Tuunaamista ja laittelua

Tonttutalo rakennetaan vanhoista laudoista ja päreistä

Joulun lähestyminen näkyy jo kauppojen hyllyillä. Ehkä hieman jo ihmistenkin mielissä ensimmäistä adventtia kohti, kun mennään. Viime jouluna askartelimme erilaisia joulukukka-asetelmia (blogijutussa: http://xn--kyltienmolemminpuolin-71b.fi/jouluiset-kukkakorit-ja-amaryllisten-uudelleen-kukitus/). Nyt marraskuun puolessa välissä amaryllisten uudelleen kukitus on vielä alkutekijöissään. Sen vuoksi päätimme toteuttaa pitkään muhineen ajatuksen: Meille tulee tonttutalo!

Vilahtiko ikkunan takana punainen lakki?

Yleensä tontuista näkyy vain vilahdus ikkunan takana. Edellisen kerran tämä tapahtui minulle lapsena ollessani.

Käynnistä ikkunan takana on merkkinä unohtunut punainen tonttulakki.

Tavallisesti joulutontut ovat pieniä, punalakkisia hahmoja. Ne pitävät silmänsä ja korvansa auki ja tarkkailevat joulun alla ihmisten käyttäytymistä.

Tontut ovat olleet paljon muutakin kuin joulun alla ihmisten käytöstä seuraavia pieniä hahmoja.

Suomessa on kautta aikojen ollut erilaisten paikkojen haltijoita

Haltijoita on asustellut metsissä, vesissä ja kaikkialla ympäristössä. Ihmisten asettuessa paikalleen myös haltijat muuttivat kotipiiriin. Oli myllyjen, riihien ja saunojen haltijoita.

Kaikista näistä haltijoista on käytetty nimitystä tonttu. (Tonttutietoa löytyy tonttukirjoista sekä Wikipediasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tonttu)

Tonttujen ja ihmisten yhteiselo 

Hyviä välejä tonttuihin on perinteisesti pidetty elämällä nuhteettomasti, sopuisasti ja siivosti. Tähän mekin pyrimme.

Mökkimme pihapiirissä asustavat tontut tuntuvat löytäneen omat asuinpaikkansa.

Sauna- ja kellaritontuista emme ole onnistuneet näkemään vilaustakaan. Ne piilottelevat ihmisten katseilta suojassa. Joulutontut sen sijaan vilahtelevat nopeilla jaloillaan pihapiirissämme.

Pohdimme eräänä päivänä, missä meidän joulutontut oikeastaan asustavat. Onko niillä kotia lainkaan vaan nukkuvatko ne yönsä katajan juurella tai syyslehtien alla.

Asialle piti tehdä jotain. Päätimme rakentaa niille oman kodin. Eikä mitä tahansa koloa vaan komean tonttutalon.

Mistä tontuille maalaishenkinen tonttutalo?

Askarteluliikkeiden valikoimista löytyy itsekoottavia, vanerisia pikkutaloja. Niistä voi askartelemalla, maalaamalla ja tuunaamalla loihtia söpöjä tonttutaloja.

Me taas olimme vakuuttuneet, että meillä päin (siis maalla) tällaiset vaneritalot ovat joulutontuille aivan liian nykyaikaisia.

Vuosisatojen ajan elelleet joulutontut ansaitsivat asumuksekseen talon, jossa olisi nähtävissä ja aistittavissa ajan patina ja historian havina.

Tonttutalo luonnosteltiin paperille

Luonnos kaksikerroksisesta tonttutalosta syntyi nopeasti. Tämän päätimme toteuttaa.

Rakennusmateriaaliksi harmaantunut vanha seinälauta

Mikä olisikaan sopivampaa rakennusmateriaali tonttutalolle kuin vuosikymmeniä auringon paisteessa ja sateessa harmaantunut vanha seinälauta.

Tällaista tonttutalon rakennusmateriaalia oli onneksi lähistöllä tarjolla.

Kylätien toisessa päästä makasi heinikossa maahan luhistunut riihi. Mikä lienee aikoinaan suututtanut riihitontun, joka oli kiukkupäissään antanut oman kotinsa romahtaa. Toivotaan riihitontun löytäneen itselleen uuden kotiriihen.

Riihen omistajan luvalla kävimme noutamassa purku-uhan saaneesta (ja riihitontun taakseen jättämästä) riihestä muutaman laudanpätkän sekä pienen nipun päreitä. Niistä olimme päättäneet rakentaa joulutontuille oman tonttutalon.

Vanhojen riihien seinien tunnelmaa

Vanha luhistunut riihi tarjoaa rakennusmateriaalia monenmoiseen askarteluun.
Kaunista vanhaa riihen seinää
Lohenpyrstöliitos vanhan riihen nurkassa henkii menneistä vuosikymmenistä.

