. Mielestäni käyttäjän mittasuhteet ja liikkuvuus määrittävät, montako askelmaa tarvitaan.
Laudeportaat uuteen mitoitukseen – uusi väliaskelma
Me haluamme saunastamme sellaisen, että mahdollisimman moni pystyy sitä turvallisesti käyttämään. Päätimme olla tukeutumatta taulukkojen keskiarvomitoitukseen ja lisätä (näin aluksi) yhden väliaskelman lauteille nousua helpottamaan.










Laudeportaat istuintasona


Saunominen on meidänkin mieleen. Kiitos hyvistä ohjeista!
Kyllä se tosiaan käyttäjäkunnan mukaan pitää valita. Askelmilla on väliä! Kiva, että pääsette nyt kaikki helpommin löylyihin. 🙂