Tuoksumuisti on jännä asia. Minulle syysleimu on tuoksunsa puolesta yksi eniten muistoja herättävistä kasveista. Kerran pysäytin sisareni tädin syysleimupenkin viereen ja kysyin, mitä muistoja tuoksu hänelle tuo. Ihmeeksemme jaoimme saman tuoksumuiston lapsuutemme ajoilta.

”On aamu ja talon pihalta kuuluu ruohonleikkurin ääni. Taustalla raksuttaa sadetin. Talonmies leikkaa nurmikkoa ja viimeistelee työtään suuren neliskulmaisen syysleimupenkin ympäriltä. Sen, jonka ympärillä leikimme rosvoa ja poliisia ja haistoimme samalla syysleimun tuoksun.”

Syysleimu ja sen tuoksu eivät unohdu 

Ehkäpä tämä on se syy, miksi olemme aina haaveilleet omasta syysleimupenkistä. Sellaisesta, joka olisi ennen kaikkea valtavan suuri (yhtä suuri kuin lapsuudenkotimme pihalla) ja mielellään myös suorakaiteen muotoinen, sellainen uhkea ”puiston kukkapenkki”.

Koska mökkipihamme ei ole mikään muotopuutarha, luovuimme mahtipontisesta geometrisesta syysleimupenkki-ajatuksesta. Syysleimusta itsestään emme luopuneet. Sen tuoksu tulvikoot vastedes pihallamme.

Rantamaisema kaipaa matalaa kerroksellisuutta

Louhikko-mökin rannasta kaadettiin kevättalvella järvimaisen edessä nököttävät suuret puut (blogijutussa: http://xn--kyltienmolemminpuolin-71b.fi/kevattalvi-mokilla-puun-kaatoa-suojaamista-talvehtijoiden-tarkkailua-tulvivaa-kellaria-ja-kylatalolla-kahvittelua/.)

Paikalle jääneet kannon rohjakkeet rouhittiin kesällä piiloon ja pienen hakkuualueen maapohja siistittiin uudella mullalla.

Olemme nauttineet avarasta rantamaisemasta täysin palkein. Tummana kasvava kuusi ei enää varjosta näkökenttäämme. Uusi näkymä kaikessa laakeudessaan on ollut minimalistisen rauhoittava mutta kieltämättä vähän yksitotinen.

Mietimme, että jotain pitäisi kuitenkin istuttaa puiden tilalle. Kasvillisuutta, jolla olisi vähän, mutta ei liikaa korkeutta.

Järvimaisemasta oli tullut meille tärkeä kumppani, jota emme halunneet menettää.

Syysleimu – jakotaimia kylältä

Jos haluaa perustaa suuren syysleimupenkin, pitää olla paksu kukkaro tai antelias tuttava, jonka syysleimut ovat pahan kerran levinneet pitkin puutarhaa. Päätimme panostaa jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Niinpä otimme kottikärryt ja lapion ja lähdimme kylätietä pitkin matkaan. Tiedossa oli kaksikin kohdetta, joissa oli syysleimun jakotaimia tarjolla.

Ensin tartuimme tätimme (kesto)tarjoukseen kaivaa hänen kukkapenkistään syysleimun alkuja. Maalaistalon pihalla on valtaisat syysleimukasvustot ja löysimme tädin johdolla kolmea eri syysleimulajia (tai väriä).

Täytimme kottikärryt taimilla ja kävimme tyhjentämässä lastin tulevan kukkapenkin viereen. Matka jatkui.

Esikko-mökin kiviaidan takana on idyllisen rustiikkinen maalaispihapiiri. Punamultaiset rakennukset ovat alkuperäisessä olemuksessaan kauniita. Myös villiintynyt hedelmä- ja kukkatarha saavat ohikulkijoiden ihailun osakseen. Mikä parasta, vanha maatiaiskantainen syysleimu oli ystävänsä kultapallon kanssa vallannut koko pihaniityn.

Mikä apaja!

Ystävällinen naapuri antoi meille vapaat kädet rokottaa hänen syysleimukasvustoaan, ennen kun vetää viikatteella niityn matalaksi.

Kuunliljat ja iirikset omasta takaa

Helppohoitoisen ja simppelin kukkapenkkimme muut ”perusainekset” löytyivät omasta pitkästä pionipenkistä, jonka tyhjentämisen aloitimme jo keväällä. Pionit siirrettiin keväällä uusiin kohopenkkeihin mutta jäljelle jäi valtavat alat muita perennoja.

Kuunliljoja oli monta neliömetriä ja parikymmentä vuotta vanhat siperiankurjenmiekat (eli meikäläisittäin iirikset) kasvoivat suurina pensaina.

Halusimme uuden kukkapenkin selkeäksi maisemapenkiksi…

jossa olisi vain muutamaa kasvilajia (mutta sitäkin runsaammin). Iiristä ja kuunliljaa oli meillä entuudestaan paljon eli valinta oli helppo. Lisäksi ne olivat muutenkin tarkoitukseemme sopivia kasveja.

Iirikset nousisivat korkeina ja tiheinä kasvustoina ja olisivat kukinnankin jälkeen näyttäviä. Niiden kapet lehdet liikkuisivat kauniisti tuulessa. Kuunliljoilla taas kehystäisimme kukkapenkin reuna-alueet.

Kerroksellisuutta kukkapenkin keskelle

Jotta istutusryhmään tulisi lisää korkeutta, väriä ja muotoa, valitsimme havukasviksi brabant tuijan ja viininpunalehtisen purpuraheisiangervon. Ne sijoitettiin kukkapenkin keskelle. Pitkään pohdimme, pitäisikö havuja olla enemmänkin mutta pitäydyimme yhdessä.

Purpuraheisiangervon tummien lehtien eteen sijoitimme värikontrastiksi kaikkein pinkeimmät syysleimut. Toivottavasti niiden värisävyt tuovat toisilleen lisähehkua.

Istutussuunnitelma oli valmis – nyt töihin

Kerrankin istuttaminen oli helppoa! Istutusalueelle oli kipattu hyvää multaa, johon oli helppo tehdä istutuskuoppia. Kasteluveden sai kätevästi parin metrin päässä olevasta järvestä.

Projektin suurin työ oli kaivaa iiriksiä irti maasta. Niiden juuret olivat lujasti kiinni vanhassa savimaassa kivikovana mattona. Tällä kertaa emme kitsastelleet kuunliljojenkaan käytössä. Laitoimme niitä kukkapenkin reunoille suurina tupsaina, jotta lopputulos olisi valmiin näköinen. Tai ainakin ensi kesänä valmiimman näköinen.

Tuoksuuko syysleimu?

Kyllä tuoksuu! Kävelimme ovaalinmuotoisen syysleimupenkkimme ympärillä ja nuuhkimme ilmaa. Ihanaa!

Päätimme saman tien istuttaa mökin ylärinteeseen vielä toisen syysleimukasvuston. Tätimme mielestä nimittäin kaivoimme hänen pihastaan liian vähän syysleimuja ja niitä pitäisi hakea lisää. No, sehän sopii!