Sen sijaan, että romahtanut riihi olisi kokonaisuudessaan päätynyt ”pannunpesään”, onnistuimme pelastamaan siitä osan. Tämä pieni pala historiaa jatkaa kierrätettynä eloaan tonttutalon rakennusmateriaalina.

Tonttutalon runko kasattiin

Tonttutalon runko (seinät, lattiat ja kattolappeet) sahattiin vanhoista laudoista. Ulkoilmettä kevennettiin tekemällä tonttutalon takaseinä vanhoista päreistä. Yhtenäisen ilmeen saamiseksi käytimme päreitä myös kattoon.

Tonttutalon leveydeksi tuli noin 60 cm ja korkeudeksi noin 40 cm.

Rungon osat kiinnitettiin toisiinsa ruuvein. Päreet kiinnitettiin puuliimalla. Vanhat päreet olivat vuosikymmenten saatossa käyristyneet ja käpristyneet. Ne piti suoristaa.

Puristimilla varmistettiin se, että tonttutalon kattopäreet kiinnittyivät alustaansa. Puristimet olivat paikoillaan yön yli.
Takaseinän päreet kiinnitettiin puuliimalla talon runkoon.
Päreet suoristuivat puristimien välissä.

Tonttutalo valmis sisustettavaksi

Tonttutalon asukkaat löytyivät paikallisen marketin joulutavaraosastolta. Neljä tonttutyttöä ja neljä tonttupoikaa punaisine hiippoineen valtasivat tonttutalon. Heidän mukanaan muuttivat kirpputorilta löydetyt lemmikkikoira (kuulemma hieno rekikoira) ja joulukuusi.

Tontut tutustumassa uuteen kotiinsa.

Tonttutaloon ledvalot

Tonttutalo sähköistettiin patterikäyttöisellä led-valonauhalla. Valolähteet olivat minimaalisen pieniä (pippurin kokoisia).

Ledvalot kiertävät tonttutalon katon rajassa ja sisänurkissa.

Tonttutaloon tikapuut 

Kierrätysperiaatteella kun toimitaan, tikkaidenkin piti olla uusiokäyttöiset. Tonttutalon kerrosten väliset tikkaat syntyivät kiinalaisen noutoruuan syömäpuikoista.

Tonttutytöt ovat kiipeämässä yläkertaan katsomaan, joko joulukuusi on koristeltu.
Joulukuusen koristelu on vielä kesken.

Tonttutalon sisustusta voi täydentää pikkuhiljaa

Tonttumaisten esineiden keksiminen on hauskaa puuhaa. Kalusteita ja pehmikkeitä voi tehdä päreistä, oksista ja sammaleista. Savesta voi muovailla astioita. Jouluinen himmeli kattoon syntyy oljista. Tonttujen puuro mahtuu kätevästi pähkinänkuoreen.

Myös itse tonttutalon voi rakentaa lähes mistä tahansa – mielikuvitus on rajana. Tontut muuttavat mielellään esimerkiksi kukkaruukkuun tai vanhaan lyhtyyn. Hyviä malleja löytyy runsaasti netistä.

Talvi tulee tonttutaloon – tekolumella

Talvista tunnelmaa tuomaan tarvitsimme tekolunta (paketissa luki ”fake snow”). Sitä löytyi parin euron hintaan askartelukaupasta. Pussista riittänee lunta vielä moneen tonttutaloon.

Lumi kiinnitettiin kattopäreisiin liimaamalla.

Liimaa levitettiin pensselillä kattopäreisiin.
Tekolumi siroteltiin liimapinnan päälle.

Joulu tekee tuloaan ja tontut liikkuvat levottomasti

Ne käyvät tekemässä jo pieniä kepposia. Keittiön pöydältä kadonneet herkut osoittavat tonttujen olleen etenkin öisen aikaan liikkeellä.

Tänä vuonna vietämme joulun alusaikaa tonttujen valvovien silmien alla. Yritämme parhaamme mukaan elellä siivosti.

Tonttutalon väki täydessä touhussa! Talon saa lahjaksi äitimme, joka rakastaa joulua!

Tip, tap ja sopuisaa joulun odotuksen taikaa kaikille!

 

3 thoughts on “Tonttutalo rakennetaan vanhoista laudoista ja päreistä

  1. Onpa nätti! Ehdottomasti kauniimpi kuin mikään vanerinen valmistalo. Tuota on sitten mukava sisustaa vaikka joka joulu pikkuisen valmiimmaksi. Kelpaisi meillekin 🙂 Kivaa joulunodotusta, jos niin saa vielä marraskuussa sanoa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.